Ylikulku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ylikulkua tähtitieteellisenä ilmiönä. Ylikulku voi tarkoittaa myös toisen tien ylittävää siltaa.
Venuksen ylikulku vuonna 2004.

Ylikulku on tapahtuma, jossa taivaankappale kulkee toisen taivaankappaleen editse tietyn havainnoitsijan näkösäteeltä katsottuna.

Ylikulku Auringon suhteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä ylikululla viitataan jonkin planeetan kulkemiseen Auringon editse Maasta katsottuna. Aurinkokunnan planeetoista tämä on mahdollista vain Merkuriukselle ja Venukselle, jotka kiertävät Aurinkoa Maan radan sisäpuolella.

Aiemmin Venuksen ylikuluilla oli tähtitieteellistä merkitystä, sillä niiden avulla pystyttiin määräämään Maan ja Venuksen keskinäinen etäisyys suurella tarkkuudella. Kun yksi planeettojen välinen etäisyys tunnetaan, planeettojen etäisyydet Auringosta voidaan johtaa siitä. Nykyään näitä mittauksia tehdään tutkalla, jolloin ei tarvitse odottaa harvinaisia ylikulkuja.

Viimeisin Venuksen ylikulku tapahtui 6. kesäkuuta 2012, seuraava tapahtuu 10. joulukuuta 2117 ja siitä seuraava 8. joulukuuta 2125. Edellinen Merkuriuksen ylikulku nähtiin Suomessa 11. marraskuuta 2019 ja seuraava on 13. marraskuuta 2032.[1]

Kuun ylikulkua kutsutaan auringonpimennykseksi.

Ylikulut muiden tähtien suhteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkuessaan taivaalla aurinkokunnan kappaleet (Kuu, planeetat, pikkuplaneetat ja planeettojen kuut) saattavat peittää taustataivaan tähtiä. Tällaisia tapahtumia kutsutaan tähdenpeitoksi.

Eksoplaneettojen ylikulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ylikulkumenetelmä
Venuksen ylikulku aurinkokunnassa himmentää saman verran Auringon valoa kuin Maan kokoisen eksoplaneetan ylikulku vieraan tähden valoa.

Ylikuluilla on merkitystä eksoplaneettojen etsinnässä ja tutkimuksessa, sillä kulkiessaan keskustähden ja havaitsijan välisen näkösäteen poikki riittävän suuri eksoplaneetta aiheuttaa muutoksen tähden kirkkaudessa, jolloin planeetan olemassaolo ja kiertoaika voidaan havaita tähden valokäyrästä. Ylikulku voi myös aiheuttaa muutoksia tähden spektriin, mikä mahdollistaa eksoplaneetan ilmakehän koostumuksen määrittämisen. Ylikulkumenetelmällä eksoplaneettoja etsivät esimerkiksi CoRoT- ja Kepler-avaruusteleskoopit.

Kulkiessaan jonkin taustataivaan tähden editse eksoplaneetta voi myös toimia gravitaatiolinssinä, jolloin sen olemassaolo havaitaan taustataivaan tähden kirkastumisesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hannu Karttunen, Karl Johan Donner, Pekka Kröger, Heikki Oja ja Markku Poutanen: Tähtitieteen perusteet, s. 214. Ursa, 2016.
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.