Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on pitkäaikainen ahdistuneisuuden tila, joka ei ole luokiteltavissa miksikään muuksi ahdistuneisuushäiriötyypiksi.

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireet ovat jatkuva ahdistus ja huolestumisen tunne, jotka eivät esiinny kohtauksittain toisin kuin esimerkiksi paniikkihäiriössä. Sairaus puhkeaa monesti jo lapsuus- tai nuoruusiällä.

Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä potilas on aina ylenmääräisen huolestunut ja murehtii erilaisia asioita. Huolenaiheita saattavat olla esimerkiksi terveydentila, ihmissuhteet tai taloudellinen tilanne. Ahdistuksen tunne on luonnollista vaikeissa elämänvaiheissa, ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä onkin kyse vain, kun huolet ovat selvästi liioiteltuja.[1] Sairauteen saattaa liittyä myös fyysisiä oireita, kuten takykardiaa, pistelyä, monenlaisia kipuja ja tihentynyt virtsaamisen tarve.

Pitkäaikaista ahdistuneisuutta saattaa seurata masennus, ja joillakin potilailla on sekä masennus että yleistynyt ahdistuneisuushäiriö samanaikaisesti. Jatkuva ja tasoltaan vaikea ahdistus saattaa altistaa paniikkihäiriökohtauksille. Useilla potilaista esiintyy yleistyneen ahdistuneisuushäiriön ohella sosiaalisten tilanteiden pelkoa.[2]

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on verrattain tavallinen vaiva. Siitä kärsii arviolta noin 4–7 prosenttia väestöstä. Suurimpaan riskiryhmään kuuluvat naispuoliset ja alle 30-vuotiaat henkilöt.

Lähes puolella yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä esiintyy alkoholin ongelmakäyttöä[3].

Sairautta hoidetaan terapialla ja oireita lievittävällä lääkityksellä. Myös masennuslääkkeiden on todettu auttavan joitakin potilaita.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö puhkeaa keskimäärin nuorempana kuin muut ahdistushäiriöt.

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terapiahoidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri psykoterapioilla voidaan pyrkiä ahdistuneisuusherkkyyden ja epävarmuudentunteiden vähentämiseen sekä vaikeiden tilanteiden hallinnan parantamiseen. Varsinkin käyttäytymis- ja kognitiivisista terapioista on saatu myönteisiä tuloksia samoin kuin tukea antavista terapioista. Fisherin ja Durhamin kuusi tutkimusta sisältävässä meta-analyysissa yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireet lievittyivät noin 60 prosentilla, mutta toipuneita oli vain noin 40 prosenttia potilaista. Eri terapiamuodoista kognitiivis-behavioraalinen terapia oli tehokkain, mutta potilaat hyötyivät myös relaksaatioterapiasta, jossa potilaiden kyvyttömyyteen rentoutua voidaan vaikuttaa esimerkiksi biofeedback'in keinoin. Vaikka kognitiivis-behavioraalista terapiaa voidaan toteuttaa sekä yksilö- että ryhmäterapiana, oli yksilöterapia tehokkaampaa. Potilas tarvitsee usein pitkäkestoista terapiaa toimintakyvyn parantamiseksi. [4]

Lääkehoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bentsodiatsepiineja on käytetty ahdistuslääkkeinä paljon jo 1960-luvulta lähtien. Niihin liittyy kuitenkin runsaasti epäkohtia, joita ovat muun muassa siedon kehittyminen ja fyysinen riippuvuus. Siedon kehittymisestä johtuen potilas joutuu jatkuvasti nostamaan lääkeannosta saadakseen saman tehon, ja siksi bentsodiatsepiineja suositellaan vain lyhytaikaiseen käyttöön.

Eräissä ahdistuneisuushäiriöissä käytetään myös pieniä annoksia neuroleptejä. Neurolepteillä on kuitenkin bentsodiatsepiinejä merkittävästi suurempi sivuvaikutusten riski.[5]

Uudempia lääkkeitä ovat buspironi (kauppanimi Buspar), venlafaksiini (kauppanimi Efexor) ja duloksetiini (kauppanimi Cymbalta), joiden teho ahdistukseen tulee hitaasti noin kahden kolmen viikon kuluttua. Vuonna 2006 Euroopan Unionissa käyttöaiheen yleistynyt ahdistuneisuushäiriö sai uusi lääkeaine pregabaliini (kauppanimi Lyrica), joka tehoaa yleistyneeseen tuskaisuuteen nopeasti.

Niin sanotut selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI) voivat tehota yleistyneen tuskaisuuden hoidossa. Hoitovasteen saavuttamiseen menee kuitenkin huomattavasti enemmän aikaa kuin esimerkiksi masennusta tai muita ahdistuneisuushäiriöitä hoidettaessa. Paroksetiini on ainoana SSRI-lääkkeenä saanut indikaation yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Usein potilas kuitenkin joutuu käyttämään eri lääkkeitä oireiden hillitsemiseksi.

