Elisabet II

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 2. marraskuuta 2005 kello 20.16 käyttäjän Anchjo (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elisabet II
s. 1926
Elisabet II
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar
Hallituskausi 1952-nykypäivä
Edeltäjä Yrjö VI
Seuraaja Walesin prinssi Charles
Isä Yrjö VI
Äiti Elizabeth Bowes-Lyon

Kuningatar Elisabet II (Elizabeth Alexandra Mary; s. 21. huhtikuuta 1926) on Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar sekä viidentoista muun kansainyhteisömaan valtionpäämies. Hallitsijaksi Elisabet II nousi isänsä Yrjö VI:n kuoleman jälkeen 6. helmikuuta 1952. Kuningatar Elisabet on tällä hetkellä maailman toiseksi pisimpään vallassa ollut valtionpäämies Thaimaan kuninkaan Rama IX:n jälkeen.

Kuningatar Elisabetin yli viisi vuosikymmentä kestäneen valtakauden aikana Brittiläinen imperiumi on kokenut muodonmuutoksen sen nykyaikaiseksi seuraajaksi, itsenäisten valtioitten muodostamaksi Kansainyhteisöksi. Elisabet II on koko valtakautensa ajan työskennellyt ahkerasti ylläpitääkseen hyviä suhteita Britannian entisiin siirtomaihin ja vierailee säännöllisesti eri kansainyhteisömaissa, samoin kuin muissakin maissa. Elisabet II onkin historian eniten matkustellut valtionpäämies.

Elisabet II on ollut vuodesta 1947 naimisissa Kreikan ex-kuninkaan Yrjö I:n pojanpojan Philipin kanssa. Parilla on neljä lasta: Charles (s. 1948), Anne (s. 1950), Andrew (s. 1960) sekä Edward (s. 1964). Elisabetilla on yhteensä seitsemän lastenlasta. Kuningasperheen jäsenistä kuningatar Elisabet on ehkä suosituin ex-miniänsä Walesin prinsessa Dianan ja kuningataräiti Elisabetin kuolemien jälkeen.

Varhaiset vaiheet

Kuningatar Elisabet II syntyi 21. huhtikuuta 1926 Lontoossa, Mayfairin kaupunginosassa. Hänen isänsä oli Yorkin herttua Albert (myöhemmin kuningas Yrjö VI), kuningas Yrjö V:n ja kuningatar Maryn toiseksi vanhin poika. Hänen äitinsä oli Yorkin herttuatar Elisabet (syntyään Lady Elizabeth Bowes-Lyon), Claude George Bowes-Lyonin, Strathmoren ja Kinghornen 14. jaarlin ja tämän vaimon, Strathmoren kreivittären tytär. Elisabet nimettiin äitinsä mukaan; hänen toinen nimensä tulee hänen isoisoäidiltään kuningatar Alexandralta ja kolmas nimensä isoäidiltään kuningatar Maryltä. Lapsena Elisabet tunnettiin perheen kesken lempinimellä 'Lilibet'.

Elisabetin isä Yrjö VI.

Syntyessään Elisabetin arvonimi kuului Hänen kuninkaallinen korkeutensa Yorkin prinsessa Elisabet. Kruununperimysjärjestyksessä hän oli kolmantena setänsä Walesin prinssi Edwardin (myöhemmin kuningas Edvard VIII) ja isänsä jälkeen. Vaikka pikkuprinsessan syntymä oli suuren yleisön mielenkiinnon kohteena, kukaan ei olettanut hänen koskaan nousevan valtaistuimelle; olihan luonnollista olettaa, että hänen suosittu setänsä, nuori Walesin prinssi, menisi naimisiin ja tuottaisi perillisiä normaaliin tapaan.

