Yhdysvaltain perustuslain 27. lisäys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltain perustuslain 27. lisäys
Ensimmäinen sivu Yhdysvaltain kansallisarkistossa olevasta sertifikaatista, joka osoittaa perustuslain 27. lisäyksen olevan lainvoimainen.
Ensimmäinen sivu Yhdysvaltain kansallisarkistossa olevasta sertifikaatista, joka osoittaa perustuslain 27. lisäyksen olevan lainvoimainen.
Hyväksytty kongressissa 25. syyskuuta 1789
Ratifioitu 7. toukokuuta 1992
Sisältö kongressiedustajien palkkoja ei voida muuttaa kesken virkakauden

Yhdysvaltain perustuslain 27. lisäys on Yhdysvaltain perustuslakiin vuonna 1992 ratifioitu lisäys, jonka mukaan Yhdysvaltain kongressin palkkaa ei voida muuttaa kesken kauden, vaan muutokset saa tehdä aikaisintaan seuraavan edustajainhuoneen kauden alussa. 27. lisäys on toistaiseksi perustuslain viimeisin lisäys.

Ehdotuksen 27. lisäyksestä teki James Madison vuonna 1789 ja sen oli alun perin tarkoitus kuulua Bill of Right -lisäyspakettiin. 27. lisäys ei kuitenkaan saanut tarpeeksi kannatusta osavaltioiden kongresseissa, minkä takia se jäi yhdessä Article the First -lisäyksen kanssa hyväksymättä. 1980-luvulla texasilainen opiskelija kuitenkin kiinnostui lisäysehdotuksesta ja järjesti osavaltioiden kongresseille suunnatun kirjekampanjan, jolla pyrittiin saamaan lisäysehdotus ratifioiduksi. Vaadittu 3/4 osavaltion hyväksyntä saatiin vuonna 1992, yli 202 vuotta alkuperäisen ehdotuksen jälkeen.

Lisäysehdotus ja ratifiointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuslain 27. lisäystä ehdotti alun perin edustajainhuoneen jäsen James Madison vuonna 1789. Perustuslain 27. lisäys oli osa Yhdysvaltain ensimmäisen kongressin 25. syyskuuta 1789 hyväksymää 12 lisäyksen pakettia. Lisäyksistä kuitenkin vain 10 sai ratifiointiin vaadittavan tuen osavaltioilta (vähintään 3/4 osavaltioissa ehdotuksen oli saatava vähintään 2/3 kannatus sekä ylä- että alahuoneessa). Nämä 10 lisäystä saivat nimen Bill of Rights, kun taas perustuslain 27. lisäys ja Article the First jäivät vielä odottamaan hyväksyntää.

Vuoden 1792 jälkeen lisäysehdotus oli jo jäänyt unhoon, kunnes vuonna 1873 Ohio ratifioi ehdotuksen vastalauseena presidentin, korkeimman oikeuden ja kongressin palkkoja nostaneelle Salary Grab Act-laille. Ennen 1900-luvun alkua lisäyksen oli kuitenkin ratifioinut vain kahdeksan osavaltiota. Vuonna 1978 Wyoming ratifioi lisäysehdotuksen, jälleen vastalauseena kongressiedustajien palkankorotuksia kohtaan. Lisäysehdotus kuitenkin unohtui jälleen pian, kunnes vuonna 1982 Texasin yliopisto, Austininissa opiskellut Gregory Watson kiinnostui aiheesta. Watson järjesti kirjekampanjan, jossa osavaltioita vaadittiin ratifioimaan lisäysehdotus. Kirjekampanjan ansiosta kymmenet osavaltiot ratifioivat lisäysehdotuksen ja lisäys hyväksyttiin perustuslakiin 7. toukokuuta 1992, yli 202 vuotta James Madisonin tekemän lisäysehdotuksen jälkeen[1].

