LSD

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhdisteestä, muut merkitykset ovat sivulla LSD (täsmennyssivu)
LSD
LSD
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(6aR,9R)-N,N-dietyyli-7-metyyli-4,6,6a,7,8,9-heksahydroindoli-[4,3-fg]kinoliini-9-karboksiamidi
Tunnisteet
CAS-numero 50-37-3
ATC-koodi ?
PubChem CID 5761
DrugBank DB04829
Kemialliset tiedot
Kaava C20H25N3O 
Moolimassa 323,43
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 80 °C
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Metabolia hepaattinen
Puoliintumisaika 3–5 h
Ekskreetio renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

C(US)

Reseptiluokitus


Antotapa oraalinen, sublinguaalinen, intravenoosi, intramuskulaarinen

Lysergihapon dietyyliamidi tai lysergidi tai LSD (saksan sanasta Lysergsäurediäthylamid[1]) on puolisynteettinen psykedeeli, joka aiheuttaa käyttäjälleen muuntuneen tajunnantilan, johon voi liittyä esimerkiksi aistiharhoja.

LSD:tä käytetään pääasiassa enteogeeninä, päihteenä ja psykedeeliavusteisessa terapiassa. LSD ei aiheuta fyysistä riippuvuutta ja psyykkisen riippuvuuden kehittyminen on harvinaista. LSD:n ei tiedetä aiheuttavan aivovaurioita, ja sillä on erittäin vähäinen toksisuus suhteessa annokseen. Kuten muut psykedeelit, LSD:n on havaittu stimuloivan neuroplastisuutta, mikä voisi ainakin osittain selittää sen terapeuttiset hyödyt.[2] Käytössä voi esiintyä ahdistusta ja vainoharhaisuutta psykologisina haittavaikutuksina.[3]

LSD:tä valmistetaan torajyvästä saatavasta ergotamiinista. Ensimmäistä kertaa LSD:tä valmisti Albert Hofmann vuonna 1938. LSD:tä kokeiltiin Yhdysvalloissa psyykenlääkkeenä 1947–1965. LSD:n käyttö päihteenä alkoi 1960-luvulla Kaliforniassa hippiliikkeen parissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albert Hofmann, LSD:n keksijä

LSD:n syntetisoi ensimmäisenä sveitsiläinen Sandoz-yrityksen kemisti Albert Hofmann 1938 etsiessään ergoliineille lääketieteellistä käyttötarkoitusta. Hänen onnistui eristää lysergihappoa ja siitä lysergihapon dietyyliamidia (LSD-25) tarkoituksenaan tuottaa analeptia eli piristettä lääketieteelliseen käyttöön, sillä kemiallisesti samankaltaiset aineet olivat aiemmin osoittautuneet analepteiksi. Aineella oli jotain vaikutusta koe-eläimiin, mutta se ei herättänyt kiinnostusta ja tutkimuksia ei jatkettu.[4]

Hofmann palasi 1943 LSD:n tutkimuksen pariin ja havaitsi sen psyykkiset vaikutukset sattumalta. Hän oli saanut elimistöönsä ilmeisesti ihon läpi hyvin pienen määrän ainetta, minkä seurauksena hän koki outoa huimausta ja levottomuutta sekä hallusinaatioita kahden tunnin ajan. Hän palasi laboratorioonsa ja nautti 19. huhtikuuta 1943 mielestään varovaisen 250 mikrogramman annoksen. Sen seurauksena hän koki hyvin intensiivisen, monta tuntia kestäneen "matkan", joka alkoi pelottavilla kuolemankokemuksilla mutta päättyi miellyttäviin värikkäisiin hallusinaatioihin. Seuraavana aamuna hän tunsi olonsa hyvin virkistyneeksi. Hänen aluksi epäilevät työtoverinsa toistivat kokeen itseensä pienemmillä annoksilla ja totesivat vaikutuksen todelliseksi.[4]

Yleistyminen ja kieltäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1940-luvun lopulla LSD:tä alettiin tutkia psykiatrian apuvälineenä Yhdysvalloissa. 1950-luvulla CIA tutki operaatio Midnight Climaxissa sen käyttöä muun muassa totuusseerumina MK-Ultra-projektissa.[5]

