Stadin Slangi (yhdistys)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Stadin slangi ry)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stadin Slangi
Perustettu 1995
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä noin 4 000
Puheenjohtaja Harri Saksala
Jäsenlehti Tsilari
Aiheesta muualla
Sivusto

Stadin Slangi ry on vuonna 1995 perustettu helsinkiläinen kulttuuri- ja kotiseutuyhdistys, jonka tarkoituksena on Helsingin puhekielen eli stadin slangin taltioiminen, tutkiminen ja vaaliminen sekä kaupungin leikki- ja kulttuuriperinteen vaaliminen. Ajatuksen yhdistyksestä keksivät 1990-luvun alussa toimittajat Voitto Sulander ja Klaus Bremer, ja se perustettiin lopulta Helsingin työväentalolla 14. syyskuuta 1995. Yhdistys julkaisee kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää Tsilari-lehteä.

Miltei 4 000 jäsenen yhdistyksen toimintaan kuuluvat muun muassa neljästi vuodessa yhdessä Helsingin eri seurakuntien kanssa järjestettävät kirkkotilaisuudet. Niiden teemoina ovat äitienpäiväjuhla Mutsi on bestis, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän Slangitsyrkka sekä kahdet kauneimmat joululaulut eli Snygeimmät joulubiisit. Yhdessä Helsingin eri seurakuntien kanssa toimeenpantavat kirkkotilaisuudet keräävät seurakuntien osallistujalaskentojen mukaan kerrallaan noin tuhat sanan ja sävelen ääreen hiljentyjää. Esiintyjinä on yhdistyksen oman väen lisäksi suomalaisia taiteilijoita sekä vaikuttajia.

Esimerkkeinä muista aktiviteeteista käyvät vuosittain 12. kesäkuuta vietettävä Helsinki-päivä, jolloin julkistetaan Stadin Kundi ja Friidu Esplanadin puiston Espan lavalla sekä viikoittaiset slangitreffit, retket ja tuoreimpina oma kuoro. Yhdistyksen ohjaamat slangikurssit sekä Slangiakatemia huolehtivat perinnetietouden vaalimisesta, kehittämisestä ja tukemisesta. Keväällä 2013 Stadin Slangi ry palkitsi stipendein järjestämänsä slangilaulukilpailun, Slangibiisiskaban, parhaat, joista kootaan musiikkitallenne. Voiton vei Vesa Nuotio kappaleellaan Snellmaninkatu ja Krunika.[1] Musiikki on Stadin Slangi ry:n toiminnassa yksi identiteettiä kantava voima. Sitä vaalii ja kehittää osaltaan yhdistyksen 30 naisen ja miehen vahvuinen Slangikuoro, jota johtaa Matti Reittamo.

Kuudesti vuodessa ilmestyvässä yhdistyksen perinnekulttuurilehdessä Tsilarissa julkaistaan helsinkiläisten muistelmia vanhasta helsinkiläisestä elämänmenosta sekä keskustellaan slangin kehityksestä. Juttuja kirjoitetaan niin stadin slangilla kuin kirjakielelläkin. Lehden nimi tulee sanoista "till säljaren", joka tarkoitti lehteä tai sähkösanomaa, jonka yhden kappaleen myyntitulon myyjä sai pitää itsellään. Tsilari on Aikakauslehtien Liiton jäsenjulkaisu. "Tsilari" tarkoittaa myöhemmässä slangissa myös talonmiestä, jolle on myös paljon muita slanginimityksiä kuten "gosari, talkkari, talari, slitari, tsikke" jne.

Yhdistys järjesti Jugend-salissa talvella 1997–1998 Niin gimis on Stadi -aiheisen näyttelyn, jossa esiteltiin stadin slangia ja helsinkiläistä elämänmenoa eri vuosikymmeninä. Näyttelyssä oli esillä vanhoja valokuvia ja slangilla kirjoitettuja kirjoja. Siellä esitettiin lyhytfilmejä entisajan Helsingistä. Yleisöllä oli tilaisuus testata slangitaitojaan ja saada taidoistaan "slangispettari"-todistus. Helsinkiläisiä muusikoita ja taiteilijoita kävi esiintymässä näyttelyssä. Näyttely oli Jugend-salin kaikkien aikojen yleisömenestys: siellä vieraili kaupungin kävijälaskennan mukaan yli 26 500 katsojaa. Stadin Slangi ry on sittemmin järjestänyt suurnäyttelyt myös toimintansa 10- ja 15-vuotisjuhliensa kunniaksi Helsingin kaupungintalolla. Vuonna 2003 ilmestyi yhdistyksen juhlakirja Niin gimis on Stadi, johon tervehdyssanat laati vuoden 1999 Stadin Friidu, tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Yhdistys esitti vuonna 1999 sosiaalineuvoksen arvonimeä sosiaalityöntekijä ja hyväntekijä Veikko Hurstille, jonka Tasavallan presidentti myönsi.

