Uusi kansanarmeija

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta New People's Army)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusi kansanarmeija (tagalogiksi Bagong Hukbong Bayan, engl. New People's Army, NPA) on Filippiinien kommunistisen puolueen aseellinen siipi. Maolainen NPA käy sissisotaa Filippiinien hallitusta vastaan. Armeija perustettiin 29. maaliskuuta 1969. Enimmillään armeijan riveissä oli 1980-luvulla 25 000 taistelijaa, nykyään arviolta 8 000.

Yhdysvallat[1] ja Euroopan unioni[2] ovat luokitelleet NPA:n terroristijärjestöksi.

”Toinen suuri korjausliike”

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla liikkeessä kritisoitiin 1980-luvun virheitä, mikä johti ”toiseen suureen korjausliikkeeseen” (1992–1998), jonka lopulla tehtiin valtava sisäinen puhdistus: tuhansia taistelijoita ja jäseniä surmattiin Filippiinien armeijan vakoojina.

Gloria Macapagal-Arroyon Filippiinien hallitus on ajoittain neuvotellut NPA:n edustajien kanssa Euroopassa.

Poliisin mukaan NPA:lla oli tammikuussa 2008 enää 57 000 jäsentä, koska vuonna 2007 tuhottiin 13 sissien tukikohtaa. NPA on taistellut 69:ssä Filippiinien 81 maakunnasta vuoden 1969 jälkeen. 40 000 ihmistä on kuollut konfliktissa.[3]

Presidentti Gloria Macapagal-Arroyo julisti 5. syyskuuta 2007 kommunistisen puolueen ja NPA:n jäsenille ym. armahduksen, joka ei kuitenkaan koske raiskauksia, kidutusta, huumesalakuljetusta, kidnappausta lunnaita varten yms., mutta lain muotoilu kongressissa on vielä kesken (29. lokakuuta 2008).[4]