Zaječar

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Zaječar
(Зајечар)
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna
Serbia Zaječar.png

Koordinaatit: 43°55′N, 22°18′E

Valtio Serbia
Piirikunta Zaječar
Hallinto
 – Pormestari Boško Ničić
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 1 069 km²
Väkiluku (2002) 75 969
 – Tiheys 61.7 as./km²
Aikavyöhyke UTC+1
 – Kesäaika UTC+2

Zaječar (serb. Зајечар) on kunta ja kaupunki Serbiassa. Se on samannimisen piirikunnan pääkaupunki. Zaječar on pinta-alaltaan 1 069 neliökilometriä ja siellä on asukkaita 75 969 (2002).[1]

Zaječar sijaitsee Serbian Bulgarian vastaisella rajalla. Kunnan keskustaajama on Timok-joen kahden haaran risteymäkohdassa. Lisäksi kunnassa on 41 kylää.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Zaječarin kunnan alueelle rakennettiin 200-luvun lopussa ja 300-luvun alussa keisarillinen linnoitus ja palatsi. Rooman keisariksikin 300-luvun alussa noussut Galerius rakennutti nykyisen Gamzigradin kylän läheisyyteen linnoituksen, jossa oli mm. hänen palatsinsa, ja läheiselle kukkulalla omansa ja äitinsä hautakammiot.

Zaječar mainittiin ensimmäisen kerran kirjoituksissa vuonna 1466 osmanien väestönlaskun aikana. Kylässä oli tuolloin kahdeksan perhettä. Paikasta ei ole paljoakaan tietoja 1500–1700-luvuilta.[2]

Osmanien valtakunnasta Serbia irtautui 1800-luvun alussa hetkeksi ensimmäisen kansannousun jälkeen. Zaječar ja muut alueet liitettiin kuitenkin takaisin Osmanien valtakuntaan pian tämän jälkeen. Lopullisesti Zaječar vapautettiin vuonna 1833.[2]

Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa vieraat vallat valtasivat Zaječarin kaupungin. Ensimmäisen maailmansodan aikana bulgarialaiset pitivät hallussaan Zaječaria kolmen vuoden ajan ja toisessa maailmansodassa sen valtasivat saksalaiset.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Geographic Features Municipality of Zajecar. Viitattu 10. syyskuuta 2008. (englanniksi)
  2. a b c The history of the area of Zajecar Municipality of Zajecar. Viitattu 10. syyskuuta 2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]