Keskuspankki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euroopan keskuspankin pääkonttori Frankfurtissa.
Yhdysvaltain keskuspankin pääkonttori Washingtonissa.
Suomen pankin pääkonttori Helsingissä.

Keskuspankki on julkinen, voittoa tuottamaton, taloudellinen ja poliittinen laitos, jolla on rahavarannon hallintaan liittyviä erityistehtäviä. Keskuspankkeja säätelee hallituksilta saatu mandaatti, joka määrittää niiden päämäärät ja ehdot, joilla ne rahavarantoa kontrolloivat.[1]

Keskuspankit muokkaavat rahapolitiikkaa, vaikuttavat vaihtokursseihin ja varjelevat taloudellista vakautta. Keskuspankkien päätökset vaikuttavat taloudellisiin muuttujiin, jotka määrittävät talouskasvua, tuotantoa ja kansallisia kehityslinjauksia. Niiden päätöksillä on myös vaikutuksia kansainväliseen taloudelliseen ja monetaariseen yhteistyöhön.[1]

Valtion keskuspankilla on yksinoikeus laskea liikkeelle valuuttaa, joka on maan laillinen maksuväline. Keskuspankki lainaa hallitukselle rahaa kiinteällä ja suhteellisen pienellä korolla. Sekä lainoitus että valuutan liikkeellelasku tuottavat keskuspankille voittoa. Varojaan keskuspankit sijoittavat muun muassa valtion obligaatioihin.[1]

Keskuspankki ohjaa ja valvoo liikepankkeja. Keskuspankki ostaa ja myy arvopapereita muuttaakseen rahakantaa ja säädelläkseen lyhyen ajan nimelliskorkoja.[1]

Suurimmat keskuspankit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

sija Keskuspankki Keskuspankin Varat yhteensä (USD)
1 Yhdysvaltain keskuspankki 8 757 460 000 000
2 Japanin pankki 5 878 875 571 224
3 Kiinan kansanpankki 5 144 760 000 000
4 Saksan keskuspankki 3 103 230 000 000
5 Ranskan keskuspankki 2 138 080 000 000
Lähde:[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sola, Lourdes (toim. Badie, Bertrand & Berg-Schlosser, Dirk & Morlino, Leonardo): ”Central Banks”, International Encyclopedia of Political Science, s. 215–221. Sage Publications, 2011. ISBN 978-1-4129-5963-6.
  2. Top 100 Largest Central Bank Rankings by Total Assets - SWFI www.swfinstitute.org. Viitattu 12.5.2023.
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.