Diagnoosi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DSM-IV-TR:n kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DSM-IV-TR:n mukaan tulee seuraavien kriteereiden täyttyä, jotta potilaalla voidaan todeta olevan yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

  1. Voimakas ahdistuneisuus ja huoli, joita esiintyy puolen vuoden ajan useampina päivinä kuin ei ja jotka koskevat useita tapahtumia tai toimintoja
  2. Henkilön on vaikea kontrolloida huoltaan.
  3. Ahdistuneisuuteen ja huoleen liittyy vähintään kolme seuraavista kuudesta oireesta (ainakin osan tulee esiintyä puolen vuoden ajan useampina päivinä kuin ei). Huomautus: lapsilla vaaditaan vain yksi oire.
    1. levottomuus tai hermostuneisuus
    2. uupuminen herkästi
    3. ärsyyntyneisyys
    4. lihasjännitys
    5. unihäiriöt (vaikeudet nukahtaa tai pysyä unessa, levoton epätyydyttävä uni)
    6. keskittymisvaikeudet tai "mielen tyhjeneminen"
  4. Ahdistuneisuuden keskittymä ei sovi Akseli I -häiriön piirteisiin, esimerkiksi henkilö ei pelkää saavansa paniikkikohtausta (kuten paniikkihäiriössä), nolatuksi tulemista (kuten sosiaalisten tilanteiden pelossa), saavansa tartuntaa (kuten pakko-oireisessa häiriössä), kaukana perheestä tai muista läheisistä olemista, lihomista (kuten anoreksiassa), olevansa vakavasti sairas (kuten hypokondriassa), eivätkä ahdistuneisuus ja huoli esiinny erityisesti posttraumaattisen stressin aikana.
  5. Ahdistuneisuus, huoli tai fyysiset oireet aiheuttavat huomattavaa kyvyttömyyttä sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toimintoalueilla.
  6. Oireet eivät johdu fysiologisista vaikutteista (kuten huumausaineista tai lääkityksestä) tai jostain lääketieteellisestä tilasta (esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminnasta), eikä niitä esiinny erityisen voimakkaasti mielialahäiriön tai psykoottisen häiriön aikana.

ICD-10 F41.1:n kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahdistus on yleistynyttä ja pitkäaikaista, mutta se ei rajoitu mihinkään erityisiin ympäristön olosuhteisiin eikä edes pääasiallisesti liity sellaisiin (ts. se on ”vapaasti ajelehtivaa”). Hallitsevat oireet ovat vaihtelevia, mutta niihin kuuluu yleensä jatkuvaa hermostuneisuutta, vapinaa, lihasjännitystä, hikoilua, heikotusta, sydämentykytystä, huimausta ja ylävatsavaivoja. Myös lisääntynyt asioiden murehtiminen ja huolestuneisuus ovat tavallisia oireita. Henkilö ilmaisee usein pelkoja, että hän itse tai hänen omaisensa pian sairastuisivat tai joutuisivat onnettomuuteen. Häiriö on tavallisempi naisilla kuin miehillä ja siihen liittyy usein pitkäaikaisia ulkoisia rasitustekijöitä. Oirekuva on pitkäaikainen ja muuttuva ja oireiston kulku vaihtelee.

Diagnostiset kriteerit:

A. Vähintään kuuden kuukauden ajan on esiintynyt korostunutta jännittyneisyyttä, huolestuneisuutta ja pelokkuutta suhteessa arkipäivän tapahtumiin ja ongelmiin.

B. Esiintyy vähintään neljä seuraavista oireista, joista yhden täytyy olla jokin oireista 1–4:

Autonomisen kiihotustilan oireet (1) sydämentykytys tai tunne, että sydän hakkaa, tai kohonnut pulssi (2) hikoilu (3) vapina (4) suun kuivuminen, joka ei johdu nestehukasta tai lääkityksestä

Rinnan ja vatsan alueen oireet (5) hengitysvaikeudet (6) tukehtumisen tunne (7) rintakipu tai epämiellyttävä tunne rinnassa (8) pahoinvointi tai vatsakipu (esim. vatsanväänteet)

Psyykkiset oireet (9) pyörryttävä, huimaava, sekava tai horjuva olotila (10) tunne siitä, että ympäristö on epätodellinen (derealisaatio) tai että itse on kuin jossain kaukaisuudessa tai "poissa tästä maailmasta" (depersonalisaatio) (11) pelko itsehallinnan menettämisestä, sekoamisesta tai tajunnan menettämisestä (12) kuolemanpelko

Yleisoireet (13) kuumat aallot tai vilunväristykset (14) ihon puutuminen tai pistely

Jännitysoireet (15) lihasjännitys, -säryt tai -kivut (16) levottomuus ja kykenemättömyys rentoutua (17) hermostuneisuuden tunne (18) nielemisvaikeudet tai palan tunne kurkussa

Muut oireet (19) korostuneet reaktiot yllättävissä tilanteissa tai herkkyys pelästyä (20) keskittymisvaikeudet tai mielen tyhjäksi pyyhkiytyminen ahdistuksen tai huolestuneisuuden takia (21) jatkuva ärtyneisyys (22) huolestuneisuuden aiheuttama nukahtamisvaikeus

C. Häiriö ei täytä masennusjakson (F32), paniikkihäiriön (F41.0), pelko-oireisen häiriön (F40), pakko-oireisen häiriön (F42) tai hypokondrisen häiriön (F45.2) kriteerejä.

D. {Tavallisimmat poissulkudiagnoosit}: Ahdistuneisuus ei aiheudu elimellisestä sairaudesta, kuten hypertyreoosista (E05), elimellisestä mielenterveyden häiriöstä (F00-F09), päihteiden käytöstä (F10-F19), esimerkiksi amfetamiinin käytöstä tai bentsodiatsepiinien vieroitusoireista.

Huom! Ohimenevät masennusoireet tai muuntyyppiset oireet eivät poissulje tätä diagnoosia. Lapsilla pääasialliset oireet voivat olla somaattisia tai ilmetä tarpeena kuulla asioita vakuuteltavan toistuvasti.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Terveyskirjasto
  2. Introspekt, artikkelit
  3. http://finland.lundbeck.com/finland/patients/anxiety/default.asp
  4. Hannu Koponen, Ulla Lepola Suomen lääkärilehti Vsk. 62 • Nr: 43 / 2007 • s. 3989 - 3992
  5. Erkka Syvälahti ja Jarmo Hietala: Psykoosien hoitoon tarkoitetut lääkeaineet. S 374. http://www.medicina.fi/fato/22.pdf

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]