Turun Tiedepuisto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Turku Science Park)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yksi Turun Tiedepuiston keskeisistä kiinteistöistä on BioCity.
Datacity vuonna 2017.
Vasemmalta oikealle: Intelligate 1, ICT-City ja EuroCity vuonna 2008.

Turun Tiedepuisto[1] (ruots. Åbo Vetenskapspark[2], engl. Turku Science Park) on Turussa sijaitseva korkeakoulujen, tutkimuslaitosten sekä erilaisten innovaatiotoimijoiden ja liike-elämän keskittymä. Kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalla alueella toimivat muun muassa Turun yliopisto, Åbo Akademin ja Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopistollinen keskussairaala Tyks ja yli 300 muuta yritystä ja yhteisöä. Turun Tiedepuiston alueella käy työssä arviolta 16 000 ja opiskelee 35 000 henkilöä. Tohtoreita alueen yliopistoista valmistuu vuosittain noin 200.

Tiedepuisto sijaitsee aivan Helsingin valtatien varressa, ja aluetta palvelee myös Kupittaan rautatieasema. Turun lentoasemalle on alle puolen tunnin ajomatka.

Turun kaupunki on valinnut Turun Tiedepuiston yhdeksi kaupungin kolmesta kärkihankkeesta. Tavoitteena on vahvistaa alueen vetovoimaisuutta ja kilpailukykyä kansainvälisesti entistä kiinnostavammaksi, rohkeammaksi ja älykkäitä ratkaisuja kokeilevaksi osaamiskeskittymäksi. Samalla alue laajenee Kupittaalta myös valtatien 1 toiselle puolelle, Itäharjun alueelle niin, että vuoteen 2050 mennessä alueella olisi uusia asuntoja yli 20 000 ja uusia työpaikkoja yli 10 000.[3]

Turun Tiedepuisto on tärkeä osa dynaamista Turku Business Region -kokonaisuutta, joka maantieteellisesti kattaa Turun ohella 10 muuta kuntaa (Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo).

Turku Science Park Oy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Tiedepuiston sekä koko Turun seudun elinkeino- ja innovaatiotoiminnan kehittämistä tukee kehitysyhtiö Turku Science Park Oy. Turku Science Park Oy:n perustamishetkenä voidaan pitää päivämäärää 7.9.1988. Tuolloin aloitti toimintansa Oy DataCity Center Ab ja tiedepuistoalueen rakentaminen pääsi vauhtiin. Uudenlainen, ICT- ja bioaloihin keskittynyt tiedepuisto osoittautui vuosituhannen vaihteessa tarpeelliseksi, ja Turku Science Park Oy perustettiin joulukuussa 2001.

Kiinteistöjen rakentaminen jatkui painopistealojen kehittämisen, hautomotoiminnan ja markkinoinnin ohessa, kunnes vuonna 2007 tytäryhtiörakenne purettiin ja otettiin käyttöön uusi toimintamalli. Sen myötä yhtiö on viime vuodet keskittynyt ydintehtäväänsä: korkean osaamistason liiketoiminnan edistämiseen ja kasvattamiseen Turun seudulla ja Varsinais-Suomessa. Valtaosan Turun Tiedepuiston ytimessä, Joukahaisenkadun ja Lemminkäisenkadun väliin jäävällä alueella sijaitsevista kiinteistöistä omistaa nykyisin Turun Teknologiakiinteistöt Oy, joka vuokraa alueen toimitiloja yrityksille ja yhteistöille sekä kehittää Turun Tiedepuiston aluetta.

Kesällä 2016 Turun Seudun Kehittämiskeskuksen yrityspalvelutoiminnot yhdistyivät osaksi Turku Science Park Oy:tä. Näin syntyi yksi, koko seutukunnan yritys- ja innovaatiotoimintaa palveleva organisaatio. Turku Science Park Oy on neutraali ja taloudellista voittoa tavoittelematon seudullinen kehitysyhtiö, joka toimii kumppanina ja yhteistyön rakentajana yliopistojen ja korkeakoulujen, julkisen sektorin ja yritysten välillä. Yhtiö tukee uuden yritystoiminnan syntyä, uuteen osaamiseen perustuvien liikeideoiden jalostamista, liiketoiminnan kasvattamista ja kansainvälistämistä. Turku Science Park Oy:n johdolla toimivat myös Raisiossa sijaitseva kemianalan yrityksiin keskittynyt Smart Chemistry Park sekä Turun Tiedepuistossa Electro City -kiinteistössä toimiva uuden yritystoiminnan ja kasvun yhteisö SparkUp. Myös yritysneuvonta Potkuri ICT City -kiinteistössä ja Länsi-Suomen elokuvakomissio WFFC ovat osa yhtiön tarjoamia palveluja.