Koulutus

Prinsessa Elisabet kävi koulunsa kotona yhdessä sisarensa, prinsessa Margaretin kanssa äitinsä, silloisen Yorkin herttuattaren valvonnan alaisena. Hän opiskeli historiaa sekä kieliä; Elisabet puhuu ranskaa sujuvasti, minkä hän on osoittanut usein vieraillessaan Ranskassa ja Kanadassa. Uskonnollisissa asioissa häntä opasti Canterburyn arkkipiispa. Elisabet on aina ollut Englannin kirkon vankka kannattaja.

Kruununperijänä

Elisabetin isän noustua valtaistuimelle 1936 Elisabetin sedän, kuningas Edvard VIII:n luovuttua kruunusta Elisabetista tuli kruununprinsessa. Elisabetin ollessa kolmentoista vuoden ikäinen Eurooppa ajautui toiseen maailmansotaan. Hän ja hänen nuorempi sisarensa prinsessa Margaret pakenivat Windsorin linnaan, Berkshireen, Lontoosta länteen, turvaan pääkaupunkia riivanneilta pommituksilta. Esitettiin ehdotuksia, että prinsessojen olisi tullut paeta Kanadaan, mutta heidän äitinsä, kuningatar, kieltäytyi edes harkitsemasta sanoen: "Lapset eivät voi paeta ilman minua, minä en lähde ellei kuningas lähde, eikä kuningas pakene missään tapauksessa." Vuonna 1940 prinsessa Elisabet piti ensimmäisen radiopuheensa, joka osoitettiin muille sotaa pakoon joutuneille lapsille.

Asepalvelus

Vuonna 1945 prinsessa Elisabet suostutteli isänsä antamaan hänelle luvan avustaa henkilökohtaisesti sodankäynnissä. Kuningas myöntyi, ja Elisabet koulutettiin autonkuljettajaksi. Tämä koulutus oli ensimmäinen kerta, kun prinsessaa opetettiin yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Elisabetin sanotaan nauttineen koulusta niin suuresti, että hän päätti lähettää omat lapsensa mieluummin kouluun kuin opetuttaa heitä kotona. Hän on ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa naispuolinen kuninkaallisen perheen jäsen, joka on käytännössä palvellut asevoimissa, vaikka muillekin kuninkaallisille naisille on annettu sotilaallisia arvonimiä.

Ranskalaisen lentotukialuksen Charles de Gaullen miehistö tervehtii ohi menevän HMS Endurancen kannella olevaa Elisabet II:ta 2005.

Elisabet teki ensimmäisen valtiovierailunsa 1947, jolloin hän matkusti vanhempiensa kanssa Etelä-Afrikkaan. 21-vuotissyntymäpäivänään hän piti radiopuheen, jossa hän vakuutti omistautuvansa elämässään brittiläisen kansainyhteisön ja imperiumin asukkaiden palvelemiselle.

Avioliitto ja äitiys

20. marraskuuta 1947 Elisabet meni naimisiin Edinburghin herttuan prinssi Philipin kanssa. Philip on Elisabetin pikkupikkuserkku; kuningatar Viktoria on molempien isoisoisoäiti. Prinssi Philip, Kreikan kuninkaan Yrjö I:n pojanpoika, oli luopunut oikeudestaan Kreikan kruunuun ja tunnettiin yksinkertaisesti luutnantti Philip Mountbattenina ennen kuin hänestä ennen häitä tehtiin Edinburghin herttua. Tämä avioliitto oli, vaikka ei ollutkaan järjestetty, huomattavan sovelias naispuoliselle kruununperijälle, sillä prinssi Philipiä oli koulutettu kuninkaan edustustehtäviin nuoruudessaan.

14. marraskuuta 1948 syntyi pariskunnan ensimmäinen lapsi, prinssi Charles. Kaiken kaikkiaan pariskunta sai neljä lasta. Vaikka kuningashuoneen nimi on edelleen Windsor, vuonna 1960 säädettiin kuningatar Elisabet II:n ja prinssi Philipin jälkeläisten henkilökohtaisen sukunimen olevan Mountbatten-Windsor.

Jälkeläiset

Kuninkaallinen perhe Buckinghamin palatsin parvekkeella kuningataräidin 100-vuotispäivänä 4.8.2000.

