Yleiskäyttö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yleiskäyttö (lat. usus publicus) tarkoittaa lainsäädännön sallimaa oikeutta käyttää irtainta tai kiinteää omaisuutta ilman, että omistaa sen tai on sopinut käytöstä omistajan kanssa tai käyttäjällä on esittää jokin muu oikeusperuste. Omistajattoman tai toisen omistaman esineen käyttöoikeus koskee joko kaikkia ihmisiä tai jonkin yhteisön tai henkilöryhmän jäseniä.[1] Ympäristön yleiskäyttöoikeuksia kutsutaan jokamiehenoikeuksiksi.[2] Suomessa yleiskäyttöön kuuluu[1][3]

Vesioikeudessa yleiskäyttö tarkoittaa vesilainsäädännössä säänneltyä jokamiehenoikeutta. Yleiskäytön perusteella vesialuetta saa käyttää tietyin tavoin omistajan voimatta sitä estää. Vesioikeudellinen yleiskäyttö jaetaan suureen ja pieneen yleiskäyttöön. Suurta yleiskäyttöä on vesistössä kulkeminen ja puutavaran uitto. Sitä saa suorittaa avoimessa vesistössä eli myös valtaväylän ulkopuolella. Yleiskäytön aiheuttamaa tarpeetonta haittaa pitää välttää, mutta haitta ei sinänsä estä yleiskäyttöä. Liikenteen aiheuttamien vahinkojen ja haittojen, kuten esimerkiksi aallokon tai saastumisen, korvaamisessa noudatetaan ankaraa vastuuta. Uittoa varten pitää tietyissä tapauksissa olla uittosääntö, jolloin ei enää ole kyseessä yleiskäyttö. Pientä yleiskäyttöä on muun muassa talousveden ottaminen ja uiminen vesistössä silloin, kun se tapahtuu mahdollista omistajaa haittaamatta. Pienen yleiskäytön on täytettävä harmittomuusedellytys ja käyttäjän täytyy jokamiehenoikeuden nojalla päästä veden äärelle. Uimaranta vertautuu tässä pihapiiriin.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana yleiskäyttö.
  2. Factum, Weilin+Göös 2003–2005, ISBN 951-35-6646-3, hakusana jokamiehenoikeudet.
  3. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana yleiskäyttö.
  4. Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa II, palstat 95 ja 739–741.