LSD:n viihdekäyttö alkoi yleistyä nopeasti 1960-luvulla.[6] Lokakuussa 1968 LSD:n hallussapito kiellettiin Yhdysvalloissa.[7] Vuonna 1971 säädettiin YK:n psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus, jossa oli kiellettyjen huumausaineiden listalla myös LSD kategoriassa I, mikä esti kaiken tutkimuksen YK:n jäsenmaissa.[8] Jotkin tutkimukset saivat kuitenkin luvan jatkua Saksassa ja Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa. Sveitsissä tehtiin LSD-tutkimusta erikoisluvalla 1988–1993.[9]

Ensimmäinen legitiimi tutkimus 1970-luvun alun jälkeen LSD:n käytössä psykoterapiassa käynnistyi Sveitsissä Solothurnin kaupungissa 2008. Tutkimus julkaistiin 2014. Tutkimuksessa tarkkailtiin aineen vaikutusta kuolemansairaiden potilaiden mielialaan ja ahdistukseen.[10][11]

Toimintatapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD sisältää tryptamiinin (vas) ja fenyylietyyliamiinin funktionaaliset ryhmät

LSD sitoutuu laajaan joukkoon tyypillisiä tiedonvälitystä lievästi aktivoivia tai vähentäviä monoamiinireseptoreja, joiden tyypillinen vaikutus on muuttaa aivojen pääasiallisten sähköisiä viestejä vievien hermosolujen synapsien herkkyyttä ja aktivoitumistodennäköisyyttä. Monoamiineihin kuuluu muun muassa serotoniini, joka liittyy muun muassa mielialan ja tunnereaktioiden voimakkuuden säätelyyn. Tyypillisesti käytetyillä LSD-annoksilla elimistöön saatavat pitoisuudet ovat niin pienet, että vaikutukset välittyvät käytännössä sellaisten serotoniinireseptorin kautta, joihin LSD:llä on kaikkein suurin sitoutumiskyky. Näistä serotoniinireseptorin alatyyppi nimeltä 5-HT2A on tärkein psykedeeliselle vaikutukselle. LSD:n, kuten muidenkin klassisten psykedeelien (DMT, meskaliini, psilosybiini), aiheuttama psykedeelinen vaikutus estyy näitä 5-HT2A-reseptoreja salpaavilla lääkeaineilla, eli tyypillisesti psykoosien hoitoon tarkoitetuilla lääkeaineilla.[12]

Ei ole aivan selvää miten psykedeelinen vaikutus alkaa, mutta sen on osoitettu liittyvän erityisesti korkeimpiin aivotoimintoihin liitettyjen aivojen kuorikerroksen toiminnan muutoksiin. Erityisesti aivokuoren viidennellä solukerroksella olevien niin sanottujen pyramidaalisolujen toiminnan muutokset ovat oleellisia. LSD aktivoi kuorikerroksen kaikkein syvimmissä osissa 5-HT2A-reseptoreja kantavia hermosoluja. Aktivoituvat hermosolut lisäävät glutamaatti-välittäjäaineen vapautumista viejähaarakkeistaan, jotka sijaitsevat viidennellä kuorikerroksella. Näissä viidennen solukerroksen vastaanottavissa hermosoluissa on lisäksi omia 5-HT2A-reseptoreja, joihin vaikuttaa myös LSD. Näiden vastaanottavien solujen toiminta muuttuu sekä suoraan että epäsuorasti LSD:n vaikutuksesta. Nämä pyramidaalisolut hermottavat inhibitorisia välineuroneja, joiden tehtävä on vähentää tiedonvälitystä hermostossa. Nettovaikutuksena inhibitorinen ja eksitatorinen tiedonvälitys, eli sähköinen toiminta muuttuu lievästi aivokuorella. Tällöin syntyy normaalisti rytmissä toimivien aivokuoren eri osien välille sähköisen rytmin epäsynkronisaatio. Tämä voidaan nähdä myös aivoaaltojen muutoksena. Samalla eräät syvemmät aivoalueet, kuten muistiaineksen käsittelyyn osallistuvat hippokampus ja tunnepitoista muistiainesta käsittelevä amygdala, aktivoituvat jaksoittain. Tämä vaikuttaa muistiaineksen käsittelyyn.[12]

Peräkkäisinä päivinä otettuna LSD:lle kehittyy niin voimakas toleranssi muutamassa päivässä, että se menettää lähes täysin kykynsä saada aikaan psykedeelisiä vaikutuksia jopa viikoiksi. Tämän on näytetty johtuvan vaikutuspaikkojen eli 5-HT2A-reseptorien vähenemisestä hermosolujen pinnoilta muutamien päivien ajaksi. Koska vaikutuspaikkoja ei ole tarjolla, LSD ei voi saada aikaan vaikutusta tänä aikana.[13]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadan mikrogramman käyttöannoksen sisältäviä LSD-lappuja.