Ratifioinnin eteneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Ratifioi lisäysehdotuken vuosina 1789–92
  Ratifioi lisäysehdotuksen vuonna 1873
  Ratifioi lisäysehdotuksen vuosina 1978–91
  Ratifioi lisäysehdotuksen toukokuussa 19921
  Ratifioi lisäyksen sen jo tultua hyväksytyksi vuosina 1992–95
  Ratifioi lisäysehdotuksen kahdesti (NC: 1789/1989; KY: 1792/1996)
  Ei ole ratifioinut lisäystä

Ennen lisäyksen kirjaamista perustuslakiin lisäysehdotuksen ratifioineet osavaltiot

  1. Maryland (19. joulukuuta 1789)
  2. Pohjois-Carolina (22. joulukuuta 1789, uudelleenratifioi 4. heinäkuuta 1989)[2]
  3. Etelä-Carolina (19. tammikuuta 1790)
  4. Delaware (28. tammikuuta 1790)
  5. Vermont (3. marraskuuta 1791)
  6. Virginia (15. joulukuuta 1791)
  7. Kentucky (27. kesäkuuta 1792; ratifiointi ei ollut lisäyksen hyväksymisen aikoihin tiedossa, kts. alempana)
  8. Ohio (6. toukokuuta 1873)
  9. Wyoming (6. maaliskuuta 1978)
  10. Maine (27. huhtikuuta 1983)
  11. Colorado (22. huhtikuuta 1984)
  12. Etelä-Dakota (21. helmikuuta 1985)
  13. New Hampshire (7. maaliskuuta 1985)
  14. Arizona (3. huhtikuuta 1985)
  15. Tennessee (28. toukokuuta 1985)
  16. Oklahoma (1. heinäkuuta 1985)
  17. New Mexico (14. helmikuuta 1986)
  18. Indiana (24. helmikuuta 1986)
  19. Utah (25. helmikuuta 1986)
  20. Arkansas (13. maaliskuuta 1987)
  21. Montana (17. maaliskuuta 1987)
  22. Connecticut (13. toukokuuta 1987)
  23. Wisconsin (15. heinäkuuta 1987)
  24. Georgia (2. helmikuuta 1988)
  25. Länsi-Virginia (10. maaliskuuta 1988)
  26. Louisiana (7. heinäkuuta 1988)
  27. Iowa (9. helmikuuta 1989)
  28. Idaho (23. maaliskuuta 1989)
  29. Nevada (26. huhtikuuta 1989)
  30. Alaska (6. toukokuuta 1989)
  31. Oregon (19. toukokuuta 1989)
  32. Minnesota (22. toukokuuta 1989)
  33. Texas (25. toukokuuta 1989)
  34. Kansas (5. huhtikuuta 1990)
  35. Florida (31. toukokuuta 1990)
  36. Pohjois-Dakota (25. maaliskuuta 1991)
  37. Missouri (5. toukokuuta 1992)
  38. Alabama (5. toukokuuta 1992)
  39. Michigan (7. toukokuuta 1992)
  40. New Jersey (7. toukokuuta 1992)
  41. Illinois (12. toukokuuta 1992)

Kentuckyn osavaltio oli ratifioinut kaikki 12 alkuperäistä Bill of Rights -lisäystä jo vuonna 1872, mutta lisäysehdotuksen hyväksymisen aikoihin tämä ei ollut vielä tiedossa. Tämän takia liittovaltion virallisissa asiakirjoissa Kentuckya ei ole listattu.

Osavaltiot, jotka ratifioivat lisäyksen sen jälkeen, kun se oli jo kirjattu perustuslakiin:

  1. Kalifornia (26. kesäkuuta 1992)
  2. Rhode Island (10. kesäkuuta 1993)
  3. Hawaii (29. huhtikuuta 1994)
  4. Washington (6. huhtikuuta 1995)
  • Kentucky (21. maaliskuuta 1996, uudelleenratifiointi)

Osavaltiot, jotka eivät ole ratifioineet lisäystä:

  1. Massachusetts
  2. Mississippi
  3. Nebraska
  4. New York
  5. Pennsylvania

Teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»No law, varying the compensation for the services of the Senators and Representatives, shall take effect, until an election of representatives shall have intervened.»

[1]

Suomennos:

»Kongressin jäsenten palkkojen muuttamista koskeva laki tulee voimaan vasta, kun lain säätämisen jälkeen on suoritettu edustajainhuoneen jäsenten vaali.[3]»

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]