Stadin Friidu, Stadin Kundi ja slangipalkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistys on vuodesta 1996 alkaen nimennyt ansioituneiden helsinkiläisten keskuudesta "Stadin Friidun" ja "Stadin Kundin", vuosina 2010–2012 myös "Stadin junnut" ja vuodesta 2016 lähtien antanut myös slangipalkinnon. Nimitykset julkistetaan vuosittain Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta Espan lavalla Esplanadin puistossa. Tittelit ovat saaneet seuraavat helsinkiläiset:

Vuosi Stadin Friidu Stadin Kundi Stadin junnu
1996 Eva-Riitta Siitonen, ylipormestari Kari Rahkamo, ylipormestari
1997 Ragni Malmsten, muusikko ja laulaja Ylermi Runko, Elannon entinen pääjohtaja
1998 Kyllikki Forssell, näyttelijä, teatterineuvos Åke Lindman, elokuvaohjaaja ja näyttelijä
1999 Tarja Halonen, ulkoministeri Erkki Mattsson, graafikko ja Stadin Slangi ry:n aktiivijäsen
2000 Märta Tikkanen, kirjailija Åke Blomqvist, tanssinopettaja
2001 Teija Sopanen, televisiokuuluttaja Alpo Ruuth, kirjailija
2002 Vivica Bandler, teatterinjohtaja Aatos Erkko, ministeri ja kustantaja
2003 Eva Polttila, uutistoimittaja Fjalar Åsten, Stadin Slangi ry:n aktiivijäsen
2004 Anja Snellman, kirjailija Paavo Einiö, musiikkielämän vaikuttaja
2005 Raija Tervomaa, opettaja ja Stadin Slangi ry:n aktiivijäsen Esa Siljamäki, Kallion seurakunnan kirkkoherra
2006 Leena Palotie, lääketieteen tohtori ja geenitutkija Jukka Riikonen, Helsingin poliisikomentaja
2007 Kati Outinen, näyttelijä Kjell Westö, kirjailija
2008 Nina Hyvärinen, tanssija Ilkka Kuusisto, säveltäjä
2009 Maarit Niiniluoto, toimittaja Pentti Arajärvi, oikeustieteen tohtori
2010 Outi Pakkanen, kirjailija Peter Nyman, toimittaja Juho Valtonen, viulisti
2011 Minna Haapkylä, näyttelijä Harri Savunen, Helsingin taksiautoilijoiden puheenjohtaja Cantores Minores
2012[2] Taru Valjakka, oopperalaulaja Esko Salminen, näyttelijä Olivia Ainali, Joel Bonsdorff, Lauri Karo ja Venni Uotila, näyttelijöitä
2013[3] Lenita Airisto, diplomiekonomi ja tietokirjailija Heikki Paunonen, suomen kielen emeritusprofessori
2014[4] Anne Berner, kauppatieteiden maisteri ja hallituksen puheenjohtaja Jussi Raittinen, muusikko
2015[5] Anna Kortelainen, filosofian tohtori, kirjailija, tutkija ja taidehistorioitsija Hector, muusikko, toimittaja ja ohjaaja
2016[6] Leena Uotila, näyttelijä Pekka Sauri, filosofian tohtori, psykologi, apulaiskaupunginjohtaja, poliitikko ja toimittaja
2017[7] Pirkko Saisio, kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä Reiska Laine, muusikko
2018[8] Maija Vilkkumaa, muusikko Jörn Donner, kirjailija
2019[9] Pia Landen, lastenhoitaja Pertti Salolainen, poliitikko
2020[10] Laura Kolbe, tutkija Jaakko Saariluoma, näyttelijä
2021[11] Hanna Nohynek, ylilääkäri ja rokotetutkija Eero Huovinen, emerituspiispa ja -professori
2022[12] Minna Tervamäki, balettitanssija Remu Aaltonen, muusikko

Vuodesta 2016 lähtien on jaettu myös slangipalkinto. Ensimmäisenä sen sai Emmi Sulander.[6]

  1. Krunikan kaipuu sai slangin soimaan YLE. Viitattu 2.5.2013.
  2. Stadin friiduksi Taru Valjakka, kundiksi Esko Salminen YLE. Viitattu 3.5.2013.
  3. Slangi-professorista Stadin kundi - Friiduksi valittiin teräväkielinen Lenita Airisto YLE. Viitattu 12.6.2013.
  4. Stadin Kundi ja Friidu on valittu – luova muusikko ja bisnesnainen YLE. Viitattu 12.6.2014.
  5. Stadin Friidu ja Kundi valittiin perjantaina Verkkouutiset. Viitattu 13.6.2015.
  6. a b Stadin Friiduksi Leena Uotila, Stadin Kundiksi Pekka Sauri. Helsingin kaupunki. Arkistoitu 15.6.2016. Viitattu 13.6.2016.
  7. Helsinki-päivä huipentui klassikkohahmojen valintaan – Tässä ovat Stadin Friidu ja Stadin Kundi 2017 Helsingin uutiset. Viitattu 12.6.2015.
  8. Stadin friidu ja kundi 2018. 11.2.2018. Stadin Slangi ry. Arkistoitu 5.9.2018. Viitattu 11.8.2019.
  9. Stadin friidu ja kundi 2019. 13.6.2019. Stadin Slangi ry. Arkistoitu 4.9.2019. Viitattu 11.8.2019.
  10. Stadin Friidu ja Kundi 2020 ovat Laura Kolbe ja Jaakko Saariluoma Helsingin kaupunki. 12.6.2020. Viitattu 12.6.2020.
  11. Tahkokorpi, Tuuli: THL:n Hanna Nohynek on Stadin Friidu 2021 Iltalehti. 12.6.2021. Viitattu 12.6.2021.
  12. Haapala, Sonja: Stadin Friiduksi ja Kundiksi valittiin Minna Tervamäki sekä Remu Aaltonen Helsingin Sanomat. 12.6.2022. Viitattu 10.7.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]