LSD:tä käytetään tabletteina, kapseleina, jauheena, liuoksena sekä imeytettynä sokeripaloihin tai papereihin.[5] Yksi annos LSD:tä voi olla 40–500 mikrogrammaa; yleisin annostus on 75–150 mikrogrammaa.[14] Pienin vaikuttava annos on noin 20 mikrogrammaa.[15] Puhdas LSD on väritöntä, hajutonta ja mautonta.[5]

Terapeuttinen ja tieteellinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Psykedeeliterapia

Jotkin 2010-luvulla tehdyt kokeet ovat antaneet viitteitä siitä, että LSD:n avulla voitaisiin hoitaa masennusta ja alkoholismia, ja lääketieteellinen kiinnostus aiheeseen on kasvussa.[16]

Norjalaisen meta-analyysin 2012 mukaan 59 prosenttia 1960- ja 1970-luvulla tutkituista alkoholisteista kykeni LSD:tä nautittuaan hallitsemaan alkoholinkäyttöään paremmin.[17] Lumelääkettä saaneilla vastaava osuus oli 38 prosenttia. Aine antoi koehenkilöille heidän mukaansa positiivisemman kyvyn suhtautua ongelmiinsa ja niiden ratkaisuun. Yhden annoksen hyötyvaikutus kesti puolesta vuodesta vuoteen. LSD:n arvellaan vähentävän riippuvuuksia heikentämällä niitä aiheuttavia hermoyhteyksiä ja luomalla uusia, joiden varaan voidaan rakentaa uusia käyttäytymismalleja.[18]

LSD:tä ja sen ajatustoimintoihin vaikuttamatonta johdannaista 2-Bromo-LSD:tä voidaan käyttää lääkkeenä muun muassa erinäisiin hermosärkyihin, kuten Hortonin syndroomaan, mutta lääkekäyttö ei ole toistaiseksi yleistynyt. Särkyä estäviä vaikutuksia havaittiin myös muilla LSD:n kaltaisilla tryptamiineilla, kuten psilosybiinillä.[19]

Viihde- ja väärinkäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:stä tuli suosittua 1960-luvun hippien alakulttuurissa Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa. Kaliforniassa kemisti Owsley Stanley valmisti ainetta miljoonia annoksia ja vaikutti paljon sen suosion kasvuun. Tunnetuimpia LSD:n käyttäjiä ja puolestapuhujia 1960-luvulla olivat kirjailija Ken Kesey ja psykologi Timothy Leary sekä muusikoista etenkin Grateful Dead -yhtye. LSD:llä oli suuri vaikutus ajan populaarimusiikkiin ja taiteeseen, jossa kuvattiin LSD-matkojen värejä ja muotoja. Myös mystiikan harjoittamisen suosio kasvoi. LSD säilyi suosittuna nuorten piirissä 1970-luvun puoliväliin asti, ja 1990-luvulla sen suosio jälleen kasvoi.[6]

Jotkut tutkijat ja innovaattorit ovat kertoneet hyötyneensä LSD:n käytöstä. Nobelisti ja molekyylibiologi Francis Crickin on väitetty sanoneen saaneensa LSD:stä inspiraatiota DNA:n löytymiseen johtaneen tutkimusprosessinsa aikana, joskin tämä väite on sittemmin kyseenalaistettu[20]. Nobelisti ja biokemisti Kary Mullis kertoi LSD:n auttaneen häntä löytämään DNA:ta vahvistavan polymeraasiketjureaktion. Varhaiset tietokonealan kehittäjät, kuten Steve Jobs, kertoivat myös käyttäneensä LSD:tä saadakseen inspiraatiota.[21]

