Yhdistyneen kuningaskunnan EU-kansanäänestys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdistyneen kuningaskunnan EU-kansanäänestys

Pitäisikö Yhdistyneen kuningaskunnan pysyä Euroopan unionin jäsenenä vai jättää Euroopan unioni?

Sijainti  Yhdistynyt kuningaskunta
 Gibraltar
Ajankohta 23. kesäkuuta 2016
Tulokset
Pysyä
  
48.1%
Jättää
  
51.9%
Tulokset vaalipiireittäin
  Pysyä
  Jättää

Yhdistyneen kuningaskunnan EU-kansanäänestys järjestettiin 23. kesäkuuta 2016. Kansanäänestyksessä äänestäjät valitsivat neuvoa-antavassa äänestyksessä, pysyykö Yhdistynyt kuningaskunta Euroopan unionin jäsenenä vai eroaako se siitä. Unionin jättämistä kannattaneet voittivat äänestyksen ja poliitikot olivat luvanneet kunnioittaa äänestyksen tulosta sen epävirallisesta luonteesta huolimatta.[1][2] Maa liittyi EU:n edeltäjään, Euroopan yhteisöön, vuonna 1973, ja EU-jäsenyys on ollut maassa merkittävä kiistakysymys koko jäsenyyden ajan.[3][4]

Äänioikeus ja vaalikysymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänioikeus kansanäänestyksessä oli sellaisilla henkilöillä, jotka olivat äänestyspäivään mennessä väh. 18-vuotiaita rekisteröityneitä äänestäjiä. Lisäksi heidän tuli täyttää jokin seuraavista ehdoista:[5]

  • Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin tai Kansainyhteisö-maan kansalainen, joka asuu Yhdistyneen kuningaskunnan alueella
  • Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, joka asuu Gibraltarilla tai toimii parlamentin ylähuoneen edustajana
  • Yhdistyneen kuningaskunnan tai Irlannin kansalainen, joka asuu ulkomailla, mutta on ollut rekisteröitynyt äänestäjä Yhdistyneessä kuningaskunnassa väh. 15 vuoden ajan

Toisten EU-maiden Yhdistyneessä kuningaskunnassa asuvat kansalaiset eivät saaneet äänestää, elleivät nämä olleet Irlannin, Maltan tai Kyproksen kansalaisia (kaksi viimeisintä ovat Kansainyhteisö-maita).[6]

Kruununalusmaiden asukkaat, huolimatta siitä, että nämä ovat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, eivät olleet äänioikeutettuja vaaleissa. Syynä tähän oli se, etteivät nämä alueet ole virallisesti osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa tai Euroopan unionia.[7]

Äänestäjille esitettävä kysymys julkaistiin syyskuussa 2015:[8]

Should the United Kingdom remain a member of the European Union or leave the European Union? Pitäisikö Yhdistyneen kuningaskunnan pysyä Euroopan unionin jäsenenä vai jättää Euroopan unioni?

Mielipidetiedustelut ja kampanjointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jo Coxin murha

Ennen äänestystä julkaistujen mielipidetiedusteluiden mukaan EU-jäsenyyden kannattajat ja sitä vastustavat olivat suhteellisen tasaväkiset.[9] Ennusteiden perusteella äänestyksestä oli tulossa hyvin tasainen: esimerkiksi The Independent -lehden huhtikuussa teettämässä kyselyssä EU:sta eroamista kannatti 51 prosenttia ja vastusti 49 prosenttia vastaajista.[10]

Työväenpuoluetta edustanut ja EU-jäsenyyttä puolustava alahuoneen edustaja Jo Cox murhattiin Bristallissa torstaina 16. kesäkuuta. Tapauksen johdosta pidätetty mies kertoi oikeussalissa nimekseen "kuolema pettureille, vapaus Britannialle (engl. death to traitors, freedom for Britain)".[11] Molempien vaihtoehtojen puolesta kampanjoivat leirit ilmoittivat lopettavansa kampanjoinnin loppuviikon ajaksi, mutta kansanäänestyksen jälkeen selvisi, että Leave.EU-kampanjaa tukeva Arron Banks oli kehottanut kampanjaa levittämään Facebookissa olevia kampanjamainoksiaan lupauksesta huolimatta.[12][13]

Tulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin jättämisen puolesta äänesti noin 52 prosenttia ja pysymistä kannatti noin 48 prosenttia äänioikeutetuista. Äänestysprosentti oli 72,2.[14] Enemmistö skoteista ja pohjoisirlantilaisista äänesti EU:n puolesta, walesilaiset ja englantilaiset vastaan.[2] Käytännössä kaikki Skotlannin alueet äänestivät EU:n puolesta, ja maassa aiotaankin kenties järjestää uusi kansanäänestys itsenäisyydestä ja EU:sta.[15]

Kansanäänestyksen tuloksen seurauksena konservatiiveja edustava pääministeri David Cameron ilmoitti eroavansa virastaan lokakuuhun 2016 mennessä.[16][17]

Vaihtoehto Ääniä Osuus (%)
Jättää 17 410 742 51,9
Pysyä 16 141 241 48,1
Hyväksytyt äänet 33 551 983 99,92
Mitätöidyt tai tyhjät äänet 26 033 0,08
Ääniä yhteensä 33 578 016 100,00
Äänioikeutettuja ja äänestysprosentti 46 501 241 72,2
Lähde: Electoral Commission