Valtaannousu

Kuningas Yrjön terveys heikkeni vuoden 1951 aikana, ja Elisabet alkoi sijaistaa häntä julkisissa tilaisuuksissa. Vuoden aikana hän kävi Kreikassa, Italiassa, Maltalla, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tammikuussa 1952 Elisabet ja Philip lähtivät Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. He olivat ehtineet Keniaan asti, kun tieto kuninkaan kuolemasta kantautui heidän korviinsa 6. helmikuuta.

Elisabet oli vuoden 1801 liittosopimuksen jälkeen ensimmäinen brittiläinen monarkki, joka oli ulkomailla valtaannousunsa hetkellä. Elisabet kruunattiin kuningattareksi Westminster Abbeyssä 2. kesäkuuta 1953.

Elämä kuningattarena

Kruunajaisten jälkeen Elisabet ja Philip muuttivat Buckinghamin palatsiin Lontoon keskustaan. Kuitenkin Elisabetin uskotaan monien edeltäjiensä tavoin ajattelevan palatsin soveltuvan huonosti asumiskäyttöön ja pitävän Windsorin linnaa varsinaisena kotinaan. Mainittujen asuntojen lisäksi kuningatar viettää paljon aikaa Balmoralin linnassa Skotlannissa ja Sandringhamin kartanossa Norfolkissa.

Tiedosto:Queen Elizabeth II inspects the garde at Expo67, Montréal.jpg
Elisabet II tarkastamassa kaartia Montrealin maailmannäyttelyssä 1967.

Elisabet II on historian eniten matkustellut valtionpäämies. Vuosina 1953-1954 hän teki miehensä kanssa kuusikuukautisen maailmanympärimatkan ollen ensimmäinen monarkki, joka on näin tehnyt. Matkallaan hän kävi myös ensimmäisenä brittihallitsijana Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Fidžillä. Kuningatar Elisabet II on valtakautensa aikana käynyt suurimmassa osassa Euroopan valtioita, useita kertoja Pohjois- ja kerran Etelä-Amerikassa sekä lukuisissa Aasian ja Afrikan maissa. Suomessa hän on käynyt kerran, 25.-28. toukokuuta 1976, jolloin hän tapasi presidentti Urho Kekkosen. Kuningatar tapaa brittiläisen kansainyhteisön hallitusten päämiehiä säännöllisesti.

Elisabetin valtaannousun yhteydessä puhuttiin usein niin sanotun "uuden Elisabetin ajan" alkamisesta (vanhan tarkoittaessa Elisabet I:n aikaa). Elisabet II:n alamaisina on kaikkialla maailmassa noin 125 miljoonaa ihmistä, jotka nykyisellään ovat jakautuneet kasvavaan joukkoon itsenäisiä kansakuntia. Entisten siirtomaiden kehittyessä taloudellisesti ja sivistyksellisesti Elisabet II on saanut todistaa kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana Brittiläisen imperiumin muuntumista sen nykyaikaiseksi seuraajaksi, Kansainyhteisöksi. Hän on työskennellyt kovasti pitääkseen yhteydet entisiin brittiläisiin siirtomaihin ja joissakin, kuten Etelä-Afrikan tapauksessa hänellä on ollut merkittävä rooli hyvien suhteiden luomisessa tai palauttamisessa.

Vuonna 2002 kuningatar Elisabet II juhlisti 50-vuotista hallituskauttaan laajalla kiertueella kansainyhteisömaissa sekä lukuisilla paraateilla ja virallisilla konserteilla. Juhlavuodella oli myös traaginen puolensa; muutaman kuukauden sisällä Elisabet menetti ensin sisarensa ja sitten äitinsä.

