Yksityistie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ulponlahden yksityistien viitat Parikkalassa. Taustalla yleisen tien päättymisen varoitusmerkki.

Yksityistiet eli yksityiset tiet ovat Suomessa teitä, joita ylläpitävät vuoden 1962 yksityistielain[1] mukaiset tiekunnat.

Yksityisteitä ovat tiet, jotka eivät ole yleisiä teitä, katuja tai kaavateitä. Yksityistiet ovat nimensä mukaisesti yksityisten kiinteistönomistajien ja muiden tieosakkaiden ylläpitämiä teitä. [2]

Hallinnollisesti yksityistiet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: maanomistajan omat tiet, sopimustiet ja toimitustiet (viranomaisen toimesta perustetut tiet). Yksityistielaki (YksTL) ei koske lainkaan teitä, joita vain asianomaisen kiinteistön omistajalla tai haltijalla on oikeus hyödyntää. Sopimustiehen on muillakin henkilöillä kuin maanomistajalla käyttöoikeus. Em. oikeus perustuu osapuolten väliseen sopimukseen. Toimitustiehen on muillakin kuin maanomistajalla pysyvä käyttöoikeus (tieoikeus). Oikeus on syntynyt viranomaisten tekemässä toimituksessa esimerkiksi yksityistietoimituksessa ja se on merkitty kiinteistörekisteriin. [2]

Yksityistieverkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityistieverkon pituutta on vaikea määritellä tarkasti. Liikenneviraston mukaan yksityisteitä on 359 703 kilometriä.[3] Suomen Tieyhdistyksen mukaan yksityisteiden ja metsäautoteiden yhteispituus taas on arviolta noin 330 000 kilometriä, josta pysyvän asutuksen käytössä olevia teitä noin 100 000 kilometriä, rakennettuja metsäautoteitä 120 000 kilometriä ja muita autolla ajettavia metsä- ja mökkiteitä noin 110 000 kilometriä.[4] Joka tapauksessa yksityistiet muodostavat noin kolme neljäsosaa Suomen tieverkosta. Vaikka yksityisteiden liikennemäärät ovatkin pieniä, ne ovat hyvin merkittäviä haja-asutusalueiden liikenteen ja esimerkiksi metsäteollisuuden puukuljetusten kannalta. Yksityistieverkosta käytetäänkin usein nimitystä tieverkon hiussuonisto.

Tiekunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiekunta perustetaan tietoimituksella, jossa tien osakkaille vahvistetaan tieoikeus ja heille ositetaan tien rakentamisen ja ylläpidon kustannukset. Käytännössä yksityistietkin ovat yleisiä teitä, sillä kunnan tai valtion maksama avustus edellyttää tiekunnan pitävän tien liikennöitävässä kunnossa ja avoinna myös muille kuin tien osakkaille. Tiekunnat saivat vuoteen 1994 asti valtionavustusta myös vuotuisiin kunnossapitomenoihin, mutta 1990-luvun alun laman jälkeiset säästötoimet lopettivat tämän vuosiavustuksen. Nykyisin yksityistie saa valtionavustusta pääsääntöisesti vain rakennus- ja perusparannusmenoihin. Kunnat sen sijaan tavallisimmin avustavat tiekuntia, mutta avustuksen suuruus vaihtelee kunnittain, sillä se on kunkin kunnan itse päätettävissä. Yksityisteistä on erotettava niin sanotut omat tiet, tavallisimmin esimerkiksi yleiseltä tieltä pihapiiriin johtavat tiet.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laki yksityisistä teistä 15.6.1962/358
  2. a b Majamaa, Markkula: "Kiinteistönmuodostamislaki” Edita, 2001
  3. ', s. 3. Digiroad tietokannan laatudokumentti. Liikennevirasto, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 19.1.2012).
  4. Yleistä yksityistieasiaa Suomen Tieyhdistys ry. Viitattu 20.1.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]