Zbigniew Cybulski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Zbigniew Cybulski
Katowice - Zbigniew Cybulski 02.JPG
Syntymäaika 3. marraskuuta 1927
Kuolinaika 8. tammikuuta 1967
Merkittävät roolit Maciek (Tuhkaa ja timanttia)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Ehdokkuudet

Bafta

Zbigniew Cybulski (3. marraskuuta 1927 Kniaze8. tammikuuta 1967) oli toisen maailmansodan jälkeen tunnetuin ja suosituin puolalainen näyttelijä, jonka maineikkain työ on Andrzej Wajdan ohjaama elokuva Tuhkaa ja timanttia vuodelta 1958. Häntä on usein verrattu James Deaniin,[1] jonka kanssa hänellä oli yhteistä tavanomaisesta poikkeava näyttelemistyyli ja se että hän kuoli traagisella tavalla suhteellisen nuorena. Häntä on pidetty 1900-luvun parhaimpiin kuuluvana näyttelijänä[2].

Cybulski opiskeli Krakovan teatterikoulussa, josta hän valmistui 1953. Hän aloitti uransa Gdańskissa teatterissa ja perusti yhdessä ystävänsä kanssa ylioppilasteatterin. 1960-luvun alussa hän siirtyi Varsovaan, jossa hän näytteli muutamissa kokeellisissa teattereissa.

Cybulskin muistolaatta onnettomuuspaikalla Wrocławin rautatieasemalla

Cybulskin maine perustuu erityisesti hänen elokuviinsa. Merkittäviä töitä hän teki elokuvan alalla vuodesta 1958, jolloin valmistui Wajdan elokuva ja Aleksander Fordin Ósmy dzien tygodnia. Hän näyttelijä pääosaa Jörn Donnerin elokuvassa Rakastaa, jossa toista pääosaa näytteli Harriet Andersson[3]. Hän näytteli myös useissa televisionäytelmissä.

Cybulski kuoli onnettomuudessa Wrocławin rautatieasemalla. Hän yritti hypätä jo vauhdissa olleeseen junaan, mutta putosi portaalta junan alle ja kuoli. Hänet haudattiin Katowiceen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zbigniew Cybulski.