21. kesäkuuta 2002 Elisabet II:sta tuli viidenneksi pisimpään hallinnut brittimonarkki. Vain viisi muuta hallitsijaa on hallinnut 50 vuotta tai pidempään. Nämä ovat Viktoria (63 vuotta), Yrjö III (59 vuotta), Henrik III (56 vuotta), Edvard III (50 vuotta) ja Jaakko I (58 vuotta). Elisabet II on neljäskymmenes monarkki Englannin valtaistuimella Vilhelm Valloittajan jälkeen.

Helmikuussa 2003 Elisabetin hieman yli 51-vuotinen valtakausi ylitti pituudellaan neljän edeltäjänsä (Edvard VII:n, Yrjö V:n, Edvard VIII:n ja Yrjö VI:n) hallituskausien yhteenlasketun pituuden. Hän on tällä hetkellä maailman toiseksi pisimpään vallassa ollut valtionpäämies Thaimaan Rama IX:n jälkeen.

Näkemyksiä ja mielipiteitä

Uskonnollisissa ja perheasioissa sekä moraalikysymyksissä Elisabet II on konservatiivi. Hänen tiedetään olevan hyvin velvollisuudentuntoinen ihminen ja haluavan noudattaa kruunajaisissaan vannomaansa valaa. Tämä on yksi syy, miksi pidetään erittäin epätodennäköisenä kuningattaren milloinkaan luopuvan kruunustaan. Äitinsä tavoin hän syytti Edvard VIII:ta, kuten hän asian näki, velvollisuuksiensa pakenemisesta ja Elisabetin isän pakottamisesta kuninkaaksi, minkä hän uskoi aiheuttaneen Yrjö VI:n varhaisen kuoleman. Elisabet myös käytti valta-asemansa suomia oikeuksia ja esti sisartaan, prinsessa Margaretia naimasta eronnutta miestä, Peter Townsendiä. Vuosien ajan Elisabet myös kieltäytyi tunnustamasta poikansa prinssi Charlesin suhdetta Camilla Parker-Bowlesiin, mutta parin häiden jälkeen suhtautuminen on ollut hyväksyvämpää.

Elisabetin poliittisten näkemysten uskotaan olevan vähemmän suoraviivaisia, mutta hän ei ole koskaan julkisesti sanonut eikä tehnyt mitään paljastaakseen niitä. Hän vaalii lämpimiä suhteita kaikkiin puolueisiin. Hänen suosikkipääministeriensä uskotaan olleen Winston Churchill, Harold Macmillan ja Harold Wilson. Hänen vähiten suosikkinsa oli epäilemättä Margaret Thatcher, josta hän on sanonut, ettei pitänyt. Elisabetilla uskottiin aluksi olevan hyvät suhteet nykyiseen pääministeriin Tony Blairiin, mutta viime aikoina on tullut todisteita suhteiden viilenemisestä. Hänen on ilmoitettu tuntevan, ettei Blair pidä häntä tarpeeksi hyvin ajan tasalla valtion asioista.

Ainoat asiat, joiden tiimoilta Elisabet on tuonut mielipiteensä tiettäväksi, ovat ne, jotka koskettavat hänen hallitsemiensa alueiden yhtenäisyyttä. Hän on puhunut Englannin ja Skotlannin valtioliiton jatkumisen puolesta raivostuttaen näin skotlantilaisia nationalisteja. 25-vuotishallitsijajuhlavuonnaan 1977 parlamentille pitämässään puheessa hän totesi: "En voi olla unohtamatta, että minut kruunattiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningattareksi", painottaen sanaa 'yhdistynyt'. Tämä tapahtui aikana, jolloin työväenpuolueen johtama hallitus oli ehdottanut Skotlannille ja Walesille selvästi laajempaa itsehallintoa, ja kuningattaren lausunto tulkittiin eriäväksi mielipiteeksi. Kuitenkin 1990-luvun lopulla, kun asia lopulta hyväksyttiin, kuningatar toivotti onnea Skotlannin uudelle parlamentille. Myös Kanadassa Elisabet II on ilmaissut separatistiliikkeiden vastaiset mielipiteensä. Vaikkakaan ei suorasti ole puhunut Québecin itsenäisyysliikettä vastaan, hän on julkisesti ylistänyt Kanadan yhtenäisyyttä ja ilmaissut toiveensa nähdä maa tulevaisuudessakin yhtenä valtiona.

