Ylioppilastutkinto

Äidinlyyra on koru, jonka ylioppilaaksi tulevat lukiolaiset perinteen mukaan lahjoittavat äidilleen.

Ylioppilastutkinto on lukion päättövaiheessa suoritettava tutkinto, jonka tarkoituksena on selvittää, "ovatko opiskelijat omaksuneet lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä lukion tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden." Tutkinnon suorittamista varten lukioissa järjestetään kahdesti vuodessa ylioppilaskokeet, jotka läpäissyt ja lukion oppimäärän suorittanut henkilö on ylioppilas. Ylioppilastutkinnon johtamisesta, järjestämisestä ja toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta. Ylioppilastutkinnon suorittanut hankkii yleensä merkiksi saavutuksesta ylioppilaslakin. Ylioppilaskirjoitukset järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä maalis–huhtikuussa ja syksyllä syys–lokakuussa. Vuosittain Suomessa pääsee ylioppilaaksi noin 35 000 henkilöä, joista noin 30 000 valmistuu keväällä.

Historia

Ylioppilastutkinnon varhaisvaiheet

Ylioppilasunivormua käytettiin ajoittain 1800-luvulla.

Somerolaisen Oskar Konsinin ylioppilastutkintotodistuksen on allekirjoittanut Helsingin yliopiston rehtori Adolf Edvard Arppe 11.12.1858.

Suomalainen ylioppilastutkinto on saanut alkunsa Turun akatemian ja sittemmin Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston pääsykuulusteluista, joiden tarkoituksena oli selvittää, hallitseeko oppilas yliopisto-opintoihin vaadittavat perustiedot. Kuulustelut olivat aluksi ainoastaan suullisia, mutta vuonna 1853 niihin sisällytettiin myös kaksi kirjallista koetta: äidinkielinen kirjoitus sekä käännös äidinkielestä vieraalle kielelle (yleensä latinaksi). Vuotta 1853 pidetäänkin nykymuotoisten ylioppilaskirjoitusten syntymävuotena.

Vuonna 1874 ylioppilaskirjoitukset uudistettiin ja siirrettiin pääosin yliopistolta lukioille. Tuolloin määrättiin, että lukion on järjestettävä valmistuville oppilailleen kirjallinen koe suomen kielessä, ruotsin kielessä, vieraassa kielessä (saksa, ranska, venäjä tai latina) ja matematiikassa. Vuonna 1901 otettiin lisäksi käyttöön erilliset pitkän ja lyhyen matematiikan kokeet. Yliopiston sensorit laativat ja tarkastivat koekysymykset. Läpäistyään kirjalliset kokeet oppilaat osallistuivat yliopiston järjestämiin suullisiin kuulusteluihin. Sekä kirjallisissa että suullisissa kokeissa hyväksytyt saivat luvan kirjautua yliopiston opiskelijoiksi ja käyttää ylioppilaan arvonimeä.

Naiset saivat alun perin osallistua ylioppilaskirjoituksiin vain erityisluvalla. Ensimmäinen ylioppilastutkintoon tarvittavat tentit suorittanut nainen oli Wilhelmina Sofia af Gadolin (1802–1845), mutta vasta vuonna 1870 Maria Tschetschulin sai erityisluvan suorittaa varsinaisen tutkinnon. Hänen jälkeensä seuraava naisylioppilas oli vuonna 1873 ylioppilaaksi valmistunut Emma Irene Åström, joka jatkoi yliopisto-opintoja ja valmistui ensimmäiseksi naismaisteriksi. Vuoden 1874 uudistuksissa naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin vapautettiin, mutta yliopistossa opiskelua varten naiset tarvitsivat erityisluvan vuoteen 1901 asti.

Nykymuotoiset ylioppilaskirjoitukset (1921–)

Suomalainen ylioppilaslakki.

Suomen itsenäistyttyä Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto muuttui Helsingin yliopistoksi. Vuonna 1921 voimaan tulleessa uudessa ylioppilastutkintoasetuksessa tutkinnon järjestäminen siirrettiin kokonaan lukioiden vastuulle. Yliopiston järjestämät suulliset kokeet lakkautettiin ja tilalle tulivat kouluissa kevätlukukauden aikana järjestettävät suulliset kuulustelut. Käytännöksi tuli, että lukion ylimmällä luokalla varsinainen koulutyö lopetettiin jo helmikuussa (jolloin ylioppilaskokelaat alkoivat viettää penkinpainajaisia); kevätlukukauden loppuosan aikana pidettiin vain ylioppilaskirjoitukset ja suulliset kuulustelut. Samalla tutkinnon kokeiden laatiminen ja korjaaminen siirtyi yliopistolta erilliselle Ylioppilastutkintolautakunnalle.

