Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008
Flag of the United States.svg
2004 ←
4. marraskuuta 2008
→ 2012

  Barack Obama.jpg John McCain official photo portrait-cropped-background edit.JPG
Ehdokas Barack Obama John McCain
Puolue Demokraattinen puolue Republikaaninen puolue
Kotiosavaltio Illinois Arizona
Varapresidenttiehdokas Joe Biden Sarah Palin
Ääniä 69 456 897 59 934 814
Kannatus 52,9 % 45,7 %

ElectoralCollege2008.svg

Vaalin tulokset osavaltioittain

Presidentti virassa ennen vaaleja

George W. Bush
Republikaaninen puolue

Uusi presidentti

Barack Obama
Demokraattinen puolue

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 järjestettiin 4. marraskuuta 2008. Voittaja, 52,9 % äänistä sekä 365 valitsijamiestä saanut demokraattipuolueen Barack Obama, astui virkaan 20. tammikuuta 2009. Toisen pääpuolueen, republikaanien, ehdokas oli John McCain (45,7 %, 173 valitsijamiestä). Voittoon vaadittiin 270 valitsijamiestä. Kuten myös edellisessä vaalissa, valitsijamiesten lukumäärä määräytyi vuoden 2000 väestönlaskennan perusteella.

Samanaikaisten kongressivaalien jälkeen edustajainhuoneessa ja senaatissa oli demokraateilla enemmistö.

Täydet kaksi kautta istunut presidentti George W. Bush ei saanut enää asettua ehdolle. Viimeisissä kolmessa vaalissa, joissa presidentti oli istunut täydet kaksi kautta, hänen varapresidenttinsä oli asettunut ehdolle seuraaviin vaaleihin. Varapresidentti Dick Cheney ilmoitti kuitenkin 2001 ja uudelleen 2004 terveyteensä vedoten, ettei halua asettua ehdolle. Ehdokasasettelu oli siis täysin avoin ensi kertaa sitten vuoden 1928.

Aikataulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalien tapahtumia:[1]

  • 1.1.2008 esivaalit alkoivat: demokraatit Barack Obama, 46, ja Hillary Clinton, 60, republikaanien John McCain, 72, ja Mike Huckabee
  • 4.3.2008 John McCainilla valitsijamiesenemmistö, Mike Huckabee jätti vaalit 4.3.2008
  • 3.6.2008 Barack Obamalla valitsijamiesenemmistö, Hillary Clinton jätti vaalit 7.6.2008
  • 27.8.2008 Joseph Biden valittiin demokraattien varapresidenttiehdokaaksi
  • 28.8.2008 Barack Obama otti vastaan presidenttiehdokkuuden
  • 29.8.2008 Sarah Palin valittiin republikaanien varapresidenttiehdokaaksi
  • 4.9.2008 John McCain otti vastaan presidenttiehdokkuuden
  • 26.9.2008 ensimmäinen kolmesta vaaliväittelystä
  • 4.11.2008 vaalipäivä
  • 20.1.2009 virkaanastujaiset

Ehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdokkaat nousivat esiin vuosien 2006 ja 2007 aikana, koska varainhankinta vaaleja varten kestää pitkän aikaa. Virallisesti ehdokkaat valittiin tammikuusta 2008 alkaen ja vahvistettiin demokraattien puoluekokouksessa 25.–28. elokuuta ja republikaanien puoluekokouksessa 1.–4. syyskuuta 2008.

Republikaanipuolueen ehdokkaaksi varmistui John McCain. Hänen ehdokkuutensa näytti melko varmalta jo helmikuussa supertiistain jälkeen. Republikaanien varapresidenttiehdokas oli Sarah Palin.

Demokraattien ehdokkaaksi varmistui Barack Obama vasta esivaalien loppuvaiheessa, touko–kesäkuussa. Hänen varapresidenttiehdokkaansa oli Joseph Biden.[2]

Myös ”kolmannet puolueet” asettivat ehdokkaita. Kolmannet puolueet eivät olleet saaneet presidentinvaaleissa yhtään valitsijamiestä sitten vuoden 1972 vaalien, eikä valitsijamiehiä tullut myöskään 2008. Seuraavat tahot olivat ehdolla niin monessa osavaltiossa, että olisivat teoriassa voineet voittaa vaalit:[3][4]

Perustuslakipuolueen ehdokas oli Chuck Baldwin, varapresidenttiehdokas Darrell Castle.