Kuningatar Elisabet II vierailulla saksalaisessa Koblenzin kaupungissa 1964.

Huolimatta muun kuninkaallisen perheen aiheuttamista skandaaleista, varsinkin lastensa aviollisista vaikeuksista 1980-90-luvuilla, kuningatar Elisabet on säilynyt ristiriidattomana hahmona ja hänestä pidetään yleisesti kansan keskuudessa kautta koko kansainyhteisön. Hän on julkisuudessa kovin muodollinen, tosin vanhoilla päivillään hän on hieman rentoutunut; etenkin kuningataräidin kuoleman jälkeen Elisabetin on nähty entistä enemmän hymyilevän ja jopa nauravan, ja hänen on jopa nähty vuodattavan kyyneleitä tunteellisissa tilaisuuksissa kuten ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivänä, syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa 2001 menehtyneiden muistotilaisuudessa sekä Normandian maihinnousun 60-vuotispäivänä Ranskassa järjestetyssä tilaisuudessa.

Elisabet II:ta kohtaan ei ole koskaan esitetty suurempaa julkista paheksuntaa. Kuitenkin vuonna 1997 häntä ja muita kuninkaallisen perheen jäseniä syytettiin kylmyydestä ja tunteettomuudesta prinsessa Dianan kuoleman jälkeen. Tämä pani jopa yleensä kuninkaallisista positiivisesti kirjoittavan iltapäivälehdistön kritisoimaan häntä.

Yleisesti uskotaan Elisabetin suhtautuneen kielteisesti Dianaa kohtaan ja ajatelleen tämän aiheuttaneen suunntatonta vahinkoa monarkialle. Kuitenkin koko kuninkaallinen perhe oli kumartamassa Dianan arkulle sen ohittaessa Buckinghamin palatsin, ja lisäksi kuningatar piti poikkeuksellisesti suoran televisiopuheen asiasta. Kuningattaren asenteenvaihdoksen uskotaan johtuneen kuningataräidin ja Tony Blairin neuvoista.

Kuningatar Elisabet II:n 50-vuotishallitsijajuhlaa varjostamaan sattui parin kuukauden sisällä hänen äitinsä ja sisarensa kuolemat. Näiden menetysten jälkeen Elisabetin suhteet perheeseensä, vaikkakin vielä hieman etäiset, ovat lämmenneet reilusti. Erityisen läheinen hän on miniänsä Sophien, Wessexin kreivittären kanssa. Elisabetin tiedetään suhtautuneen kylmästi poikansa Charlesin suhteeseen Camilla Parker-Bowlesin kanssa, mutta näiden avioliiton jälkeen suhteet ovat lähentyneet. Vaikka Elisabetin suhtautuminen lapsiinsa on hieman etäistä, lastenlastensa kanssa hän on hyvin läheinen, erityisesti prinssi Williamin ja Zara Phillipsin.

Vuonna 2003 yleensä hyvin terveenä ihmisenä pidetty kuningatar kävi läpi kaksi polvileikkausta, ja hänen kasvoistaa poistettiin joitakin vioittumia. Kesäkuussa 2005 hänen piti perua useita edustustehtäviään syystä, jota luonnehdittiin pahaksi flunssaksi. Elisabetin terveydentilaan liittyvät kysymykset ovat herättäneet keskustelua siitä, pitäisikö nykyaikaisessa monarkiassa ikääntyvien hallitsijoiden luopua kruunustaan, kuten esimerkiksi Alankomaissa on tapana, tai peräti kirjaamaan lakiin hallitsijoiden eläkkeellejäämisiän. Lähes 80-vuotias Elisabet on kuitenkin tehnyt selväksi, ettei hänellä ole aikomusta luopua kruunusta. Hänen läheisimmät ystävänsä ovat kertoneet hänen sanoneen aikovansa toimia kuningattarena kuolemaansa saakka. Kuitenkin hän on alkanut jakaa joitakin tehtäviään lapsilleen sekä muille kuninkaallisen perheen jäsenille. Usein on tehty tiettäväksi Elisabetin aikovan tehdä niin paljon kuin hän vain kykenee, kunnes se on fyysisesti mahdotonta.

