Élie Decazes
| Élie Decazes | |
|---|---|
 |
|
| Ranskan pääministeri | |
| Monarkki | Ludvig XVIII |
| Edeltäjä | Jean-Joseph Dessolles |
| Seuraaja | Armand Emmanuel du Plessis de Richelieu |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. syyskuuta 1780 Sainte-Martin-de-Laye, Ranska |
| Kuollut | 24. lokakuuta 1860 (80 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | Doktrinaarit |
 Nimikirjoitus |
|
Élie Decazes (28. syyskuuta 1780 Sainte-Martin-de-Laye – 24. lokakuuta 1860 Decazeville)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1819–1820. Bourbon-restauraation aikana hänet tunnettiin maltillisten monarkistien johtajana.
Decazes oli koulutukseltaan lakimies. Hän toimi vuonna 1807 Louis Bonaparten neuvosherrana Hollannissa ja vuonna 1811 Pariisin vetoomustuomioistuimen tuomarina. Bourbonien valtaanpaluun jälkeen hänet nimitettiin heinäkuussa 1815 Pariisin poliisin prefektiksi ja pian sen jälkeen valtakunnalliseksi poliisijohtajaksi. Hän kohosi maltillisten perustuslaillisten johtohahmoksi vastustaessaan äärikuningasmielisten niin sanottua valkoista terroria eli aiemman hallinnon kannattajiin kohdistuneita väkivaltaisia kostotoimia. Decazes toimi myös kuningas Ludvig XVIII:n neuvonantajana. Elokuussa 1816 hän sai aikaiseksi ultrarojalistien hallitseman edustajainkamarin (”Chambre introuvable”) hajotuksen, jonka seurauksena maltilliset nousivat uusissa vaaleissa kamarin enemmistöksi.[1]
Decazes nimitettiin joulukuussa 1818 Jean Dessoles’n hallituksen sisäministeriksi ja häntä pidettiin hallituksen ”vahvana miehenä”. Hän kannatti sensuurin höllentämistä, valtiontalouden uudistamista ja äänioikeuden laajentamista, joita kaikkia ultrarojalistit jyrkästi vastustivat. Vallankumouksellisena tunnetun papin Henri Grégoiren erottaminen edustajainkamarin jäsenyydestä synnytti Ranskassa poliittisen kriisin, jonka seurauksena Decazes tuli syksyllä 1819 pääministeriksi. Hänen kautensa jäi kuitenkin lyhyeksi. Berryn herttuan salamurha helmikuussa 1820 sai ultrarojalistit hyökkäämään uudelleen Decazes’ta vastaan ja hänen oli erottava muutamaa päivää myöhemmin. Eron vastentahtoisesti hyväksynyt kuningas Ludvig XVIII palkitsi hänet herttuan arvolla ja nimitti hänet lähettilääksi Englantiin.[1]
Vuodesta 1821 Decazes oli jäsenenä parlamentin ylähuoneessa eli päärien kamarissa, jossa hän arvosteli kuningas Kaarle X:n taantumuksellista politiikkaa. Decazes tuki vuoden 1830 heinäkuun vallankumousta. Hän johti Aveyronin alueen hiili- ja terästeollisuuden perustamista. Alueen keskuskaupunki nimettiin hänen kunniakseen Decazevilleksi vuonna 1829.[1]
Élie Decazes’n poika oli Louis Decazes, joka toimi Ranskan ulkoministerinä vuosina 1873–1877.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Élie, Duke Decazes (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 31.3.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Élie Decazes Wikimedia Commonsissa
- Elie Decazes (ranskaksi) Assemblée Nationale
| ||||||||||||||||||