Vihreän puolueen presidenttiehdokkaaksi valittiin 12. heinäkuuta 2008 entinen kongressiedustaja Cynthia McKinney. Varapresidenttiehdokas oli hip-hop-aktivisti, toimittaja Rosa Clemente.[5]

Libertaaripuolueen ehdokkaaksi nimitettiin Bob Barr, entinen republikaanien kongressiedustaja. Varapresidenttiehdokas oli Wayne Root.

Ralph Nader oli ehdolla sitoutumattomana. Hänen varapresidenttiehdokkaansa oli Matt Gonzalez.

Brian Moore oli sosialistipuolueen presidenttiehdokas.

Seuraavat tahot eivät olleet äänestyslipukkeissa tarpeeksi monessa osavaltiossa.[3][4] Jokin niistä olisi teoriassa voinut voittaa, jos kaikki ehdokkaat olisivat saaneet niin vähän valitsijamiehiä, että presidentin valinta olisi siirtynyt edustajainhuoneelle, tai jos ehdokas olisi saanut käsin kirjoitettuja ääniä niissä osavaltioissa, joissa ei ollut näkyvillä äänestyslipukkeella.

Sitoutumattomia ehdokkaita olivat Jonathan E. Allen, Jeffrey H. ”Jeff” Boss, Richard A. Duncan, Bradford Lyttle, Frank E. McEnulty, John Joseph Polachek, Thomas R. ”Tom” Stevens ja Jeffrey Wamboldt. Lisäksi moni sitoutumaton[4] pyrki presidentiksi, vaikkei ollut näkyvillä minkään osavaltion äänestyslipukkeissa. Nämä ehdokkaat havittelivat käsin kirjoitettuja ääniä.

Esivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueensa ehdokkuutta tavoitellessaan ehdokkaat keräävät osavaltioittain delegaatteja[6] (eli valitsijamiehiä[7] tai edustajia) äänestämään heitä kansallisissa puoluekokouksissa. Puolueensa presidenttiehdokkuuden voittaa se, joka saa yli puolet kokousedustajien äänistä itselleen.

Osavaltioiden puoluekokoukset valitsevat delegaattinsa pääasiassa kahdella tavalla: esivaali (primary) tai vaalikokous[8] (caucus). Päivän kestävä esivaali on jäsenäänestys, joka on tavallisesti sitova. Ehdokkaan kannatukseen sitoutuneita delegaatteja kutsutaan nimellä pledged delegate. Näiden lisäksi on "vapaita delegaatteja" (unpledged delegate) eli ”superdelegaatteja” (superdelegate), joita ovat esimerkiksi puoluejohtajajisto, osavaltioiden kuvernöörit ja kongressin jäsenet. Myös osa osavaltioista valituista delegaateista on ”vapaita”, eikä delegaattien tarkkaa kannatusta voi näin laskea.[9]

Esivaaliehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barack Obama kampanjoi olevansa muutoksen (change) asialla.

Demokraatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2004 presidentinvaaleissa George W. Bushille hävinnyt senaattori John Kerry (Massachusetts) ilmoitti 25. tammikuuta 2007, että hän ei lähde mukaan presidenttikisaan. Kerry, 63, sanoi pyrkivänsä jatkamaan työtään senaatissa ensi vuoden vaaleissa ja samalla johtamaan Bushin ja Irakin sodan vastaista oppositiota. Boston Globe -lehden mukaan Kerry ei uskonut mahdollisuuksiinsa Hillary Clintonia ja Barack Obamaa vastaan.[10]

Virallisesti ehdokkaaksi asettuneet

John McCain kampanjoi esivaaleissa myös New Hampshiressa.

Republikaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallisesti ehdokkaaksi asettuneet

Mielipidetiedustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalin potentiaalisia ehdokkaita nimettiin useita. Rasmussen Reports Pollin 18.–19. joulukuuta 2006 kyselyssä ennakkosuosikeiksi nousivat Rudolph Giuliani (republikaani, 47 %) ja Hillary Clinton (demokraatti, 43 %).[14]

Demokraattien kannattajille 12.–14. tammikuuta 2007 tehdyssä kyselyssä suosituimmat demokraattiehdokkaat olivat Hillary Clinton (29 %) ja Barack Obama (18 %). Otos oli 518 ihmistä ja virhemarginaali 5 % suuntaan tai toiseen.[15]

Zogby Internationalin demokraattien esivaalin äänestäjille 22.-24. helmikuuta 2007 tehdyssä kyselyssä Obama otti Clintonin etumatkaa kiinni 11 prosentilla. Clinton sai 33 % ja Obama 25 % äänistä. John Edwards oli kolmas 12 prosentilla. Yksi viidesosa vastaajista ei osannut sanoa ehdokastaan. Demokraattien kannattajista Clinton saa tukea vanhemmilta ja Obama nuoremmilta äänestäjiltä. 31 % valkoihoisista äänestäjistä suosi Clintonia ja 24 % Obamaa. Mustaihoisista äänestäjistä 36 % suosi Obamaa ja 27 % Clintonia. Molemmat saivat 30 % miesäänestäjien keskuudessa, mutta naisäänestäjistä 34 % suosii Clintonia ja 22 % Obamaa.

Republikaanien esivaalien äänestäjille tehdyssä kyselyssä Rudolph Giuliani sai 29 % ja John McCain 20 %. Mitt Romney oli kolmas 9 prosentilla. 19 % vastanneista ei osannut kertoa ehdokastaan. Otos kyselyssä oli yhteensä 1078 oletettua äänestäjää ja virhemarginaali 5 % suuntaan tai toiseen.[16]

CNN:n ja Opinion Researchin 4. helmikuuta 2008 tuottaman kansallisen tutkimuksen mukaan demokraateista 49 prosenttia kannattaa Obamaa ja 46 prosenttia Clintonia. USA Todayn samana päivänä julkaistun tutkimuksen mukaan Clintonia tukee 45 prosenttia ja Obamaa 44 prosenttia. Kummassakin tutkimuksessa erot ovat virhemarginaalin sisällä.

Quinnipiacin New Yorkin osavaltiossa 4. helmikuuta 2008 tekemässä kyselyssä Clinton sai 53 prosenttia ja Obama 39 prosenttia. New York on senaattori Clintonin kotiosavaltio. Eniten valitsijamiesääniä tarjoavassa Kaliforniassa tehdyssä kyselyssä Obama sai 46 prosentin kannatuksen ja Clinton 40 prosenttia. [17]

Demokraattien vaalikokoukseen kerääntyi väkeä Iowa Cityssä.

Iowa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iowan osavaltion esivaalit ovat ensimmäinen esivaali, johon ehdokkaat osallistuvat, ja perinteisesti erittäin seurattu tapahtuma mediassa.

3. tammikuuta 2008 käydyissä esivaaleissa voittajaksi demokraateista nousi Barack Obama, joka sai 38 prosenttia äänistä. Obaman perässä tulivat John Edwards 30 prosentilla ja Hillary Clinton 29 prosentilla. Demokraattien esivaaleissa äänesti ennätykselliset 227 000 ihmistä. Republikaaneista eniten ääniä sai 34 prosentillaan Mike Huckabee, jonka perässä tulivat Mitt Romney 25 prosentilla ja Fred Thompson 13 prosentilla.

Wyoming[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wyomingin republikaanit asettuivat 5. tammikuuta 2008 tukemaan Mitt Romneyn valintaa puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Romney sai taakseen kahdeksan vaalikokouksen kahdestatoista edustajasta.

Fred Thompson jäi kolmeen edustajaan ja Duncan Hunter yhteen. Monet ehdokkuuden tavoittelijoista jättivät Wyomingin väliin kampanjoinnissaan, koska osavaltio on väkiluvultaan Yhdysvaltain pienin.

New Hampshire[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Hampshiren esivaaleissa 8. tammikuuta 2008 demokraattien Hillary Clinton nousi yllättäen Obaman ohitse saaden 39 prosenttia äänistä. Perässä tullut Obama sai 37 prosenttia. Republikaanien esivaalin voitti 37 prosentilla äänistä John McCain, toiseksi tullut Mitt Romney sai 32 prosenttia.

Michigan ja Florida[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Michiganin republikaanit asettuivat 15. tammikuuta 2008 tukemaan Mitt Romneyn valintaa puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Romney sai taakseen kaksitoista puoluekokousen kahdestakymmenestäyhdestä edustajasta. John McCain jäi yhdeksään edustajaan eivätkä muut saaneet edustajia.

Floridan esivaali järjestettiin 30. tammikuuta 2008. Voittajaksi nousi niukasti John McCain, joka näin sai kaikki osavaltion valitsijamiehet. Aiemmat esivaalit väliin jättänyt Rudy Giuliani panosti Floridaan, mutta epäonnistui pahasti: hän sai 15 prosenttia äänistä ja jäi kolmanneksi. Tämän jälkeen Giuliani luopui ehdokkuudestaan ja ilmoitti tukevansa McCainia.[18]

Demokraateille Floridan ja Michiganin esivaaleilla ei ollut merkitystä, koska puolueen johto oli evännyt osavaltioilta valitsijamiehet niiden aikaistettua esivaalinsa päivämäärää sääntöjen vastaisesti. Osoittaakseen puolueensa yhtenäisyyttä kaikki demokraattien johtavat ehdokkaat Hillary Clintonia lukuun ottamatta olivat poistaneet nimensä Michiganin esivaalien ehdokaslistoilta.[19] Valitsijamiesten epäämisestä huolimatta esivaalit pidettiin, ja voittajaksi selviytyi molemmissa osavaltioissa Hillary Clinton. John Edwards ilmoitti Floridan esivaalipäivänä luopuvansa ehdokkuudesta.[20]

Esivaalien myöhemmässä vaiheessa Clinton vaati myös Michiganin ja Floridan äänten laskemista.[21] Puolueen sääntövaliokunta päätyi kompromissiin, jossa osavaltioista valitut delegaatit saisivat äänestää puolikkaalla äänellä kukin.[22]

Nevada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nevadan esivaaleissa 19. tammikuuta 2008 demokraattien Hillary Clinton voitti Obaman saaden 51 prosenttia äänistä. Obama sai 45 prosenttia, mutta voittamistaan alueista johtuen hän sai yhden valitsijamiehen enemmän kuin Clinton. Republikaanien esivaalin voitti Mitt Romney saaden 51 prosenttia äänistä, ja toiseksi tullut Ron Paul 14 prosenttia. Kolmanneksi tuli Mike Huckabee 13 prosentilla.

Etelä-Carolina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Carolinan republikaanien esivaaleissa 19. tammikuuta 2008 John McCain voitti Mike Huckabeen saaden 33 prosenttia äänistä. Huckabee sai 30 prosenttia. Kolmanneksi tullut Fred Thompson sai 16 prosenttia ja neljänneksi selvinnyt Mitt Romney 15 prosenttia.

Etelä-Carolinan demokraattien esivaaleissa 26. tammikuuta 2008 Barack Obama otti murskavoiton Hillary Clintonista saaden 55 prosenttia äänistä.[23] Clinton sai 27 prosenttia. Kolmanneksi tullut John Edwards sai 18 prosenttia. Obama sai mustien äänistä yli 80 prosenttia, mutta hän sai myös valkoisten äänistä 24 prosenttia ja alle 30-vuotiaiden valkoisten äänistä yli puolet. Obama sai yli puolet äänistä kaikkien ikäryhmien paitsi yli 65-vuotiaiden keskuudessa.

Supertiistai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska lähes kaikki puoluekokousedustajat ovat sitoutuneet äänestämään omaa ehdokastaan, saadaan lopullisten presidenttiehdokkaiden nimet normaalisti tietoon jo reilusti ennen puoluekokouksia. Ennen ensimmäisiä esivaaleja ehdokkuuksien odotettiin ratkeavan nk. supertiistaina (5. helmikuuta), jolloin 24 eri osavaltiota, mukaan lukien eräitä suurimpia kuten New York ja Kalifornia, järjestivät esivaalinsa.[24] Supertiistain jälkeenkin demokraattien Clinton ja Obama olivat niin tasaväkisiä, että ratkaisu siirtyi myöhemmäksi.[25] Republikaaneilla John McCain näytti supertiistain jälkeen olevan vahvoilla puolueen presidenttiehdokkaaksi.[26]

Barack Obama otti 19. helmikuuta jo kymmenennen peräkkäisen voittonsa Hillary Clintonista sitten supertiistain, kun Wisconsilaiset äänestivät demokraattiehdokkaiden välillä. Obama voitti myös synnyinosavaltiossaan Havaijilla saaden noin 75 prosenttia kaikista äänistä. Obaman voittoa Wisconsinissa pidetään hyvin merkittävänä, koska yhdeksän kymmenestä sen asukkaasta on valkoinen ja Obama voitti myös naisten äänet 51–49.[27]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Republikaanien ehdokas McCain sai ehdokkuuteensa tarvittavan määrän esivaalidelegaatteja jo maaliskuun alussa.[28] Demokraattien kisa oli niin tiukka, että Clinton myönsi Obaman voiton vasta kesäkuun alussa, kun kaikki esivaalit oli pidetty.

Äänioikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

International Herald Tribunen mukaan kolmasosa USA:n äänestysoikeutetuista ei ole äänestysrekisterissä. Vuoden 2006 tutkimuksen mukaan vain 71 % valkoisista, 61 % mustista, 54 % latinoista, ja 49 % aasianamerikkalaisista äänioikeutetuista on äänestäjärekisterissä. Syynä ovat rajoittavat rekisteröintisäännöt. Herald Tribunen mukaan kohtuuttomat esteet ovat demokratian uhka. Vapaaehtoisten ja palkattomien järjestöjen vastuulla on äänestäjien auttaminen äänioikeutensa saamiseksi. Herald Tribunen mukaan liittovaltion ja osavaltioiden hallinnon tulisi edistää rekisteröintiä ja sallia se myös äänestyspäivänä.[29]

Vaaliteemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irakin sota ei ole merkittävä presidenttivaalien vaaliaihe. Irakin sodassa on kuollut yli 4 000 amerikkalaista ja se on maksanut yli 500 miljardia dollaria. Talousaiheisiin sisältyvät finanssikriisi, talousongelmat ja velka Kiinalle.[30]

Energiapolitiikka:[31][32][30]

  • McCain: 60 prosentin vähennys hiilidioksidipäästöihin 1990–2050, 45 uutta ydinvoimalaa v. 2028 mennessä, merialueet öljynporaukselle, sijoituksia vaihtoehtoiseen energiaan eli uusiutuvan energian verotuki ja ”puhtaaseen hiileen”. McCain luottaa perinteisiin energialähteisiin ja markkinaratkaisuihin. International Herald Tribunen mukaan USA:ssa ei ole rakennettu 30 vuoteen yhtään ydinvoimalaa Three Mile Islandin ydinonnettomuuden jälkeen, koska se ei ole ollut taloudellisesti kannattavaa.
  • Obama: 80 prosentin vähennys hiilidioksidipäästöihin 1990–2050, investoisi 150 miljardia dollaria kymmenessä vuodessa vaihtoehtoiseen energiaan, joka lisää taloudellista kasvua ja luo viisi miljoonaa uutta vihreää työpaikkaa, kannattaa kiistanalaista ”puhtaan hiilen tuotantoa”, suhtautuu varovasti ydinvoimaan, 10 % sähköstä uusia energialähteillä vuonna 2012.

Terveydenhuolto:[30][33]

  • McCain: terveydenhoito kilpailutetaan, vakuutusten verovähennysoikeus suurempi, siirto osavaltiosta toiseen helpommaksi. McCain kannattaa yksityisten terveysvakuutusten lisäämistä, joskin niiden markkinat toimivat huonosti.
  • Obama: sairausvakuutus kaikille, lapsille pakollinen vakuutus, rahoitetaan kumoamalla Bushin verokevennykset yli 250 000 dollarin tuloille.

Verotus:[30]

  • McCain: pysyviksi Bushin veronkevennykset, pääomaveron lasku, yritysveron lasku 25 prosenttiin (nyt 35 %)
  • Obama: veronkevennys alle 200 000 euron vuosituloille, veronkevennys pienyrittäjille ja työpaikkojen luojille

Finanssikriisi:[30]

  • McCain: Arvioi ensin väärin kriisin vakavuuden, keskeytti sitten vaalikampanjansa ja lähti Washingtoniin ensimmäistä roskapankkilakia säätämään, lupasi 40 miljardia euroa vanhusten, työttömien ja työläisten hätään.
  • Obama: Piti kriisin syynä konservatiivista talousideologiaa, lupasi 50 miljardia euroa lievitystä talouskriisistä kärsiville ja kolme kuukautta selvitysaikaa asuntovelkojen käsittelyyn.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kahden kuukauden päästä amerikkalaiset ovat valinneet maalleen uuden presidentin, Helsingin Sanomat 6.9.2008 B1
  2. Helsingin Sanomat 23.8.2008
  3. a b Gunzburger, Ron: Presidency2008: Ballot Access Politics1. 28.9.2008. Viitattu 17.10.2008.
  4. a b c Gunzburger, Ron: Presidency2008 Politics1. Viitattu 17.10.2008.
  5. Cynthia McKinney Wins Green Party Presidential Nomination Greens for Greens. 12. heinäkuuta 2008. Viitattu 13. heinäkuuta 2008.
  6. Mann, Jonathan: Mitä tapahtui, Hillary? Metro, 15.2.2008, s. 8. Lehden verkkoversio.
  7. Esivaalit ja presidentin valinta 25.1.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.2.2008.
  8. Richard Quest: Talous noussut Irakin ohi USA:n esivaalien pääaiheeksi. Metro, 5. helmikuuta 2008, s. 9. Lehden verkkoversio.
  9. How The New York Times Counts Delegates NYT. Viitattu 31.01.2008.
  10. Helsingin Sanomat 25.1.2007
  11. http://blog.washingtonpost.com/thefix/2008/01/kuncinich_drops_out_why_now.html
  12. Mike Huckabee Launches Presidential Bid
  13. http://politicalticker.blogs.cnn.com/2008/01/22/thompson-drops-out-of-gop-presidential-race/
  14. Election 2008
  15. Election 2008 Democrats
  16. http://www.zogby.com/news/ReadNews.dbm?ID=1252 Zogby Internationalin kysely 22.-24.2.2007
  17. CNN:n,USA Todayn, Quinnipiacin ja Reuters/C-Span/Zogbyn vaalikysely, CNN, USA Today, Quinnipiac, Reuters/C-Span/Zogby, kysely 4. helmikuuta 2008
  18. Giuliani jättäytyi odotetusti presidenttikilvasta YLE. Viitattu 30.01.2008.
  19. Romney's Michigan win shakes up GOP race - CNN.com
  20. Edwards abandons White House race BBC. Viitattu 30.01.2008.
  21. Demokraattien kisa jatkuu sekavana Yhdysvalloissa Savon Sanomat. 21.5.2008.
  22. Michiganin ja Floridan riitaäänistä Obaman voittoa tukeva sopu HS.fi. 1.6.2008. Viitattu 6.6.2008.
  23. Obama murskasi Clintonin Etelä-Carolinan esivaalissa, luettu 26. tammikuuta 2008
  24. CNN Election Center 2008 (englanniksi)
  25. McCain voittoon, Clinton ja Obama tasaväkisiä Karjalainen. Viitattu 17.2.2008.
  26. Haltsonen, Eeva: USA:n esivaaleissa seuraa viikko spinnausta Verkkouutiset. 6.2.2008. Viitattu 17.2.2008.
  27. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Obamalle+jo+kymmenes+per%C3%A4tt%C3%A4inen+voitto/1135234201846
  28. Mykkänen, Pekka: John McCain republikaanien presidenttiehdokkaaksi HS.fi. 5. maaliskuuta 2008.
  29. An overblown scandal and what to do about it Int HT 18.–19.10.2008 s.6
  30. a b c d e Ulkopolitiikka lähes katosi Yhdysvaltain presidentinvaaleista, Helsingin Sanomat 26.10.2008 B1
  31. How U.S. candidates differ on energy policy International Herald Tribune, Energy: A special report 28.10.2008
  32. Wissenschaftler fürchten Palins Energiepolitik Der Spiegel 13.10.2008
  33. The U.S. presidential candidates' health plans International Herald Tribune 29.10.2008

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutisluokka:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008.

Kampanjasivustot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demokraatit

Republikaanit