Suhteet Yhdistyneen kuningaskunnan pääministereihin ja maailman johtajiin

Elisabet II tapaa Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeriä säännöllisesti kerran viikossa. Näitä tapaamisia pidetään hyvin korkeassa arvossa, ja eräs pääministeri totesi jopa ottavansa ne vakavammin kuin pääministerin kyselytunnin parlamentin alahuoneessa. Kuningattaren asiantuntemus politiikan alalla lienee selvä, sillä valtaannousustaan lähtien hän on käyttänyt keskimäärin kolme tuntia päivässä tutustuakseen hänelle eri valtiollisista elimistä toimitettuihin valtion paperehin. Hän on siis pystynyt seuraamaan julkisten asioiden hoitoa sisäpiiristä käsin enemmän kuin yksikään muu henkilö koko maassa ja voi tarvittaessa kertoa pääministerille, miten suuret valtiomiehet kuten Winston Churchill tai Margaret Thatcher olisivat mahdollisesti toimineet vastaavanlaisessa tilanteessa.

Kuningatar Elisabet on vuosikymmenten saatossa tutustunut moniin ulkomaisiinkin valtionjohtajiin, kuten Nelson Mandelaan, Mary Robinsoniin ja George H. W. Bushiin. Viimeksi mainitun poika George W. Bush oli yli 80 vuoteen ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vieraili Buckinghamin palatsissa. Elisabet II:n henkilökohtaiset suhteet valtionjohtajiin ovat osoittautuneet Yhdistyneelle kuningaskunnalle edullisiksi. Kerran esimerkiksi pääministeri John Majorilla oli vaikeuksia erään kansainyhteisömaan johtajan kanssa työskentelemisessä. Kuningatar kertoi Majorille tämän ja kyseisen johtajan harrastavan samaa urheilulajia. Major käytti tietoa hyväkseen ja ystävystyi mainitun johtajan kanssa, mistä oli hyötyä molemmille maille. Samoin kun Irlannin presidentti Mary Robinson alkoi käydä Britanniassa, Elisabet teki aloitteen ja kutsui Robinsonin käymään palatsiin. Tuloksena oli ensimmäinen Irlannin presidentin ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijan tapaaminen ja maiden suhteiden lämpeneminen.

Elisabet II:n valtakauden aikana on ollut yhteensä kymmenen eri pääministeriä:

Heistä Tony Blair on ensimmäinen, joka on syntynyt Elisabetin valtakauden aikana.

Sukujuuret

Kuningatar Elisabet on Edvard VII:n, kuningatar Viktorian pojan lapsenlapsenlapsi. Edvardin isä, Viktorian puoliso, oli prinssi Albert von Sachsen-Coburg und Gotha; hänen kauttaan Elisabet polveutuu saksalaisesta Saksi-Coburg-Gothan ruhtinassuvusta, jonka muita merkittäviä jäseniä ovat Belgian kuningas Albert II ja Bulgarian entinen tsaari Simeon II. Viktorian kautta Elisabet polveutuu lukuisista Englannin hallitsijoista aina Wessexin suvusta 600-luvulta lähtien sekä skotlantilaisesta Stuartin kuningassuvusta, jota voidaan jäljittää aina 800-luvulle saakka.