Kalifornialaisen psykiatrin Oscar Janigerin 1954–1961 tekemässä tutkimuksessa yli sadan ammattitaiteilijan annettiin piirtää LSD:n vaikutuksen alaisena. Kokeessa ja sen jälkeen havaittiin, että aine tehosti kokeneiden taiteilijoiden luovaa potentiaalia huomattavasti, mutta toimivan piirtämistekniikan löytäminen vei aikaa. LSD:n vaikutuksen alla tehdyissä teoksissa oli yleensä normaalia enemmän liikettä, väriä ja valoa, mutta vähemmän yksityiskohtia, ja joskus esineet kuvattiin symbolisesti tai abstrakteina, fragmentoituneina, järjestäytymättöminä tai vääristyneinä. Janigerin kokeen jälkeen 99 prosenttia taiteilijoista kertoi havainneensa LSD:n arvokkaaksi työkaluksi oppia taiteesta sekä piirtämisen ja maalaamisen oppimisesta, ja lähes kaikki ilmoittivat halukkuutensa ottaa ainetta uudelleen.[22]

LSD:tä on käytetty hyvin pieninä annoksina havaintokyvyn, mielialan ja keskittymiskyvyn parantamiseksi. Esimerkiksi LSD:n keksijä Albert Hofmann käytti ainetta usein tällä tavoin myöhemmällä iällään. Mikroannokset eivät aiheuta hallusinaatioita, jotka voisivat haitata työntekoa. Kokeilijat ovat sen sijaan raportoineet tehostuneesta keskittymisestä, normaalia helpommin saavutettavasta flow-tilasta ja kasvaneesta halusta elää terveellisesti. Jotkut ovat raportoineet käyttävänsä mikroannoksia mielenterveydellisiin ongelmiinsa.[23] Mikroannos vaikuttaa hillitsemällä aivojen etuosia, jotka suunnittelevat tulevaisuutta ja murehtivat menneisyyttä, jolloin henkilö keskittyy tässä ja nyt tapahtuviin asioihin. Se vaikuttaa osin samojen järjestelmien kautta kuin useimmat tunnetut masennuslääkkeet.[24]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:n vaikutus alkaa 30–90 minuutin päästä käyttämisestä, ja vaikutus voi kestää 6–12 tuntia.[3]

LSD vaikuttaa ajatteluun ja havaitsemiskykyyn. Se aiheuttaa psykoosia muistuttavan tilan, johon ei liity stimulaatiota tai masennusta. Käyttäjän ajan ja paikan taju muuttuu, ja hän kokee näkö-, kuulo- ja muita aistiharhoja.[25] Hän voi nähdä värikkäitä kuvia, liikkuvia ja muotoaan muuttavia esineitä, sekä voimakkaita ja muuttuvia värejä. Hän kuitenkin yleensä ymmärtää näkemänsä vain hallusinaatioiksi ja vain harvoin pitää niitä totena. Myös muut aistit kuin näköaisti herkistyvät ja vääristyvät. Käyttäjä voi ”nähdä” musiikin ja ”kuulla” värit. Hänen ajan kokemuksensa muuttuu. Hän voi tuntea yhteyttä ja sulautumista ympäristöön sekä asioiden merkityksen muuttumista.[3]

Käyttäjän verenpaine voi kohota, sydämen syke tihetä, hengitys syventyä ja nopeutua, hän voi alkaa hikoilla ja vapista, voida pahoin, oksennella, ja hänen ruokahalunsa voi kadota.[3]

LSD:n käytöstä seuraa sietokyvyn kasvamista siten, että jopa suurien annosten vaikutus on vähäinen tai olematon. Tämä ei kuitenkaan käytännössä ole kovin yleistä, sillä ainetta tulisi toleranssin kohoamiseksi nauttia hyvin suuria määriä lyhyen ajan sisällä.[26]

Haittavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:llä voi olla joitain vaarallisia psyykkisiä vaikutuksia. Se voi aktivoida piileviä psykoottisia häiriötiloja. Hallusinatorisissa ajatushäiriöissä voi joutua kohtalokkaisiin tapaturmiin. Kauhutilat saattavat aiheuttaa tuskaisuutta ja paniikkitiloja, joskus väkivaltatekoja tai itsemurhia.[27] Voimakas stressi on itsessään psykoosia laukaiseva tekijä, johka johdosta on epäilty ”huonon matkan” eli ahdistavan LSD-kokemuksen voivan laukaista psykoosin. Suurissa väestötutkimuksissa tällaista yhteyttä ei ole osoitettu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tunnettaisi tapauksia, joissa nimenomaan LSD:n käytön jälkeen yksilö sairastuu psykoosiin, olkoonkin että tämä ei ole yleistä. Lisäksi 98% LSD:n käyttäjistä käyttää myös kannabista, ja kannabiksen ja psykoosien yhteys on pystytty näyttämään tilastollisesti toteen, joten LSD:n rooli on epäselvä[3].