Erityisen vahvoja ja kansainvälisesti toimivia kärkialoja Turun seudulla ovat HealthTurku, MaritimeTurku, TechTurku, ExperienceTurku ja CleanTurku. Turku Science Park Oy on aktiivisesti rakentamassa ja vauhdittamassa näiden klusterien kasvua ja uudistumista Turun seudulla.

Turun Teknologiakiinteistöt Oy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n logo

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on Turun Tiedepuiston alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistamien kiinteistöjen pinta-ala on noin 135 000 m² ja tilojen keskimääräinen käyttöaste 99 % (2019).

Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistavat Hemsö TTP Oy, Turun kaupunki, Turun Seudun Osuuspankki, Åbo Akademin säätiö ja Eschnerska Frilasarettet -säätiö. Yritys on perustettu vuonna 2010, ja sen toimitusjohtaja on Mikko Lehtinen.

Konserni vuonna 2019

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Liikevaihto 27,6 milj. €
  • Keskimääräinen käyttöaste: 99 %
  • Julkisia yhteisöjä vuokralaisista: 59 %
  • Keskimääräinen neliövuokra: 16,7 €/kk
  • Maturiteetti: 5,8 v
  • Sijoituskiinteistöjen käypä arvo 373 milj. €

Rakennusten historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun Tiedepuiston tunnetuimpia ja aivan alueen sydämessä sijaitsevia kiinteistöjä ovat DataCity, PharmaCity, ElectroCity, EuroCity ja ICT-City. Joulukuussa 2017 näiden talojen keskellä sijainneeseen tyhjään tilaan avautui Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki. Joukahaisenkadulle, aivan ICT-City-kiinteistön viereen avattiin syyskuussa 2020 Turun ammattikorkeakoulun uusi kampusrakennus EduCity.

ElectroCityksi nimetty rakennus (1989) on entinen Silo Oy:n trikootehdas vuodelta 1942. Silon kolmikerroksisen kehräämörakennuksen jatkeeksi rakennettiin 1990-luvun alussa BioCity. Sen yhteydessä toimii presidentti Mauno Koiviston mukaan nimetty kokous- ja kongressikeskus Mauno vuodesta 1993.[4]

PharmaCity valmistui vuonna 2002 Lemminkäisenkadun ja Itäisen Pitkäkadun kulmaan. Paikalta purettiin HK Ruokatalon matala tuotantorakennus ja vanhoja varastotiloja, jotka alun perin kuuluivat HK:n edeltäjälle, vuonna 1913 perustetulle LSO-osuusteurastamolle.[4]

Intelligate-toimistorakennuksista valmistui ensimmäisenä asemarakennus vuonna 1995 ja toimistorakennukset 2006 ja 2013. Parhaillaan rakennetaan Intelligate 3 -rakennusta aivan ratapihan viereen, ja siihen valmistuu Sokos-hotelli Kupittaa vuonna 2020.[4]

Vuonna 2006 valmistuneessa, Ilmari Lahdelman suunnittelemassa ICT-Cityssä (ent. ICT-talo, Joukahaisenkatu 3) koulutetaan Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun ammattikorkeakoulun informaatioteknologian opiskelijoita.[4]

  1. Turun kaupunki: Turun Tiedepuisto turku.fi. Viitattu 21.7.2020.
  2. Turun kaupunki: Åbo Vetenskapspark turku.fi. Viitattu 21.7.2020.
  3. Ristola, Petra: Kupittaasta ja Itäharjusta suunnitellaan tulevaisuuden osaamis- ja asuinkeskittymää – alueelle asuntoja yli 20 000 turkulaiselle Yle uutiset. 4.12.2017. Viitattu 3.10.2018.
  4. a b c d Alueen historiaa (Arkistoitu – Internet Archive), Turun Teknologiakiinteistöt Oy. Viitattu 30.5.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]