Kuningatar Viktorian lapsenlapsenlapsenlapsena kuningatar Elisabet on sukua suurimmalle osalle Eurooppaa hallitsevista kuninkaallisista sekä Saksan ja Romanian syrjäytetylle Hohenzollern-suvulle. Isoisoäitinsä kuningatar Alexandran kautta Elisabet polveutuu Tanskan kuningassuvusta Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgista, Euroopan yhden vanhimmista ruhtinassuvuista, pohjoissaksalaisen Oldenburgin ruhtinassuvun eräästä haarasta. Oldenburgin kautta Elisabetille kaukaista sukua ovat muiden muassa hänen puolisonsa prinssi Philip, Tanskan Margareeta II, Norjan Harald V, Espanjan Juan Carlos I, Ruotsin Kaarle XVI Kustaa sekä Kreikan syrjäytetty kuningas Konstantin II, jotka kaikki polveutuvat kuningatar Viktoriasta. Belgian Albert II on myös Elisabetin serkku.

Arvonimet ja tunnustukset

Tiedosto:Yhdistyneen kuningaskunnan vaakuna.png
Kuningattaren ja samalla koko Yhdistyneen kuningaskunnan vaakuna

Elisabet II:n arvonimi kokonaisuudessaan kuuluu: Elizabeth the Second, by the Grace of God, of the United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland and of Her other Realms and Territories Queen, Head of the Commonwealth, Defender of the Faith (latinaksi Elizabeth II, Dei Gratia Britanniarum Regnorumque Suorum Ceterorum Regina, Consortionis Populorum Princeps, Fidei Defensor, suomeksi Elisabet Toinen, Jumalan armosta Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan sekä muiden valtakuntiensa ja alueittensa kuningatar, Kansainyhteisön pää, uskon puolustaja). Hänen arvonimensä vaihtelevat hieman kansainyhteisömaasta toiseen; esimerkiksi Kanadassa hänet tunnetaan Kanadan kuningattarena ja Salomonsaarilla Salomonsaarten kuningattarena. Kaiken kaikkiaan Elisabet II on Antiguan ja Barbudan, Australian, Bahaman liittovaltion, Barbadoksen, Belizen, Kanadan, Grenadan, Jamaikan, Uuden-Seelannin, Papua-Uuden-Guinean, Saint Kittsin ja Nevisin, Saint Lucian, Saint Vincentin ja Grenadiinien, Salomonsaarten, Tuvalun ja Yhdistyneen kuningaskunnan valtionpäämies. Aikaisemmin hän on ollut myös Ghanan (1957-1960, Nigerian (1960-1963), Sierra Leonen (1961-1971), Tanganyikan (nykyisin osa Tansaniaa; 1961-1962), Ugandan (1962-1963), Kenian (1963-1964), Malawin (1964-1966), Mauritiuksen (1968-1992), Etelä-Afrikan (1952-1961), Gambian (1965-1970, Pakistanin (1952-1956), Ceylonin (nyk. Sri Lanka; 1952-1972), Trinidadin ja Tobagon (1962-1976, Guyanan (1966-1970), Maltan (1964-1974) ja Fidžin (1970-1987) kuningatar. Elisabet on myös Mansaaren valtionpäämies, tittelillä Lord Of Man.

Elisabet II on saanut lukuisia tunnustuksia kansainyhteisömaista sekä muualtakin maailmalta, muiden muassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin. Hän on kunniatohtori monissa Yhdistyneen kuningaskunnan yliopistoissa. Kaikkiaan valtakautensa aikana Elisabet II on saanut yli 385 000 kunnianosoitusta ja palkintoa.

Kuningatar Elisabetia puhutellaan muodollisesti arvonimellä Hänen Majesteettinsa.

Muuta

Pukeutumiseltaan konservatiivinen Elisabet II tunnetaan puhdasvärisistä päällystakeistaan ja koristeellisista hatuistaan.

Kuningatarta pidetään lähipiirissä erinomaisena imitaattorina.

Vaikka Elisabet II osallistuukin virkansa puolesta moniin kulttuuritapahtumiin, hänen ei sanota olevan yksityiselämässään kiinnostunut kulttuurista ja taiteesta. Vapaa-aikansa hän käyttää pääasiassa raveissa, valokuvaamisen parissa tai koirien seurassa. Kuningattarella on itsellään pienikokoisia corgi-koiria.