LSD:n käytön jälkeisiin haittoihin on viitattu aikaisemmin käyttämällä flashback-termiä. Termi on yleensä suomennettu takaumaksi, mutta ongelmallisesti "LSD-flasbackilla" on viitattu kahteen tai kolmeen erilliseen ilmiöön, ja ongelmallisesti myös ICD-10 diagnoosiluokituksessa ilmiöt on niputettu saman termin alle.[3] Varsinaisia takaumia kokevien käyttäjien osuus on myös tuntematon. Vuonna 2013 julkaistussa norjalaisessa tutkimuksessa takaumia ei havaittu. Vuonna 2010 julkaistussa kyselytutkimuksessa 60 prosenttia vastaajista kertoi hallusinaatioita muistuttavista näköhavainnoista vähintään kolmen päivän jälkeen LSD:n käytöstä, mutta vain 4 prosenttia piti niitä epämiellyttävinä. Tyypillisesti kuvattu ilmiö on esimerkiksi "lumisade" tai "häntiminen", mutta tällainen näköhäiriö ei ole spesifi LSD:lle, vaan valtaosa tällaisista näköhäiriöistä esiintyy jonkin muuten psyykenlääkeen tai päihteen käytön jälkeen.[3] Pitkäkestoisesta aistivääristymien jäännöstilasta puolestaan puhutaan HPPD-häiriönä. Ilmiön syytä ei tunneta.[28]

LSD:n yliannostuksen riski on hyvin vähäinen. Potentiaalisesti tappava annos on kymmeniätuhansia kertoja suurempi kuin normaaliannos[29], vaikka 1970-luvulla tutkijat ovat päätelleen tappavan annoksen olevan 14 000 mikrogrammaa. Kuitenkin tiedetään tapaus jossa nainen on selvinnyt hengissä nuuskattuaan jopa 55 000 mikrogrammaa puhdasta LSD:tä.[30] LSD ei aiheuta fyysistä riippuvuutta tai vieroitusoireita.[27][5] Mahdollisuus psyykkiseen riippuvuuteen on olemassa, vaikka se kehittyy vain pienelle osalle LSD:n säännöllisistä käyttäjistä.[31][26]

Kahdessa, vuonna 2015 julkaistussa, Yhdysvaltojen kansalliseen päihde- ja terveystutkimuksen vastausaineistoon perustuvassa tutkimuksessa ei löydetty yhteyttä LSD:n ja sen kaltaisten meskaliinin ja psilosybiinin käytön sekä erilaisten mielenterveysongelmien välillä.[32][33]

Ison-Britannian parlamentin alainen tieteellinen elin Science and Technology Select Committee laati vuonna 2006 kattavan luokittelun päihteiden suhteellisesta haitallisuudesta ihmiselle. Siinä LSD on luokiteltu vähemmän haitalliseksi kuin kannabis, tupakka ja alkoholi.[34]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DEA:n takavarikoimia LSD:n valmistukseen käytettyjä laitteita. LSD:n valmistaminen edellyttää korkeatasoista kemian tuntemusta, ja syntetisointiin tarvittavista kemikaaleista osa on erittäin vaarallisia (mm. rikkihappo, kloroformi, fosforyylikloridi, dietyylieetteri, metanoli, ammoniakki, etanoli).[35]