Vuoden 1921 asetuksessa ylioppilastutkintoon kuului viisi pakollista koetta: äidinkielen, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen ja matematiikan rinnalle tuli reaalikoe, jolla mitattiin kokelaan tietoja luonnontieteellisissä aineissa (fysiikka, kemia, biologia ja maantieto) sekä historiassa ja uskonnossa.

Paitsi keväällä, pidettiin ylioppilaskirjoitukset jo tuolloin myös syksyllä. Silloin niihin kuitenkin osallistuivat vain ne, jotka kevään kirjoituksissa oli jossakin aineessa hylätty tai jotka eivät sairastumisen vuoksi voineet osallistua johonkin kevään kokeeseen. Myöhemmin tehtiin lisäksi mahdolliseksi korottaa keväällä saatuja hyväksyttyjäkin arvosanoja syksyn kirjoituksissa tai täydentää silloin tutkintoa ylimääräisillä kokeilla.

Vanha periaate, jonka mukaan jokaisella ylioppilastutkinnon suorittaneella oli vapaa pääsy yliopistoon, eli vielä jonkin aikaa 1900-luvulla. Ylioppilaiden määrän nopean kasvun vuoksi yliopisto otti kuitenkin asteittain käyttöön erilliset pääsykokeet.

Toisen maailmansodan aikana järjestettiin rintamalla palvelleille nuorukaisille ns. sotilasylioppilaskirjoituksia, joissa oli ainoastaan kolme ainetta: äidinkieli, vieras kieli sekä joko matematiikka tai reaali. Vuosina 1940 ja 1942 tutkintoa ei lainkaan järjestetty, vaan silloin lukion viimeisen luokan oppilaat julistettiin ylioppilaiksi päästötodistuksen arvosanojen perusteella.

Sodan jälkeen annetussa vuoden 1947 asetuksessa pakollisten kokeiden määrä pudotettiin neljään, jolloin matematiikasta ja reaalista tuli vaihtoehtoisia. Samalla sallittiin enintään kahden ylimääräisen kokeen suorittaminen. Tämän jälkeen usean vuosikymmenen ajan ylioppilastutkinnon paras mahdollinen tulos olikin kuusi laudaturia.

1990-luvun ja 2000-luvun alun aikana ylioppilaskirjoitukset on uudistettu perusteellisesti. Vuonna 1994 sallittiin tutkinnon suorittaminen hajautettuna korkeintaan kolmelle peräkkäiselle tutkintokerralle. Se voidaan suorittaa yhtä hyvin syksyllä kuin keväälläkin. Vuonna 2005 otettiin koko maassa käyttöön uusi tutkintorakenne, jota oli testattu kokeilulukioissa vuodesta 1996. Uudessa tutkintorakenteessa on kirjoitettava vähintään neljä koetta, joista ainoastaan äidinkieli on kaikille pakollinen, ja loput kolme saa valita toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen, matematiikan ja reaalin joukosta. Uudistuksen yhteydessä keskustelua herätti etenkin se, että toisen kotimaisen kielen kokeen pakollisuus poistui. Vuonna 2006 vanha reaalikoe lakkautettiin ja jaettiin erillisiin ainereaaleihin. Keväästä 2007 lähtien otsikko- ja aineistoaineen kirjoittamisen sijaan äidinkielessä suoritetaan esseekoe ja tekstitaidon koe.

Nykymallisessa yo-tutkinnossa voi teoriassa kirjoittaa äidinkielen, toisen kotimaisen kielen ja matematiikan lisäksi kolme pitkää vierasta kieltä (yhtenä kirjoituskertana voi kirjoittaa ainoastaan yhden pitkän vieraan kielen), kuusi lyhyttä kieltä (yhdellä kirjoituskerralla voi kirjoittaa samalla kertaa kaksi lyhyttä vierasta kieltä) sekä kuusi reaalikoetta (yhdellä kirjoituskerralla voi kirjoittaa kaksi ainetta). Samasta aineesta ei voi kirjoittaa sekä lyhyen että pitkän oppimäärän koetta (esimerkiksi ei voi kirjoittaa sekä lyhyttä että pitkää matematiikkaa).

Tähän mennessä eniten laudatureja on kirjoittanut Tornion yhteislyseon lukion oppilas vuonna 2010 kirjoittaen eximian pitkästä matematiikasta sekä yksitoista laudaturia kemiasta, maantieteestä, historiasta, yhteiskuntaopista, biologiasta, fysiikasta, äidinkielestä, pitkästä ruotsista, pitkästä englannista sekä lyhyestä espanjasta ja ranskasta.

