Yhdystie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muun yleisen tien numero -liikennemerkki

Yhdystiet (lyhenne yt; ruots. förbindelseväg) ovat Suomen tieverkon maanteitä, jotka eivät ole valta-, kanta- tai seututeitä. Joskus yhdysteistä käytetään myös nimitystä muu yleinen tie. Yhdystiet palvelevat paikallista liikennettä. Niiden liikenteellinen merkitys on yleensä pieni, joskin Suomessa on myös hyvinkin vilkasliikenteisiä yhdysteitä. Yhdysteille on tienumerointijärjestelmässä varattu numerot 1000–9999, jotka voidaan merkitä valkoisin numeroin siniselle pohjalle. Aina yhdysteiden numeroita ei kuitenkaan merkitä tieopasteisiin.

Vuoden 2006 alussa voimaan tulleen uuden maantielain mukaan myös entiset paikallistiet (numerot 11000–19999) ovat nykyisin yhdysteitä. Käytännössä jako yhdysteihin ja paikallisteihin on monissa yhteyksissä kuitenkin vielä käytössä. Entisten paikallisteiden numerot ovat pelkästään hallinnollisia eikä niitä merkitä opasteisiin. Tähän on kuitenkin poikkeuksia.[1]

Liikenne- ja viestintäministeriö määrää, mitkä tiet ovat yhdysteitä. Vuoden 2014 alussa Suomessa oli 51 133 kilometriä yhdysteitä, joista noin 9 prosenttia oli kestopäällysteisiä, noin 39 prosenttia kevytpäällysteisiä ja noin 52 prosenttia sorateitä.[2]

Yhdysteiden numerointi tiepiireittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nelinumeroiset yhdystiet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näiden teiden numerot merkitään useimmiten maastoon teiden varsille, mutta ei useinkaan opasteisiin.

Yhdystie 1494 Pornaisten Kirveskoskella.
Yhdystie 8832 Vaalan Jaalangasta Puokiolle.
Yhdystietä 6760 entisessä Ylimarkun kunnassa Närpiössä.
  Tiepiiri Numerot
01 Uusimaa 1000–1799
02 Turku 1800–2699
04 Häme 2700–3499
03 Kaakkois-Suomi 3500–4099
08 Savo-Karjala 4100–5999
09 Keski-Suomi 6000–6599
10 Vaasa 6600–7599
12 Oulu 7600–9199
14 Lappi 9200–9999

Viisinumeroiset yhdystiet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä ovat entisiä paikallisteitä, eikä niiden numeroita merkitä maastoon.

  Tiepiiri Numerot
01 Uusimaa 11000–11999
02 Turku 12000–13499
04 Häme 13500–14499
03 Kaakkois-Suomi 14500–15499
08 Savo-Karjala 15500–16499
09 Keski-Suomi 16500–16999
10 Vaasa 17000–18199
12 Oulu 18200–19499
14 Lappi 19500–19999

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhdystie 17529 (Niskakankaantie, Alajärvi) Google Street View. Elokuu 2020. Autori. Viitattu 17.7.2023. fi-US
  2. http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lti_2015-07_tietilasto_2014_web.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) Liikenneviraston tietilasto 2014. Viitattu 20.4.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdystie.