Yksi lensi yli käenpesän (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yksi lensi yli käenpesän
One Flew Over the Cuckoo's Nest
Elokuvan virallinen juliste.
Elokuvan virallinen juliste.
Ohjaaja Miloš Forman
Käsikirjoittaja
Tuottaja Michael Douglas
Säveltäjä Jack Nitzsche
Kuvaaja Haskell Wexler
Leikkaaja Sheldon Kahn
Tuotantosuunnittelija Paul Sylbert
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Levittäjä InterCom
Mokép
Netflix
Ensi-ilta Yhdysvallat 19. marraskuuta 1975
Suomi 19. maaliskuuta 1976
Kesto 133 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 3 000 000 $[1]
Tuotto 108 981 275 $[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Yksi lensi yli käenpesän (engl. One Flew Over the Cuckoo's Nest) on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut Miloš Formanin ohjaama elokuva, joka perustuu Ken Keseyn kirjoittamaan samannimiseen romaaniin. Elokuva oli toinen, joka voitti kaikki viisi tärkeintä Oscar-palkintoa (paras elokuva, paras miespääosan esittäjä, paras naispääosan esittäjä, paras ohjaus, paras käsikirjoitus) sitten vuonna 1934 ilmestyneen elokuvan Tapahtui eräänä yönä. Seuraava elokuva, joka voitti nämä Oscarit, oli vuonna 1991 ensi-iltansa saanut Uhrilampaat.

Elokuva on kuvattu Oregonin osavaltion sairaalassa Salemissa.

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1963. Tapahtumapaikkana on oregonilainen mielisairaala. Randle Patrick McMurphy (Jack Nicholson) saapuu mielisairaalaan, jossa halutaan tutkia, onko hän mielisairas. Hän on ollut ennen sinne joutumistaan vankilassa kahdesta pahoinpitelystä ja alaikäisen kanssa makaamisesta. McMurphy on puhdas kapinallinen, joka vastustaa sairaalan ylihoitajan, pehmeä-äänisen Mildred Ratchedin (Louise Fletcher) ajamia traditioita. Suurimmillaan tämä kapinointi johtaa kalastusretkeen, jonne päästäkseen McMurphy varastaa linja-auton ja veneen ja lähtee kalastamaan yhdessä mielisairaalassa tapaamiensa potilaiden kanssa.

Sairaalassa McMurphy tutustuu myös Päällikköön (Will Sampson), jättikokoiseen intiaaniin, jota pidetään kuuromykkänä. McMurphy saa kuitenkin tietoonsa Päällikön salaisuuden: hän osaa puhua eikä ole mielenvikainen. He päättävät paeta sairaalasta yhdessä. McMurphy joutuu kokemaan sähköshokkihoidon pikku mellakan jälkeen. Sieltä tullessaan hän esittää täysin lamaantunutta potilasta, mutta vinkkaa silmällään Päällikölle vain näyttelevänsä ennen kuin paljastaa pilailunsa muillekin potilaille ja hoitajille.

Pakoillasta tulee täysi katastrofi. Potilastovereiden pitämien juhlien jälkeen McMurphy saa herätä aamulla ja havaita hoitaja Ratchedin saapuneen osastolle. Kun hoitaja Ratched poistuu, McMurphy ja Päällikkö yrittävät pakoa pihistämänsä avaimen kanssa. Pelonsekainen huuto kuitenkin katkaisee paon, kun käy ilmi, että potilas Billy Bibbit on tappanut itsensä, viiltelemällä kaulaansa lasinpalalla. Hoitaja Ratched on valmis painamaan tapauksen villaisella ja jatkamaan tuttujen traditioiden varassa, jolloin McMurphy hyökkää kuristamaan tätä. McMurphy viedään pois.

Jonkun ajan kuluttua McMurphy tuodaan yöllä takaisin osastolle ja häntä odottamaan jäänyt Päällikkö haluaa paeta. Hoitaja Ratched on joutunut käyttämään kaulatukea, kuristusyrityksen jäljiltä. Käy kuitenkin ilmi, että McMurphylle on tehty lobotomia, eikä hän enää ole tietoinen ympäröivästä maailmasta. Päällikkö ei kuitenkaan halua jättää ystäväänsä siihen kuntoon ja tukahduttaa hänet tyynyllä kuoliaaksi. Sitten hän kävelee sairaalan pesuhuoneeseen, nostaa painavan lavuaarin syliinsä, heittää sen ikkunasta avaten pakotien ja pakenee itse.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Jack Nicholson  … Randle Patrick McMurphy  
 Will Sampson  … Intiaanipäällikkö  
 Louise Fletcher  … Ylihoitaja Mildred Ratched  
 William Redfield  … Dale Harding  
 Dean R. Brooks  … Tohtori John Spivey  
 Scatman Crothers  … Turkle  
 Danny DeVito  … Martini  
 William Duell  … Jim Sefelt  
 Brad Dourif  … Billy Bibbit  
 Christopher Lloyd  … Max Taber  
 Vincent Schiavelli  … Frederickson  
 Nathan George  … Hoitaja Washington  
 Mwako Cumbuka  … Hoitaja Warren  
 Josip Elic  … Pete Bancini  
 Lan Fendors  … Hoitaja Itsu  
 Ken Kenny  … Beans Garfield  
 Alonzo Brown  … Miller  
 Michael Berryman  … Ellis  
 Peter Brocco  … Eversti Matterson  
 Sydney Lassick  … Charlie Cheswick  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen elokuvaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijä Kirk Douglas osti oikeudet Ken Keseyn vuonna 1963 ilmestyneeseen romaaniin One Flew Over The Cuckoo's Nest tarkoituksenaan tehdä siitä näytelmä. Näytelmä ilmestyi jo vuotta myöhemmin 1964, mutta ei menestynyt odotetulla tavalla. Lopulta sitä esitettiin vain viisi kuukautta.[2] Syyksi tähän on sanottu näytelmän humoristinen asenne, jota pidettiin mielisairaiden mauttomana pilkkaamisena.

Miloš Forman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonkin aikaa näytelmän hyllyttämisen jälkeen Douglas matkusti Prahaan, missä hän tutustui paikalliseen elokuvaohjaajaan, Miloš Formaniin. Douglas ja Forman ystävystyivät ja Forman suostui filmatisoimaan kirjan, jonka Douglas lähettäisi tälle.[2] Kului kymmenen vuotta ennen kuin kirja saapui. Formanin siirryttyä jo länteen ja asuessaan Chelseassa hänelle tuli kirjapaketti Kaliforniasta. Sen lähetti Kirk Douglasin poika Michael Douglas. Hän oli saanut projektiin turhautuneelta isältään oikeudet elokuvan tekoon.[2]

Roolijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijävalinnoissa Forman ja Michael Douglas joutuivat usein vääntämään kättä. Esimerkiksi päähenkilö McMurphyn rooliin Miloš Forman halusi Michael Douglasin mukaan Burt Reynoldsin, mutta kallistui myöhemmin Douglasin ajaman Jack Nicholsonin puoleen. Forman itse on sanonut Jackin olleen aina hänen ensimmäinen valintansa.[3] Ennen Nicholsonia roolia R. B. McMurphyna oli ehditty tarjota jo Gene Hackmanille, Paul Newmanille ja Marlon Brandolle, jotka olivat kaikki kieltäytyneet.

Myös roolia sairaanhoitaja Mildred Ratchedina ehdittiin tarjota useille näyttelijättärille ennen Louise Fletcheriä.[3]

Forman halusi muihin rooleihin tuntemattomia näyttelijöitä, vaikka myöhemmin joistakin heistä on tullut tunnettuja (esimerkiksi Christopher Lloyd, Danny DeVito ja Brad Dourif).[3]

Suurimpia vaikeuksia roolivalinnoissa tuotti Päällikkö (Chief). Forman halusi olla mahdollisimman uskollinen Ken Keseyn lähdetekstille ja sanoi suoraan haluavansa ison intiaanin. Intiaanit ovat kuitenkin usein pienikokoisia, eivätkä kirjan kuvailemia jättiläisiä. Michael Douglas joutui palkkaamaan erään autokauppiaan, joka myi autoja reservaatteihin, ilmoittamaan hänelle, jos sattuisi törmäämään isokokoiseen intiaaniin. Etsintöjen tuloksena löytyi lopulta Will Sampson, joka Formanin mukaan oli kuin tehty Päällikön rooliin.[3]

Elokuvan teko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistautuminen rooleihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa varten valmistautuessaan rooleihin saivat näyttelijät luvan mielisairaalanhoitajalta osallistua terapiaistuntoihin oikeiden mielisairaiden kanssa ja oleskella osastoilla. Näin he saivat luotua hahmonsa oikeiden ihmisten pohjalta. Sydney Lassick, joka esitti Charles Cheswickia, paniikkihäiriöistä potilasta, kertoi dokumentissa ottaneensa roolihahmoonsa paljon piirteitä eräästä osastolla oleskelleesta potilaasta.

Jack Nicholson rakensi McMurphysta ristiriitaisen hahmon, josta ei loppujen lopuksi tiedä, onko hän mielisairas vai ei. Louise Fletcher totesi, että Jack oli kuvauksissa eräänä päivänä udellut paljon tietoja hänen roolihahmostaan ja lopulta kysynyt tämän etunimeä. Etunimeä ei oltu mainittu käsikirjoituksessa. Kysymyksiin kyllästyneenä Fletcher oli tuhahtanut ensimmäisen mieleensä tulleen nimen, joka oli ollut Mildred. Joitakin päiviä myöhemmin kuvattiin terapiaistuntokohtausta, johon McMurphy saapuu saatuaan sähköshokkiterapiaa. Kun hoitaja Ratched kysyy, haluaisiko McMurphy osallistua istuntoon vai levätä, puhuttelee McMurphy häntä vastauksessaan Mildrediksi. Filmillä voi tarkkaan katsomalla nähdä, kuinka Fletcher punastuu tästä.

Formanin tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miloš Forman halusi tehdä elokuvasta mahdollisimman realistisen. Hän ei halunnut näyttelijöiden näyttelevän roolejaan vaan olevan roolissaan. Realistisuutta saadakseen Forman neuvoikin näyttelijöitä tekemään pieniä eleitä, jotta hahmoista tulisi aidon oloiset. Usein hän kuvasi jopa harjoituksiksi tarkoitetut kohtaukset saadakseen mahdollisimman spontaaneja roolisuorituksia.

Elokuvan leikkaus - pidentäminen lyhentää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Forman pitää elokuviensa leikkaustyövaiheesta, hänellä oli ongelmia "Käenpesän" leikkaamisessa. Vasta neljäs raakaleikkaus tyydytti ohjaajaa.[4]

Ensimmäisen leikkauksen pituus oli 2 tuntia 50 minuuttia ja ohjaajasta se tarvitsi tiivistystä ja epäolennaisuuksien karsimista. Toinen raakaleikkaus olikin pituudeltaan 2 tuntia 32 minuuttia mutta elokuva vaikutti ohjaajasta yhä liian pitkältä. Forman asennoitui uudestaan karsiakseen radikaalisti turhat rönsyt ja juonta eteenpäin viemättömät sivupolut. Kolmannen raakaleikkauksen pituus olikin enää 2 tuntia 4 minuuttia, mutta ohjaajasta se tuntui pidemmältä kuin toinen raakaleikkausversio. Tilanne vaikutti ongelmalliselta. Lopulta ohjaaja ymmärsi poistaneensa sivuhenkilöiden ja sairaalamiljöön kannalta vääriä kohtauksia ja joutui tekemään vielä uuden, neljännen leikkausversion. Tällöin elokuvan pituus ajallisesti kasvoi kolmannesta versiosta 2 tuntiin 11 minuuttiin, mutta rytmi viimein tyydytti Formania.[4]

Vastaanotto ja myöhempi arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvasta tuli aikansa mittakaavassa menestys. Se tuotti 112 miljoonaa dollaria ja sai arvostelijoilta pääasiassa positiivista palautetta. Elokuva voitti viisi tärkeintä Oscaria: paras elokuva, paras ohjaus, paras miespääosa, paras naispääosa ja paras käsikirjoitus.

Suomessa Yksi lensi yli käenpesän oli vuosien 1972–1983 katsotuin elokuva yhteensä 778 133 katsojallaan.[5]

Elokuva valittiin vuonna 1993 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[6] American Film Institute valitsi ”Käenpesän” vuonna 1998 satavuotissarjansa sadan parhaan elokuvan listan sijalle 20.[7] Vuonna 2006 kootulla sadan innoittavimman amerikkalaiselokuvan listalla AFI nosti ”Käenpesän” sijalle 17.[8]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oscarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdokkaana:

  • Paras miessivuosa: Brad Dourif
  • Paras kuvaus: Haskell Wexler, Bill Butler
  • Paras leikkaus: Richard Chew, Lyzee Klingman, Sheldon Kahn
  • Paras elokuvamusiikki: Jack Nitzsche

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Forman, Miloš ja Novak, Jan (Suom. Jaakkola, Eeva-Liisa: Otetaan hatkat – Elokuvaohjaajan muistelmat. Otava, Helsinki, 1996. ISBN 951-1-13322-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b One Flew Over the Cuckoo's Nest (1975) Box Office Mojo. Viitattu 22. tammikuuta 2012.
  2. ↑ a b c Otetaan Hatkat, Milos Forman. 1996 sivut 261-264
  3. ↑ a b c d Otetaan Hatkat, Milos Forman. 1996 sivut 268-277
  4. ↑ a b Otetaan Hatkat, Milos Forman. 1996 sivut 281-282
  5. ↑ Silius, Raimo: Studio 13, Elokuvan vuosikirja 1983, s. 174. Suomen elokuvasäätiö, 1983. ISBN 951-9349-32-4.
  6. ↑ Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016.
  7. ↑ American Film Institute's list of the 100 Greatest Movies, American Film Institute 1998. Viitattu 14.7.2016.
  8. ↑ AFI’s Most Inspiring Movies of All Time, American Film Institute 2006. Viitattu 14.7.2016.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yksi_lensi_yli_käenpesän_(elokuva)&oldid=21834874”