Zimbabwelainen musiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zimbabwelainen musiikki käsittää sekä perinteistä että populaarimusiikkia. Kummassakin tärkein soitin on mbira, joka tunnetaan Zimbabwen ulkopuolella paremmin nimellä thumb piano eli sormipiano. Zimbabwelainen populaarimusiikki on saanut hieman suosiota myös valtion ulkopuolella.

Mbira[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zimbabwelainen ksylofoni mbira, jota usein kutsutaan sormipianoksi, on olennainen osa zimbabwelaista musiikkia. Vaikka soitin oli 1900-luvun alussa vaipua unohduksiin, se tuli uudelleen zimbabwelaisen musiikin tärkeimmäksi soittimeksi 1960-1970-luvuilla. Tunnetuimpia mbiransoittajia ovat muun muassa Dumisani Maraire, Ephat Mujuru, Forward Kwenda, Stella Chiweshe ja Tute Chigamba.

Sungura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sungura on eräs paikallinen populaarimusiikin tyyli. Se syntyi Zimbabwessa 1980-luvulla. Tunnetuin sungura-artisti on James Chimombe.

Chimurenga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chimurenga on Zimbabwen ulkopuolella tunnetuinta zimbabwelaista musiikkia. Tunnetuin chimurenga-artisti lienee Thomas Mapfumo. Vaikka hän aloitti uransa 1960-luvulla esittämällä covereita suosituista länsimaisista hiteistä, 1970-luvulla hän alkoi esittää vahvasti zimbabwelaisvaikutteista musiikkia ja laulaa shonan kielellä. Thomas Mapfumon tunnetuin seuraaja on Oliver "Tuku" Mtukudzi.

Jit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jit on populaarimusiikkia, jossa sähkökitaralla on merkittävä osa. Mainitsemisen arvoisia yhtyeitä ovat muun muassa New Black Eagles, Four Brothers ja Bhundu Boys. Näistä erityisen suosittu on Bhundu Boys. Yhtye on saavuttanut paljon suosiota myös kotimaansa ulkopuolella ja on päässyt työskentelemään myös eräiden länsimaalaisten muusikkojen kanssa.

Rumba[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikkalaisen rumba-musiikin keskus on Kongo-Kinshasa, mutta myös Zimbabwesta tulee lukuisia arvostettuja rumba-artisteja, kuten Simon Chimbetu ja Leonard Karikoga Zhakata.

Gospel[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zimbabwelaisen gospel-musiikin suurin tähti on Jonathan Wutawunashe. Aluksi zimbabwelainen gospel ei ollut kovin tunnettua, mutta sen suosio on kasvussa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]