Nykyinen ylioppilastutkinto

Nykyään ylioppilastutkinnon suorittaakseen osallistujan on kolmen perättäisen kerran aikana hyväksyttävästi suoritettava vähintään neljä pakollista koetta, joista yhden on oltava äidinkieli (suomi, ruotsi tai saame tai ulkomaalaisille joko suomi toisena kielenä tai ruotsi toisena kielenä (svenska som andraspråk) -koe). Kolme muuta pakollista ainetta kokelas saa valita itse joukosta: toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe, matematiikan koe tai reaali­aineen koe. Yksi näistä pitää olla pitkään oppimäärään perustuva koe: vieras kieli, toinen kotimainen kieli tai matematiikka. Yleisin pitkään oppimäärään perustuva koe on A1-englanti. Vapaaehtoisia kokeita saa tehdä niin monta kuin haluaa. Opiskelija valitsee kokeen pakollisuuden ilmoittautuessaan tutkintoon.

Nykyisin vain noin kuudennes kokelaista suorittaa tutkintonsa yhdellä kertaa, noin 70 % kahdella, kymmenesosa kolmella ja noin prosentti useammalla; keväällä kirjoitetaan keskimäärin neljä koetta ja syksyllä kaksi. Tutkinnon suoritettuaan kokelas voi täydentää tutkintoaan vapaaehtoisilla aineilla tai korottamalla jo kirjoitettuja aineita vailla aikarajoitusta. Mikäli kokelas reputtaa jonkin pakolliseksi määritellyistä kokeista eikä saa arvosanaa korotettua, hänestä ei lähtökohtaisesti tule ylioppilasta (ks. kompensaatio).

Ennen reaaliuudistusta keväällä 2006 äidinkielen lisäksi kolmeksi muuksi pakolliseksi aineeksi oli valittava joko toinen kotimainen kieli (ruotsi tai suomi), vieras kieli, reaalikoe tai matematiikka.

Ylioppilastutkinto arvostellaan arvosanoin (alimmasta ylimpään) improbatur, approbatur, lubenter approbatur, cum laude approbatur, magna cum laude approbatur, eximia cum laude approbatur ja laudatur. Ylioppilastutkintolautakunta pyrkii pitämään arvosanojen suhteelliset osuudet samoina: L 5 %, E 15 %, M 20 %, C 24 %, B 20 %, A 11 % ja I 5 %. Osuudet voivat kuitenkin vaihdella eri tutkintokerroilla ja eri kokeissa.

Suomalaisista nuorista huomattavan suuri osa suorittaa ylioppilastutkinnon. Suomen lisäksi ylioppilastutkinto suoritetaan ainakin Saksassa ja Tanskassa. Ruotsissa ei ylioppilaskirjoituksia ole järjestetty sitten 1960-luvun uudistuksen.

Ylioppilastutkintomaksut

Ylioppilastutkinnon suorittaminen ei ole opiskelijalle maksutonta: ylioppilastutkinnon yhden suorittamiskerran perusmaksu on 14 euroa ja ainekohtainen koemaksu 28 euroa. Jos siis suorittaa esimerkiksi 6 ainetta ja hajauttaa kahteen kertaan, maksu on 6 x 28 euroa + 2 x 14 euroa = 196 euroa. Halvimmillaan ylioppilastutkinnon voi suorittaa 139 eurolla.

Suomen Lukiolaisten Liitto on pitkään vaatinut ylioppilastutkintomaksujen poistamista opiskelijoilta, sillä liiton mielestä ne ovat ristiriidassa maksuttoman koulutuksen periaatteen kanssa.

Tilastoja

Alla olevassa taulukossa on tilastoja ilmoittautuneista ylioppilaskokelaista, hyväksytyistä ylioppilaista ja hylätyistä suorituksista.

Aika	Ilmoittautuneita	Hyväksyttyjä	Hylättyjä
Kevät 1996	40 469	32 672	1 712
Syksy 1996	18 429	2 009	746
Kevät 1997	43 316	32 672	1 563
Syksy 1997	25 067	2 351	480
Kevät 1998	44 030	32 096	1 667
Syksy 1998	29 814	2 636	989
Kevät 1999	43 958	31 437	1 959
Syksy 1999	32 749	2 880	1 275
Kevät 2000	44 629	32 394	1 785
Syksy 2000	34 206	3 241	1 083
Kevät 2001	44 767	31 872	1 887
Syksy 2001	35 357	3 394	1 166
Kevät 2002	45 045	32 512	1 946
Syksy 2002	35 913	3 683	1 190
Kevät 2003	43 875	31 463	2 093
Syksy 2003	36 153	3 704	1 237
Kevät 2004	43 130	31 040	2 195
Syksy 2004	35 294	3 580	1 294
Kevät 2005	41 878	30 259	2 300
Syksy 2005	36 668	3 770	1 357
Kevät 2006	40 628	29 024	2 383
Syksy 2006	–	3 798	1 362
Kevät 2007	41 319	29 588	2 254

