Kuvaaja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Elokuvaaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaajaa. Valokuvaajasta on oma artikkeli. Kuvaaja voi olla myös funktion kuvaaja.
Hiro Narita toimi kuvaajana elokuvissa Kulti, kutistin kakarat (1989) ja The Rocketeer (1991)

Kuvaaja tai elokuvaaja (engl. cinematographer, director of photography) on elokuvatuotannoissa ohjaajan läheisin työtoveri, joka suunnittelee yhdessä tämän kanssa elokuvan kuvauksen ja pienemmissä produktioissa myös käyttää kameraa itse.

Kuvaajan apuna toimii ammattilaisten joukko, johon kuuluvat kamera-assistentti, skarppaaja, valaisija, valomies ja grippi. Kameraoperaattori on suomalaisessa käytännössä harvinaisuus, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa vallitseva käytäntö.

Hollywood-tuotannoissa kuvaaja valvoo kaikkea kameraan ja valaistukseen liittyvää. Hän vastaa kohtauksen valaisusta ja, ohjaajan kanssa, kuvien rakentamisesta. Kuvaaja ei suurtuotannoissa yleensä itse käytä eli operoi kameraa – se on kameraoperaattorin tehtävä.

Toisinaan ohjaaja ja kuvaaja tekevät yhdessä useita elokuvia. Esimerkiksi Steven Spielbergin kanssa työskentelee usein Janusz Kamiński, Bernardo Bertoluccin vakiokuvaaja on Vittorio Storaro ja Aki Kaurismäen kuvaaja on Timo Salminen.

Muita tunnettuja kuvaajia ovat esimerkiksi Darius Khondji, Christopher Doyle, Gregg Toland, Sven Nykvist, Conrad L. Hall, Roger Deakins, Jordan Cronenweth, Vilmos Zsigmond, Haskell Wexler, Néstor Almendros, Freddie Francis, Michael Chapman, Sławomir Idziak, Freddie Young, John Seale, David Watkin ja Emmanuel Lubezki.

Elokuvien alku- ja lopputeksteissä kuvaajan nimen kohdalla esiintyy usein jokin lyhenne, kuten A.S.C. tai B.S.C. Se viittaa kuvaajien yhdistykseen. A.S.C. on American Society of Cinematographers ja B.S.C. on British Society of Cinematographers. Suomessa toimii F.S.C. – Suomen Elokuvaajien Yhdistys. Näihin yhdistyksiin ei voi suoraan liittyä, vaan ne kutsuvat jäsenikseen sellaisia ansioituneita kuvaajia, joita vanhemmat jäsenet pitävät jäsenyyden arvoisina[1][2][3]. The American Society of Cinematographers julkaisee American Cinematographer -lehteä,[4] joka kertoo elokuvanteosta.

Elokuvaajien palkintoja ovat muun muassa parhaan kuvauksen Jussi-palkinto, parhaan kuvauksen Oscar-palkinto ja Camerimage-palkinto.

Suomessa elokuvaajaksi voi opiskella Taideteollisessa korkeakoulussa, Elokuvataiteen ja lavastustaiteenlaitoksella, elokuvauksen koulutusohjelmassa. Koulussa pystyy suorittamaan sekä taiteen kandidaatin että taiteen maisterin tutkinnot.[5]

Digitaaliset elokuvakamerat ovat korvanneet filmikamerat.

Tunnettuja elokuvaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: [6]

Ulkomaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuvaaja.