Yhdistyneen kuningaskunnan vaakuna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brittimonarkin vaakunasta yleisimmin käytetty versio jota käytetään Englannissa, Walesissa ja Pohjois-Irlannissa

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan vaakuna on Yhdistyneen kuningaskunnan monarkin (tällä hetkellä Kuningatar Elisabet II) virallinen vaakuna (vain hänen Yhdistyneen kuningaskunnan kuningattaren roolissa). Vaakunasta käytetään eri versiota Skotlannissa kuin Englannissa, Walesissä ja Pohjois-Irlannissa, joissa käytetään yleisintä versiota. Myöskin Britannian hallitus käyttää hieman eri versiota, joka perustuu Englannissa, Walesissä ja Pohjois-Irlannissa käytettyyn versioon. Hallituksen versio on käytössä esimerkiksi kaikissa Yhdistyneen kuningaskunnan passeissa.

Vaakunan kilpi on jaettu neljään osaan: heraldisen järjestyssäännön mukaisesti kentissä 1 ja 4 Englannin vaakuna (punaisessa kentässä kolme kultaista, kävelevää, kohtikatsovaa leijonaa), kentässä 2 Skotlannin vaakuna (kultaisessa kentässä punaisen liljakoroisen kaksoisreunuksen ympäröivä, punainen, ryntäävä leijona) ja kentässä 3 Irlannin vaakuna (sinisessä kentässä kultainen harppu). Englantia edustava leijona ja Skotlantia edustava yksisarvinen ovat kilven kannattelijat. Kilven kruunaa pyhän Edwardin kruunu, jonka päällä on koko Britannian (myyttinen) kansalliseläin/symboli eli leijona. Myöskin tällä leijonalla on pyhän Edwardin kruunu päässään. Vaakunan alaosassa lukee Yhdistyneen kuningaskunnan ranskankielinen motto Dieu et mon droit, eli Jumala ja oikeuteni.

Brittimonarkin vaakunan Skotlannissa käytettävä versio

Skotlannissa käytetään vaakunaa jossa kentissä 1 ja 4 on Skotlannin vaakuna ja kentässä 2 Englannin, sekä kentässä 3 Irlannin vaakuna. Skotlannin vaakunassa myös kilven kannattajat vaihtavat paikkaa ja esimerkiksi motto ja kruunu kilven päällä vaihtuvat.

Virallinen heraldinen selitys Englannissa, Walesissa, Pohjois-Irlannissa käytettävästä vaakunasta (Englanniksi):

"Quarterly, first and fourth Gules three lions passant gardant in pale Or armed and langued Azure (for England), second quarter Or a lion rampant within a double tressure flory-counter-flory Gules (for Scotland), third quarter Azure a harp Or stringed Argent (for Ireland), the whole surrounded by the Garter; for a Crest, upon the Royal helm the imperial crown Proper, thereon a lion statant gardant Or imperially crowned Proper; Mantling Or and ermine; for Supporters, dexter a lion rampant gardant Or crowned as the Crest, sinister a unicorn Argent armed, crined and unguled Proper, gorged with a coronet Or composed of crosses patée and fleurs de lis a chain affixed thereto passing between the forelegs and reflexed over the back also Or. Motto 'Dieu et mon Droit' in the compartment below the shield, with the Union rose, shamrock and thistle engrafted on the same stem."[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin ja Skotlannin kuningaskuntien vaakunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kuninkaallinen vaakuna on yhdistelmä kuningaskunnista jotka muodostavat Yhdistyneen kuningaskunnan, ja sen alkuperä voidaan jäljittää Englannin ja Skotlannin kuninkaiden ensimmäisiin vaakunoihin. Monia muutoksia tapahtui satojen vuosien aikana kun Yhdistynyt kuningaskunta ja sen hallitsijat saivat uusia alueita haltuunsa tai vaativat muita alueita itselleen, ja samalla lisäsivät niiden kuningaskuntien tai alueiden vaakunat Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunaan. Alla oleva taulukko jäljittää Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunat aina Englannin kuningas Richard I:n ja Skottien kuningas William I:n alkuperäisiin vaakunoihin, joiden epäillään olevan maailman vanhimmat vielä käytössä olevan valtakunnan vaakunat.

Englannin kuningaskunta Skotlannin kuningaskunta

Kilpi

Käyttöaika

Selitys

Royal Arms of England (1189-1198).svg noin 1189 Mahdollinen tulkinta vaakunasta kuningas Rikhard I:n virallisissa valtakunnan dokumenteissa. Tämä on myös Plantagenet suvun vaakuna, johon Rikhard I kuului.
Royal Arms of England (1198-1340).svg 1198-1340

1360-1369

Rikhard I:n myöhemmin käytetty vaakuna, suurin osa hänen seuraajistaan käytti tätä vuoteen 1340 asti. Tämä vaakuna edustaa nykyäänkin Englantia Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunassa.
Royal Arms of England (1340-1367).svg 1340-1360

1369-1395 1399-1406

Kuningas Edward III jakoi kilven neljään osaan ja lisäsi vaakunaan Ranskan muinaisen vaakunan kahteen kenttään (1 ja 4), vahvistaakseen hänen vaatimustaan Ranskan kruunusta ja valtakunnasta.
Royal Arms of England (1395-1399).svg 1395–1399 Kuningas Rikhard II lisäsi vaakunaan Edvard Tunnustajan epäillyn tunnuksen
Royal Arms of England (1399-1603).svg 1406–1422 Kuningas Henrik IV päivitti Ranskan vaakunat Englannin vaakunassa uudempaan versioon.
Royal Arms of England (1470-1471).svg 1422-1461

1470-1471

Kuningas Henrik VI puolitti vaakunaan niin että ensimmäisellä puoliskolla oli pelkästään Ranskan vaakuna, kun taas toisella puolella oli Englannin edellinen vaakuna, johon myös sisältyi Ranskan vaakunoita
Royal Arms of England (1399-1603).svg 1461-1470

1471-1554

Kuningas Edvard IV palautti vaakunan vanhempaan versioon
Royal Arms of England (1554-1558).svg 1554–1558 Kuningatar Maria I lisäsi vaakunaan aviomiehensä Kuningas Philipin vaakunan. Philip oli esimerkiksi Espanjan, Portugalin ja Napolin kuningas. Vaikka Englannin monarkin titteliin oli lisätty Irlannin kuningaskunta, tätä ei vielä näytetty tässä vaakunassa.
Royal Arms of England (1399-1603).svg 1558–1603 Kuningatar Elisabet I palautti vaakunan vanhempaan muotoon.

Kilpi

Käyttöaika

Selitys

Royal Arms of the Kingdom of Scotland.svg 1100-luku - 1558 Kuningas William I:n alkuperäinen vaakuna, jota käytetään vieläkin Skotlannin symbolina ja se edustaa Skotlantia Yhdistyneen kuningaskunnan nykyisessä vaakunassa.
Royal Arms of the Kingdom of Scotland (1558-1559).svg 1558–1559 Skotlannin kuningatar Maria Stuartin vaakuna, johon on lisätty hänen puolisonsa Ranskan kruununprinssi Frans II:n vaakuna.
Royal Arms of the Kingdom of Scotland (1559-1560).svg 1559–1560 Maria Stuartin myöhempi vaakuna ajlta jolloin hän oli myös Ranskan kuningatar
Royal Arms of the Kingdom of Scotland (1560-1565).svg 1560–1565 Maria Stuartin vaakuna ajalta kun hänen puolisonsa Ranskan kuningas Frans II oli kuollut.
Royal Arms of the Kingdom of Scotland.svg 1565–1603 Maria Stuart poisti Ranskan vaakunan Skotlannin vaakunasta kun hän meni uudelleen naimisiin Henry Stuartin kanssa. Alkuperäistä vaakunaa käytettiin Englannin ja Skotlannin kruunujen yhdistymiseen saakka.

Kruunujen yhdistyminen ja lyhyt tasavalta-aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannin kuningas Jaakko IV kruunattiin myös Englannin ja Irlannin kuninkaaksi (Englannissa ja Irlannissa hänestä käytettiin nimeä Jaakko I). Samalla Englannin ja Skotlannin valtaistuimet yhdistyivät personaaliunioniin. Vaikka Jaakko I kruunattiinkin koko Ison-Britannian kuninkaaksi, Englannin ja Skotlannin kuningaskunat eivät yhdistyneet, vaan niille jäi erilliset parlamentit ja lait. Tällä ajanjaksolla myös esiintyi James Cromwellin diktatuurina johtama lyhyt tasavalta-aikakausi.

Kruunujen yhdistyminen (ja tasavalta-aikakausi)

Kilvet (Oikealla puolella oleva on Skotlannissa käytetty erillinen kilpi)

Dates

Details

Royal Arms of England (1603-1707).svg Royal Arms of the Kingdom of Scotland (1603-1707).svg

1603–1689 Kruunujen yhdistymisen jälkeen vaakunat yhdistettiin. Englannissa (myös Walesissä) ja Irlannissa käytettyssä vaakunassa Englannin vaakuna (johon kuului myös Ranskan vaakuna) oli valta-asemassa kentissä 1 ja 4, kun taas Skotlannin vaakuna oli kentässä 2 ja Irlannin kentässä kolme. Skotlannissa käytetyssä vaakunassa Skotlannin vaakuna vaihtoi paikkaa Englannin vaakunoiden kanssa, jotta se olisi valta-asemassa.

Arms of the Commonwealth of England.svg

1649–1654

Englannin tasavallan vaakuna sisällissodan jälkeen

Arms of the Commonwealth of England, Scotland and Ireland.svg

1654–1655

Englannin, Skotlannin ja Irlannin protektokraatin (tasavallan) vaakuna.

Arms of the Protectorate (1653–1659).svg

1655–1659 Englannin, Skotlannin ja Irlannin protektokraatin (tasavallan) vaakuna, johon lisättiin diktaattori Oliver Cromwellin vaakuna.

Arms of the Commonwealth of England, Scotland and Ireland.svg

1659–1660

Englannin, Skotlannin ja Irlannin protektokraatin (tasavallan) vaakuna.

Royal Arms of England (1603-1707).svg Royal Arms of the Kingdom of Scotland (1603-1707).svg

1603–1689 Kaarle II palautti vaakunan takaisin monarkian palattua valtaan.

Royal Arms of England (1689-1694).svg Arms of Scotland (1689-1694).svg

1689–1694 Kuningas Vilhelm III:n (Skotlannissa II) ja kuningatar Maria II:n noustua yhdessä valtaan he liittivät vaakunansa yhteen. Wilhelmin vaakunassa (vasen puolisko kummastakin vaakunasta) oli myös lisätty päällimäiseksi Orania-Nassaun hallitsijasuvun vaakuna, koska hän kuului sukuun. Skotlannin versio vaakunasta toisti saman, mutta siinä oli taas Skotlannin vaakuna(t) valta-asemassa Englantiin verrattuna.

Royal Arms of England (1694-1702).svg Arms of Scotland (1694-1702).svg

1694–1702 Maria II:n kuoleman jälkeen Vilhelm hallitsi yksin ja poisti edesmenneen vamonsa vaakunapuoliskon.

Royal Arms of England (1603-1707).svg Royal Arms of the Kingdom of Scotland (1603-1707).svg

1702–1707 Kuningatar Anna palautti vaakunan vanhempaan malliin ennen kuningaskuntien yhdistymistä.

Ison-Britannian kuningaskunnan sekä Ison-Britannian ja Irlannin (nykyään vain Pohjois-Irlannin) yhdistyneen kuningaskunnan vaakunat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1707 Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat yhdistettiin Ison-Britannian kuningaskunnaksi. Irlanti pysyi erillisenä kuningaskuntana, mutta Britannian monarkki jatkoi Irlannin hallitsemista entiseen tapaan. Myöhemmin vuonna 1801 Irlanti yhdistettiin Ison-Britannian kuningaskunnan kanssa Ison-Britannian ja Irlannin kuningaskunnaksi. Valtakunnan nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa kun suurin osa Irlannista itsenäistyi vuonna 1922. Valtakunnan nimi on siis nykyään Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta.

Ison-Britannian kuningaskunnan, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan vaakunat

Arms

Dates

Details

Royal Arms of Great Britain (1707-1714).svg Arms of Great Britain in Scotland (1707-1714).svg

1707–1714 Yhdistymisen jälkeen Englannin ja Skotlannin vaakunat yhdistettiin kenttissä 1 ja 4. Ranskan vaakuna (joka oli vaakunassa vieläkin siksi että Ison-Britannian kuningaskunta jatkoi muinaista vaatimustaan Ranskan kruunusta) alennettiin kenttään 2 ja Irlannin itsenäinen kuningaskunta jatkoi kentässä 3

Royal Arms of Great Britain (1714-1801).svg Arms of Great Britain in Scotland (1714-1801).svg

1714–1800 Hannoverin vaaliruhtinas valittiin Ison-Britannian kuninkaaksi Annan kuoleman jälkeen. Uusi kuningas Yrjö I (Iso-Britannia) vaihtoi neljänteen kenttään Hannoverin vaakunan

Royal Arms of United Kingdom (1801-1816).svg Arms of the United Kingdom in Scotland (1801-1816).svg

1801–1816 Vuonna 1801 Irlanti yhdistyi Iso-Britannian kanssa Yhdistyneeksi kuningaskunnaksi. Samaan aikaan kuningas Yrjö III luopui Englannin muinaisesta vaatimuksesta Ranskan valtaistuimesta, koska Yhdistynyt kuningaskunta teki rauhansopimuksen uuden Ranskan tasavallan kanssa. Ranskan vanha vaakuna poistettiin seurauksena lopullisesti. Järjestys oli sen jälkeen seuraava: 1. ja 4. kentässä Englanti, 2. kentässä Skotlanti ja 3. kentässä Irlanti. Keskellä muiden vaakunan osien päälle laitettiin Hannoverin vaakuna edustamaan kuninkaan sukua.

Royal Arms of United Kingdom (1816-1837).svg Arms of the United Kingdom in Scotland (1816-1837).svg

1816–1837 Vaakunaa muutettiin edustamaan sitä että Hannoverista oli tullut kuningaskunta (se oli aiemmin ollut vaaliruhtinaskunta)

Arms of the United Kingdom.svg Royal Arms of the United Kingdom (Scotland).svg

1837–present Hannoverin vaakuna poistettiin, koska Kuningatar Viktoria nousi valtaistuimelle ja hän ei voinut olla Hannoverin kuningatar, koska Hannover ei sallinut naismonarkkeja. Tämä vaakunan versio on vielä nykyäänkin käytössä eikä sitä ole muutettu siitä lähtien vaikka valtakunnassa on tapahtunut monia muutoksia, esimerkiksi Brittimonarkin kruunaaminen myös Intian keisariksi (tai hallitsijan asema koko ihmiskunnan historian suurimman imperiumiun hallitsijana) sekä esimerkiksi Irlannin itsenäistyminen (Harppi sinisellä taustalla edustaa nykyään Pohjois-Irlantia).

[2][1]

Muut versiot:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian hallituksen yleensä käyttämä yksinkertaistettu versio

Hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus (Her Majesty's Government) käyttää monia eri versioita vaakunasta. Oikealla kuvassa nähtävä vaakuna on yleisin hallituksen versioista. Tämä versio esiintyy myös esimerkiksi[3]:

Kuninkaallinen standardi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneen kuningaskunnan kuninkaallinen standardi[4] on Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan monarkin lippu. Se on lippuversio vaakunan kilvestä. Skotlannissa käytetään omaa lippuversiota Skotlannissa käytettävästä kilvestä. Muissa kansanyhteisön maissa, joissa Kuningatar Elisabet II hallitsee käytetään lippuversiota kyseisen maan vaakunasta.

  1. a b British Monarchy (official website)
  2. John Brooke-Little: Boutell´s heraldry. London: Frederick Warne LTD. ISBN 0723220964.
  3. (EN) Wikipedia
  4. Royal Standard of the United Kingdom (Wikipedia)