Saint-Sulpicen kirkko
Saint-Sulpice [sɛ̃ sylpis] on Pariisin toiseksi suurin kirkko. Se on pituudeltaan 113 metriä, leveydeltään 58 metriä ja korkeudeltaan 34 metriä ja on siten vain vähän pienempi kuin Notre Dame. Kirkko on omistettu Bourgesin piispalle Sulpicius Hurskaalle.lähde?
Kirkon viimeisteli Jean Chalgrin[1]. Sen edustalla sijaitsee Place Saint-Sulpice -aukio.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkko on toinen vanhan roomalaisen kirkon perustusten paikalle rakennettu kirkko. Ensimmäinen rakennus oli 1200-luvulta, ja siihen tehtiin laajennuksia aika ajoin vuoteen 1631 saakka. Nykyisen rakennuksen peruskiven laski seurakuntapappi Jean-Jacques Olier vuonna 1646. Rakennustyöt jatkuivat 140 vuotta ja vuonna 1732 kirkko oli valmis lukuun ottamatta länsipäätyä, jonka rakentaminen aloitettiin 1776.lähde?
Saint-Sulpicen eteläisen transeptin ovi sytytettiin palamaan 17. maaliskuuta 2019. Rakennuksen sisätilat kärsivät vahinkoja palosta aiheutuneesta tuhkasta.[2]
Urut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon urut rakensi François-Henri Clicquot vuosina 1776–1781. Urut uudisti Aristide Cavaillé-Coll vuonna 1862, minkä jälkeen ne olivat Ranskan suurimmat. Cavaillé-Collin toivomuksesta pääurkuriksi tuli tällöin kuuluisa urkuvirtuoosi ja säveltäjä Louis-James-Alfred Lefébure-Wély. Hänen kuoltuaan urkurina toimi urkusinfonian isänäkin muistettu säveltäjä Charles-Marie Widor vuosina 1870–1933. Widoria puolestaan seurasi pääurkurina hänen oppilaansa säveltäjä Marcel Dupré, joka hoiti virkaa 1934–1971.lähde?
Aurinkokello[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1727 Saint-Sulpicen pappi Languet de Gercy määräsi kirkon uudistamisen yhteydessä rakennettavaksi aurinkokellon voidakseen määrittää kevätpäiväntasauksen, koska sen mukaan määräytyy pääsiäisen ajankohta.[3] Lattiaan upotettiin pronssinen meridiaanilinja, jonka päähän pystytettiin 11 metriä korkea marmoriobeliski. Sen huipulla oli pallo ja risti. Valmistumisvuosi oli 1743. Kellon suunnitteli englantilainen kelloseppä ja astronomi Henry Sully.lähde?
Etelänpuoleiseen ikkunaan asetettiin linssisysteemi, joka ohjasi auringonvalon niin, että se osui talvipäivänseisauksena meridiaanilinjan obeliskinpuoleiseen päähän ja päiväntasauksina kuparilaattaan lähellä alttaria. Kelloa käytettiin hyväksi myös monissa tieteellisissä mittauksissa ja se tavallaan suojeli kirkkoa tuhoutumasta Ranskan vallankumouksen aikana.lähde?
Kulttuuria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jules Massenet’n oopperan Manon toinen näytös tapahtuu Saint-Sulpicessa.lähde?
Dan Brownin romaani Da Vinci -koodi vuodelta 2003 toi Saint-Sulpiceen turistivyöryn.[3] Turistit halusivat nähdä ”Ruusulinjan”, jota nimitystä romaanissa käytetään aurinkokellon meridiaanilinjasta.lähde?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tietosanakirja 1909. Osa 11. Hakusana: Chalgrin, Jean
- ↑ Tom Heneghan: Shattered statues and satanic symbols mark rise in attacks on French church Ncr.online (englanniksi)
- ↑ a b Église Saint-Sulpice Paris tourist office. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)