LSD:n valmistus ja käyttö kiellettiin Yhdysvalloissa 1968.[7] LSD on luokiteltu laittomaksi psykotrooppiseksi aineeksi YK:n vuoden 1971 psykotrooppisten aineiden luettelossa I, lukuun ottamatta tieteellistä tai hyvin rajoitettua lääkekäyttöä.[8] Suomessa LSD on luokiteltu sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä 1709/1993 huumausainelain tarkoittamaksi laittomaksi päihteeksi, jonka valmistus, myynti, maahantuonti ja hallussapito on kielletty. LSD katsotaan myös oikeuskäytännössä rikoslain (50. luku, § 5) tarkoittamaksi erittäin vaaralliseksi huumeeksi,[36] jonka valmistuksesta tai levityksestä voidaan rangaista törkeänä huumausainerikoksena vähintään yhden ja enintään kymmenen vuoden vankeudella. Huumausaineen käyttörikoksesta suurin mahdollinen rangaistus Suomessa on puolen vuoden vankeus.[37][38][39]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koulu M. & Tuomisto J.: Farmakologia ja toksikologia. Kustannus Oy Medicina, 2007, 7. p. ISBN 978-951-97316-2-9.
  • Salaspuro, Mikko; Kiianmaa, Kalervo; Seppä, Kaija (toim.): Päihdelääketiede. Duodecim, 2003. ISBN 951-656-086-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Lyhenneluettelo 10.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.6.2016.
  2. ↑ Calvin Ly, Alexandra C. Greb, Lindsay P. Cameron, Jonathan M. Wong, Eden V. Barragan, Paige C. Wilson: Psychedelics Promote Structural and Functional Neural Plasticity. Cell reports, 12.6.2018, 23. vsk, nro 11, s. 3170–3182. PubMed:29898390. doi:10.1016/j.celrep.2018.05.022. ISSN 2211-1247. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e f g LSD Päihdelinkki.fi. 26.10.2020. Viitattu 6.11.2021.
  4. ↑ a b Hofmann, Albert: LSD – My Problem Child The Psychedelic Library. Viitattu 4.10.2018.
  5. ↑ a b c d LSD Päihdelinkki.fi. 9.6.2014. Viitattu 21.10.2017.
  6. ↑ a b John Philip Jenkins: LSD Encyclopædia Britannica. 24.9.2018. Viitattu 4.10.2018.
  7. ↑ a b United States Congress: Staggers-Dodd Bill, Public Law 90-639 erowid.org. 24.10.1968. Viitattu 21.9.2011.
  8. ↑ a b Convention on Psychotropic Substances (sivu 5 ja liite 1) 1971. YK. Viitattu 26.8.2013.
  9. ↑ Gasser, Peter: Psycholytic Therapy with MDMA and LSD in Switzerland. Newsletter of the Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies - MAPS, 1994–1995, 5. vsk, nro 3, s. 3–7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.10.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Gasser, Peter & Kirchner, Katharina & Passie, Torsten: LSD-assisted psychotherapy for anxiety associated with a life-threatening disease: A qualitative study of acute and sustained subjective. Journal of Psychopharmacology, 2014, nro 29, s. 57-68. doi:10.1177/02698811145. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.10.2018.
  11. ↑ LSD-Assisted Psychotherapy Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies. Arkistoitu 4.10.2018. Viitattu 4.10.2018.
  12. ↑ a b Carhart-Harris, Robin & Kaelen, Mendel & Nutt, David: How do hallucinogens work on the brain?. The Psychologist, 2014, 27. vsk, nro 9, s. 662–665. The British Psychological Society. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.10.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Baumeister, David & Barnes, Georgina & Tracy, Derek: Classical hallucinogens as antidepressants? A review of pharmacodynamics and putative clinical roles Ther Adv Psychopharmacol. Aug 2014; 4(4). 2014. SAGE Publications. Viitattu 30.9.2014.
  14. ↑ Päihdelääketiede, s. 463.
  15. ↑ Psychopathology and Psychophysiology of Minimal LSD-25 Dosage: A Preliminary Dosage-Response Spectrum, The Jama Network 1958, Archives of Neurology & Psychiatry (1919-1959)
  16. ↑ Chris Jancelewicz: LSD Could Be Used To Treat Depression And Alcoholism, Study Finds Huffington Post Canada. 6.3.2015. Viitattu 15.10.2015.