Elisabet on pitänyt virkakautensa aikana joka joulu perinteisen radiopuheen, lukuun ottamatta vuotta 1969.

Virallisissa tilanteissa kuningatar Elisabet noudattaa hyvin tiukasti muotosääntöjä. Vaikka joitakin protokollasääntöjä on hänen valtakaudellaa löyhennetty (esimerkiksi kumartaminen ei ole enää pakollista), monet säännöt liian henkilökohtaisesta lähestymisestä ovat voimassa, esimerkiksi se, ettei kuningatarta saa koskea. Tätä sääntöä on rikkonut kaksi henkilöä: Australian pääministeri Paul Keating, joka häntä ja kuningatarta valokuvattaessa pani kätensä tämän ympärille vuonna 1992, sekä kanadalainen polkupyöräilijä Louis Garnau, joka teki saman kymmenen vuotta myöhemmin.

Kuningattaren syntymäpäivää juhlitaan kansallisena juhlapäivänä useissa kansainyhteisömaissa. Tarkat juhlintapäivät vaihtelevat maasta toiseen, mutta yleensä päivänä ei ole Elisabet II:n oikea syntymäpäivä, 21. huhtikuuta. Esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa juhlitaan kuningatarta kesäkuun toisena lauantaina. Se on myös maan kansallispäivä. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa päivä on kesäkuun toinen maanantai, ja Kanadassa maanantai ennen tai tasan 24. toukokuuta. Falklandsaarilla juhlapäivä on kuningattaren todellinen syntymäpäivä 24. huhtikuuta, sillä kesäkuu on saarilla talvikuukausi. Hongkongissa ei ole juhlittu kuningatarta sitten vuoden 1997, jolloin kaupunki luovutettiin Kiinalle. Fidžillä tilanne on päinvastainen; päivä on yhä juhlapäivä, vaikka Elisabet ei ole ollut nykyään tasavaltaisen Fidžin valtionpäämies vuoden 1987 jälkeen. Fidžillä juhlitaan myös Walesin prinssin syntymäpäivää.

Seuraajat

Brittiläisen kruununperimyslain mukaan hallitsijan miespuoliset jälkeläiset ovat naispuolisten edellä kruununperimysjärjestyksessä, mistä johtuen kuningatar Elisabet II:n tytär prinsessa Anne jälkeläisineen on järjestyksessä vasta Annen nuorempien veljien, prinssi Edwardin ja prinssi Andrewin jälkeen. Kruununperimysjärjestyksen kymmenen ensimmäistä ovat:

  1. Walesin prinssi Charles, Elisabet II:n ja Philip Mountbattenin vanhin poika
  2. Prinssi William, Walesin prinssi Charlesin ja Lady Diana Spencerin vanhempi poika
  3. Prinssi Harry, Walesin prinssi Charlesin ja Lady Diana Spencerin nuorempi poika
  4. Prinssi Andrew, Yorkin herttua, Elisabet II:n ja Philip Mountbattenin toinen poika
  5. Yokrin prinsessa Beatrice, Prinssi Andrew'n, Yorkin herttuan ja Sarah Fergusonin vanhempi tytär
  6. Yorkin prinsessa Eugenie, Prinssi Andrew'n, Yorkin herttuan ja Sarah Fergusonin nuorempi tytär
  7. Prinssi Edward, Wessexin jaarli, Elisabet II:n ja Philip Mountbattenin nuorin poika
  8. Lady Louise Windsor, Prinssi Edwardin, Wessexin jaarlin ja Sophie Rhys-Jonesin tytär
  9. Prinsessa Anne, Elisabet II:n ja Philip Mountbattenin tytär
  10. Peter Phillips, prinsessa Annen ja kapteeni Mark Phillipsin poika

Linkkejä

Linkit englanniksi.


Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elisabet II.
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Edeltäjä:
Yrjö VI 		Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar
1952– 		Seuraaja:
–
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elisabet_II&oldid=513690”