Fables of the Reconstruction

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fables of the Reconstruction
R.E.M.
Studioalbumin Fables of the Reconstruction kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  maaliskuu 1985
 Julkaistu 10. kesäkuuta 1985
 Tuottaja(t) Joe Boyd
 Tyylilaji vaihtoehtorock, college rock
 Kesto 39.44
 Levy-yhtiö I.R.S. Records
R.E.M:n muut julkaisut
Reckoning
1984
Fables of the Reconstruction
1985
Lifes Rich Pageant
1986

Fables of the Reconstruction on vuonna 1985 julkaistu R.E.M:n kolmas studioalbumi. Huolimatta kahden ensimmäisen albumin saamasta ylistävästä kritiikistä yhtye päätti uudelle levylleen vaihtaa tuottajaa ja äänityspaikkaa. Alkuvuonna 1985 R.E.M. matkusti Lontooseen äänittämään uutta albumiaan Joe Boydin tuottamana. Etelävaltioiden kulttuurista vaikutteita ammentanut Fables Of The Reconstruction syntyi ristiriitaisten tunnelmien vallitessa. Myöhemmin yhtye on sanonut Lontooseen menon olleen virhe, joka lähes hajotti yhtyeen. Kriitikot kuitenkin ylistivät albumia, ja myynnillisesti yhtye nousi jälleen ylöspäin.

Ilmestyessään Fables of the Reconstruction saavutti sijan 28 Yhdysvaltojen albumilistalla (myi kultaa vuonna 1991). Isossa-Britanniassa sijoitus oli parhaimmillaan 35:s. Tästä huolimatta R.E.M. ei saanut vielä ensimmäistä suurta radiohittiään.

Albumin nimi on sen kanteen kirjoitettu kokonaisuudessaan vaihtoehtoisesti joko Fables of the Reconstruction of the Fables of the Reconstruction... tai Reconstruction of the Fables of the Reconstruction of the Fables.... Nimi on albumin kanteen kirjoitettu niin, että kumpikin tulkintatapa on mahdollinen. Fanien keskuudessa levystä käytetään usein lyhyttä nimeä "Fables".

Kappalelistaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki laulut Bill Berry, Peter Buck, Mike Mills ja Michael Stipe paitsi "Old Man Kensey" R.E.M. ja J. Ayers.

  1. "Feeling Gravitys Pull" – 4:51
  2. "Maps and Legends" – 3:10
  3. "Driver 8" – 3:23
  4. "Life and How To Live It" – 4:06
  5. "Old Man Kensey" (J. Ayers, Berry, Buck, Mills, Stipe) – 4:08
  6. "Cant Get There from Here" – 3:39
  7. "Green Grow the Rushes" – 3:46
  8. "Kohoutek" – 3:18
  9. "Auctioneer (Another Engine)" – 2:44
  10. "Good Advices" – 3:30
  11. "Wendell Gee" – 3:01

    Euroopan CD-version (1992) bonuskappaleet:
  12. "Crazy" - 3:00
  13. "Burning Hell" - 3:48
  14. "Bandwagon" - 2:12
  15. "Driver 8" (live) - 3:20
  16. "Maps And Legends" (live) - 3:14
single julkaisupäivä maa formaatti listasijoitus
Can't Get There From Here 11. kesäkuuta 1985 Yhdysvallat 7" -
Can't Get There From Here 8. heinäkuuta 1985 Iso-Britannia 7"/12" -
Driver 8 3. syyskuuta 1985 Yhdysvallat 7" -
Wendell Gee 7. lokakuuta 1985 Iso-Britannia 7"/12" -

[1]

  • Bill Berry – rummut
  • Peter Buck – kitara
  • Mike Mills – basso
  • Michael Stipe – laulu
  • David Bitelli – saksofoni
  • Jim Dvorak – trumpetti
  • David Newby – sello
  • Camilla Brunt – viulu
  • Philippa Ibbotson – viulu
  • Pete Thomas – saksofoni
  1. Rob Jovanovic and Tim Abbott - Adventures in Hi-Fi: The Complete R.E.M.