  17. ↑ Arran Frood: LSD helps to treat alcoholism. Nature News, {{{Vuosi}}}. doi:10.1038/nature.2012.10200. Artikkelin verkkoversio. en
  18. ↑ Jani Kaaro: Tutkijat etsivät LSD:stä apua alkoholismin hoitoon HS.fi. 9.3.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 19.9.2015. Viitattu 15.10.2015.
  19. ↑ Halpern JH, Passie T, Huertas PE, Karst M.: Attack cessation and remission induction with 2-bromo-LSD for cluster headache. Abstracts for the 14th Congress of the International Headache Society, 10–13 September 2009, Philadelphia, PA, USA. Cephalalgia. Oct. 2009; 29(Suppl. 1): P088 p. 46. DOI Free PDF[vanhentunut linkki] IHS-IHC-2009 Poster Presentation Dr. John Halpern (PDF)
  20. ↑ Aarno Malin: LSD ja molekyylibiologi – löytyi DNA ja tuli Nobel Suomen Kuvalehti. 29.11.2015. Viitattu 29.11.2015.
  21. ↑ LSD: The Geek's Wonder Drug? Ann Harrison, Wired 16.1.2006
  22. ↑ Natalie Wolchover: Slideshow: Scientists Analyze Drawings by an Acid-Tripping Artist Live Science. 30.3.2011. Viitattu 15.10.2015.
  23. ↑ Tia Ghose: Short Trip? More People 'Microdosing' on Psychedelic Drugs Live Science. 8.7.2015. Viitattu 15.10.2015.
  24. ↑ Linda Pukka: LSD:tä napsitaan miniannoksina työpaikoilla – mikroannostelu ihmetyttää myös tutkijoita MTV.fi. 28.11.2015. Viitattu 28.11.2015.
  25. ↑ Päihdelääketiede, s. 169.
  26. ↑ a b LSD Recovery.org.uk. Arkistoitu 2.7.2006. Viitattu 5.10.2018. (englanniksi)
  27. ↑ a b Päihdelääketiede, s. 170.
  28. ↑ Shaunacy Ferro: Are Acid Flashbacks A Myth? Popular Science. 23.9.2013. Viitattu 3.10.2016.
  29. ↑ Grönroos, Marko A.: Kappale 1. Synteettiset ja kasveista saatavat huumeet Psykoaktiiviset aineet. Keskeneräinen versio 0.5, viimeksi päivitetty: 20.11.1996. Arkistoitu 4.7.2007. Viitattu 4.10.2018.
  30. ↑ https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/550-kertainen-yliannostus-lsdta-lopetti-jalkakivun
  31. ↑ Surakka, Veli-Matti: LSD ja muut hallusinogeenit Päihdelinkki.fi. 29.4.2010. Viitattu 4.10.2018.
  32. ↑ Nature: Psykedeeleillä ei yhteyttä psykoosiin tai itsemurhiin Kansan Uutiset. 6.3.2015. Viitattu 4.10.2018.
  33. ↑ Cormier, Zoe: No link found between psychedelics and psychosis Nature. 26.5.2015. Viitattu 4.10.2018.
  34. ↑ Drug classification: making a hash of it? Fifth Report of Session 2005–06, s. 113, House of Commons Science and Technology Committee.
  35. ↑ TiHKAL LSD-25
  36. ↑ Eklund, Ville: Hovioikeus linjasi: LSD on erittäin vaarallinen huumausaine – THL olisi pitänyt aikuisille "vain vaarallisena" MTV3 - Uutiset. 13.6.2018. Viitattu 4.10.2018.
  37. ↑ Rikoslaki, 50 luku, 2a§ Finlex. Viitattu 23.12.2015.
  38. ↑ Sosiaali- ja terveysministeriön päätös huumausaineista ja huumausaineen valmistuksessa käytettävistä aineista annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen muuttamisesta Finlex. 18.9.1996. Viitattu 23.12.2015.
  39. ↑ List of Psychotropic Substances under International Control International Narcotics Control Board. 2014. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 23.12.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria. Helsingissä: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-27259-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta LSD.
TiHKAL-kirjassa mainitut tryptamiinit

AL-LAD | DBT | DET | DiPT | 5-MeO-AMT | DMT | 2,alpha-DMT | alpha,N-DMT | DPT | EiPT | AET | ETH-LAD | Harmaliini | Harmiini | 4-HO-DBT | 4-HO-DET | 4-HO-DiPT | 4-HO-DMT | 4-HO-DPT | 4-HO-MET | 4-HO-MiPT | 4-HO-MPT | 4-HO-pyr-T | 5-HO-DMT | Ibogaiini | LSD | MBT | 4,5-MDO-DiPT | 4,5-MDO-DMT | 5,6-MDO-DiPT | 5,6-MDO-DMT | 5,6-MDO-MiPT | 2-Me-DET | 2-Me-DMT | Melatoniini | 5-MeO-DiPT | 5-MeO-DMT | 4-MeO-MIPT | 5-MeO-MiPT | 5-MeO-NMT | 5-MeO-pyr-T | 5-MeO-TMT | 5-MeS-DMT | MiPT | AMT | NET | NMT | PRO-LAD | pyr-T | Tryptamiini | Tetrahydroharmiini | Alpha,N,O-TMS

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=LSD&oldid=22200131”