Cannes Lions International Advertising Festival

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tapahtuman logo

Cannes Lions International Advertising Festival on vuonna 1953 perustettu, vuosittain Ranskan Cannesissa järjestettävä mainosalan tapahtuma, jossa valitaan edellisen vuoden parhaat mainokset eri sarjoissa. Viikon mittainen tapahtuma järjestetään kesäkuun loppupuolella, ja sen taustalla on viestintäyhtiö Ascential plc (ent. EMAP), joka osti sen ranskalaiselta Roger Hatchuelin perheeltä vuonna 2004.[1] Ascential järjestää myös Eurobest-mainosfestivaalia[2].

Festivaalilla kilpaillaan nykyisin 12:ssa sarjassa. Kunkin sarjan parhaille jaetaan kultaisia, hopeisia ja pronssisia leijonapatsaita. Lisäksi voidaan myöntää Grand Prix parhaille kultaisen leijonan saaneille.[1]

Cannes Lions järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1953 ja siitä on kasvanut laajin vuosittainen luovan mainonnan ja markkinointiviestinnän katselmus. Tapahtumassa kohtaavat mainonnan, suoramarkkinoinnin, interaktiivisen markkinoinnin, mainoselokuvien, radiomainosten sekä median ja markkinoinnin ammattilaiset ympäri maailman.

Festivaali on 2000-luvulla koonnut yhteen yli 9 000 alan toimijaa 90:stä eri maasta. Festivaalin aikana osallistujilla on mahdollisuus nähdä lähes 25 000 mainoselokuvaa, ulko- ja lehtimainontaa, online-mainontaa, suoramainontaa, kuunnella radiomainontaa jne. Festivaalin aikana järjestetään myös seminaareja ja työpajoja eri aiheista.[1]

Cannes Lions -tapahtuman eri sarjojen tuomaristot kootaan vuosittain maailman eturivin luovista suunnittelijoista. Tuomariston jäsenet nimitetään virallisten Cannes Lions -edustajien esitysten pohjalta.[1]

Sanoma-konsernilla on tapana esitellä edelliskesän Cannesin mainosfestivaalin parhaimmistoa Sanomatalon Mediatorilla syksyisin.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvun alussa joukko elokuvateatterimainonnan ammattilaisia alkoi puuhata omaa katselmusta mainoselokuville, esikuvanaan 1940-luvulla perustetut Cannesin elokuvajuhlat. Ensimmäinen kansainvälinen mainoselokuvafestivaali järjestettiin 1954 Venetsiassa, osallistujinaan 187 mainoselokuvaa 14 maasta. Tapahtuman palkinnot saivat hahmonsa Venetsian Pyhän Markuksen torin leijonaveistoksesta. Toinen festivaali järjestettiin Monte Carlossa, kolmas Cannesissa. Sen jälkeen tapahtumapaikkana oli vuorovuosin Venetsia ja Cannes, kunnes paikka vakiintui Cannesiin vuonna 1984.[4] Sittemmin tapahtuma on laajentunut pelkistä mainoselokuvista kaikkien muidenkin mainonnan muotojen (ilmoittelu, ulkomainonta, web-mainonta jne.) parhaimmiston katselmukseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Cannes Lions canneslions.fi. Arkistoitu 14.9.2008. Viitattu 28.9.2008.
  2. Pia af Hällström Eurobestin tuomaristoon Markkinointi & Mainonta. 25.10.2017. Viitattu 24.7.2018.
  3. Maailman parasta mainontaa Sanomatalon Mediatorilla 24.10.-3.11.2017 (Näyttelykutsu.) 18.10.2017. Sanoma. Arkistoitu 30.10.2017. Viitattu 29.10.2017.
  4. Tim Nudd: History of the Cannes Lions, From Ad Films to a Carnival of Creativity Adweek. Viitattu 8.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.