Tulos alueittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Irlannin tulos
  Jättää
  Pysyä
Skotlannin tulos
  Pysyä
Walesin tulos
  Jättää
  Pysyä
Alue Ääni-
oikeutettuja
Äänestys-
aktiivisuus
Äänet Äänten osuudet
Pysyä Jättää Pysyä Jättää
  Itä-Midlands 3 384 299 74,2 % 1 033 036 1 475 479 41,18 % 58,82 %
  Itä-Englanti 4 398 796 75,7 % 1 448 616 1 880 367 43,52 % 56,48 %
  Suur-Lontoo 5 424 768 69,7 % 2 263 519 1 513 232 59,93 % 40,07 %
  Koillis-Englanti 1 934 341 69,3 % 562 595 778 103 41,96 % 58,04 %
  Luoteis-Englanti 5 241 568 70,0 % 1 699 020 1 966 925 46,35 % 53,65 %
  Pohjois-Irlanti 1 260 955 62,7 % 440 707 349 442 55,78 % 44,22 %
  Skotlanti 3 987 112 67,2 % 1 661 191 1 018 322 62,00 % 38,00 %
  Itä-Englanti 6 465 404 76,8 % 2 391 718 2 567 965 48,22 % 51,78 %
  Kaakkois-Englanti
(mukaan lukien Gibraltar)
4 138 134 76,7 % 1 503 019 1 669 711 47,37 % 52,63 %
  Wales 2 270 272 71,7 % 772 347 854 572 47,47 % 52,53 %
  Länsi-Midlands 4 116 572 72,0 % 1 207 175 1 755 687 40,74 % 59,26 %
  Yorkshire ja Humber 3 877 780 70,7 % 1 158 298 1 580 937 42,29 % 57,71 %
Lähde: Electoral Commission

Tulos maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Ääni-
oikeutettuja
Äänestys-
aktiivisuus
Äänet Äänten osuudet
Pysyä Jättää Pysyä Jättää
  Englanti
(mukaan lukien Gibraltar)
39 005 781 73,0 % 13 266 996 15 188 406 46,62 % 53,38 %
  Pohjois-Irlanti 1 260 955 62,7 % 440 707 349 442 55,78 % 44,22 %
  Skotlanti 3 987 112 67,2 % 1 661 191 1 018 322 62,00 % 38,00 %
  Wales 2 270 272 71,7 % 772 347 854 572 47,47 % 52,53 %
Lähde: Electoral Commission

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. EU Referendum BBC News. 24.6.2016. BBC. Viitattu 24.6.2016. (englanniksi)
  2. a b Matikainen, Jenny: Tulos varmistui: britit haluavat jättää EU:n Yle Uutiset. 24.6.2016. Yleisradio. Viitattu 24.6.2016.
  3. Sipilä, Annamari: Arkistoitu kopio”Elinaikamme suurin päätös” – Britannia järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä 23. kesäkuuta Helsingin Sanomat. 20.2.2016. Arkistoitu 17.6.2016. Viitattu 5.6.2016.
  4. Wallius, Anniina: Viisumipakko Britanniaan ja potkut puolalaiselle putkimiehelle – mikä Brexit ja mitä sen jälkeen? Yle Uutiset. 15.6.2016. Yleisradio. Viitattu 24.6.2016.
  5. Who can vote in the EU referendum? Full Fact. 7.6.2016. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
  6. EU citizens not eligible for referendum vote, says No 10 BBC News. 25.5.2015. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
  7. Lord of the Rings star launches Manx EU referendum petition BBC News. 29.1.2016. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
  8. Watt, Nicholas; Syal, Rajeev: EU referendum: Cameron accepts advice to change wording of question The Guardian. 1.9.2015. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
  9. The Economist’s “Brexit” poll-tracker The Economist. 23.6.2016. Viitattu 24.6.2016. (englanniksi)
  10. Kantola, Karoliina: Uusin Brexit-kysely lähes tasapeli Yle Uutiset. 30.4.2016. Viitattu 28.5.2016.
  11. Booth, Robert; Dodd, Vikram; Rawlinson, Kevin & Slawson, Nicola: Jo Cox murder suspect tells court his name is 'death to traitors, freedom for Britain' The Guardian. 18.6.2016. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
  12. EU referendum campaigns suspended until Sunday after Jo Cox attack BBC News. 16.6.2016. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
  13. The Banks Files: Brexit funder urged campaign to “press it harder” after Jo Cox murder Channel 4 News. 8.3.2019. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
  14. Britit haluavat jättää EU:n, kaikki äänet on laskettu – IS seuraa Brexit-draamaa hetki hetkeltä Ilta-Sanomat. 23.6.2016. Arkistoitu 23.6.2016. Viitattu 24.6.2016.
  15. Salokorpi, Jussi: Skotlanti kaivamassa itsenäisyyshaaveet uudelleen esiin – Irlannin saarelle tulee EU-raja Yle Uutiset. 24.6.2016. Yleisradio. Viitattu 24.6.2016.
  16. Matikainen, Jenny: Britannian pääministeri David Cameron eroaa Yle Uutiset. 24.6.2016. Yleisradio. Viitattu 24.6.2016.
  17. Leppänen, Mikko: Juncker: Brittien ero ei ole EU:n lopun alku – Yle seuraa hetki hetkeltä Yle Uutiset. 24.6.2016. Yleisradio. Viitattu 24.6.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]