Ylioppilastutkinnon arvostelu

Kaikilla kokelailla ylioppilaskoe on samanlainen. Ylioppilastutkinnon arvostelun hoitaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL). Ennen kuin kokeet lähetetään lautakunnalle tarkastettavaksi, opettajat esitarkastavat ne kussakin koulussa eli merkitsevät tehtävien suorituksissa olevat virheet ja antavat vastauksista alustavat pisteet. Tämä esitarkastus helpottaa YTL:n työtä sen suorittaessa lopullisen arvostelun. Lähettäessään kouluille tiedot lopullisista pisteistä YTL julkaisee samalla arvosanojen pisterajat. Nämä rajat asetetaan siten, että kutakin arvosanaa tulee haluttu prosentuaalinen osuus.

Arvosanat

Kirjainlyhenne	Arvosana latinaksi	Osuus arvosanoista
L	Laudatur	5 %
E	Eximia cum laude approbatur	15 %
M	Magna cum laude approbatur	20 %
C	Cum laude approbatur	24 %
B	Lubenter approbatur	20 %
A	Approbatur	11 %
I	Improbatur	5 %

Alkujaan käytössä olivat vain arvosanat I, A, C ja L. Lubenter approbatur ja magna cum laude approbatur otettiin käyttöön vuonna 1970, eximia cum laude approbatur vuonna 1996.

Kompensaatio

Kompensaatiopisteet eli kompensaatioäänet tai puoltoäänet koskevat ainoastaan ylioppilaskirjoitusten pakolliseksi määritellystä kokeesta saatua hylättyä arvosanaa i (improbatur). Siinä tapauksessa, ettei kokelas ole erikseen kieltänyt kompensaatiota, onnistuminen muissa aineissa (myös ylimääräisissä kokeissa) saattaa nostaa hylätyn kokeen hyväksytyksi, mikäli kokelas saa kokoon riittävän määrän pisteitä. Harhaluulo on, että kompensaation myötä improbatur korottuisi approbaturiksi. Koe vain esitetään hyväksyttynä i:nä, jolloin se ei estä abiturienttia pääsemästä ylioppilaaksi kuten muutoin tapahtuisi. Kompensaatio ei koske ylimääräisinä kirjoitettuja aineita. Mikäli kokelas saa näissä aineissa hylätyn arvosanan, kokeen hylkääminen ei aiheuta missään tapauksessa tutkinnon hylkäämistä.

Kustakin kokeesta annetaan kompensaatiopisteitä seuraavasti:

Arvosana	Arvosanan tuottamat kompensaa- tiopisteet
Laudatur	7
Eximia cum laude approbatur	6
Magna cum laude approbatur	5
Cum laude approbatur	4
Lubenter approbatur	3
Approbatur	2
Improbatur	0

Improbatur on jaettu neljään alaryhmään: i+, i, i– ja i=. Luokittelu kertoo siitä, kuinka lähellä kokelas on hyväksyttyä arvosanaa ja vaikuttaa olennaisesti siihen, kuinka helposti arvosana on hyväksyttävissä. Muista kokeista saadut pisteet lasketaan yhteen. Jotta kompensaatio tapahtuisi, pisteitä on kerättävä arvosanalle seuraavasti:

i:n luokka	tarvittavat kompensaa- tiopisteet
i+	12
i	14
i–	16
i=	18

Ennen vuotta 2006 kirjoittaneilla oli käytössään lisäksi mahdollisuus kompensoida matematiikka sekä reaali toisillaan. Tällöin kompensaatio tapahtui näiden kahden aineen välillä suhteellisen helposti, mikäli kokelaan taidot olivat selkeästi kanavoituneet toiseen näistä aineista, mistä toinen puolestaan kärsi. Käytäntö poistettiin reaaliuudistuksen myötä. Äidinkieltä ei ennen ollut mahdollista kompensoida muilla aineilla.

Riemuylioppilas

Riemuylioppilaaksi voidaan kutsua ylioppilasta, jonka ylioppilaaksi pääsystä on kulunut aikaa 50 vuotta.

Lähteet

• Utrio, Kaari 2006: Suomen naisen tie: pirtistä parlamenttiin. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki.

Aiheesta muualla

• Kaarninen, Mervi & Kaarninen, Pekka: Sivistyksen portti: Ylioppilastutkinnon historia. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18340-0.
• Ylioppilastutkintolautakunnan sivusto
• Ylen Abitreenit -sivusto