Salme
| Salme | |
|---|---|
| Nimipäivä | |
| – suomenkielinen | 5. elokuuta |
| – ruotsinkielinen | – |
| – ortodoksinen | 3. elokuuta |
| Muunnelmia | Sale |
| Vastineita eri kielissä | – |
Salme on alun perin virolainen, Suomessakin tunnettu naisen etunimi.
Salme esiintyy alun perin virolaisessa kansanrunossa ”Salme-neidon kosijat”, jossa Salmea kosimaan tulevat aurinko, kuu ja tähdet. Runoa on käytetty myös kansalliseepoksessa Kalevipoeg, missä Salme-neidosta tehtiin sankarin äidin Lindan sisar.[1][2] Elias Lönnrot laati kansanrunosta Kantelettareen suomenkielisen version ”Suomettaren kosijat”.[3]
Salmen nimipäivä on virolaisessa kuten suomalaisessakin almanakassa 5. elokuuta. Salme on Virossa nykyään varsin harvinainen nimi; vuoden 2025 alussa Salmeja oli Virossa 464, ja yleisin nimi oli yli 85-vuotiaiden ikäluokassa.[4]
Suomeen Salme-nimi tuli Virosta mahdollisesti heimoharrastuksen innoittamana. Se esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882, ja Suomen almanakassa Salme on ollut vuodesta 1908 lähtien. Suosituimmillaan nimi oli Suomessa 1920–1940-luvuilla.
Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Suomessa on Salme-nimen saanut elokuuhun 2025 mennessä 9 356 naista ja noin 20 miestä.[5]
Tunnettuja Salmeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Salme Ekbaum (1912–1995), virolainen kirjailija
- Salme Haltia (1912–2021), Suomen vanhin lotta
- Salme Heinonen (s. 1940), suomalainen pituushyppääjä ja pikajuoksija
- Salme Jaakkola (1936–1987), pikajuoksija
- Salme Jyräs (s. 1933), näyttelijä
- Salme Kandolin (s. 1947), vasemmistoliittolainen poliitikko, SKDL:n pääsihteeri 1988–1990
- Salme Karppinen (s. 1937), näyttelijä
- Salme Katajavuori (1912–2016), Kokoomuksen ja Perustuslaillisten kansanedustaja
- Salme Kinnunen (s. 1961), jalkapalloilija
- Salme Laaksonen (1936–2021), näyttelijä
- Salme Myyryläinen (1923–1980), SDP:n kansanedustaja
- Salme Näsi (s. 1948), liiketaloustieteen tutkija ja professori
- Salme Paasilinna (1933–2006), näyttelijä
- Salme Paimander, o.s. Koskinen (s. 1944), telinevoimistelija
- Salme Pekkala-Dutt, o.s. Murrik (1888–1964), virolaissyntyinen kommunisti, Kominternin edustaja Britanniassa, Hella Wuolijoen sisar
- Salme Räsänen (1936–2006), korkeushyppääjä
- Salme Sarajas-Korte (1925–2017), suomalainen taidehistorioitsija ja professori
- Salme Setälä (1894–1980), asemakaava-arkkitehti, kirjailija ja suomentaja
- Salme Simanainen (1920–2012), valokuvaaja
- Salme Tokola (1919–2016), pesäpalloilija
- Salme Vannas (1918–1993), suomalainen lääkäri ja silmätautiopin professori
- Salme Vuorinen (1913–2011), kommunistipoliitikko ja kirjailija
Kuvitteellisia Salmeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Salme Hämäläinen, tv-sarjassa Salatut elämät
- Salme Pasi, Joonas Nordmanin sketsihahmo tv-sarjassa Putous
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4
- Vilkuna, Kustaa (toim. Mikkonen, Pirjo): Etunimet. Otava, 2005. ISBN 951-1-18892-5
- Vilkuna, Kustaa, Huitu, Marketta; Mikkonen, Pirjo: Suomalainen nimikirja. Otava, 1985. ISBN 951-1-07227-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eisen, M. J.: Eesti mütoloogia, s. 20–21. Eesti Kirjanduse Selts, 1926. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Salme Kotus. 21.6.2021. Viitattu 7.11.2025.
- ↑ Suometar Kotus. 8.4.2020. Viitattu 7.11.2025.
- ↑ Eesnime Salme statistika stat.ee. Viitattu 7.11.2025. (viroksi)
- ↑ Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 5.8.2025.