Yasutora Sado

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sado Yasutora (茶渡泰虎, Yasutora Sado) on fiktiivinen henkilö anime- ja mangasarjassa Bleach. Sado on päähenkilö Ichigo Kurosakin luokkatoveri ja hyvä ystävä. Heidän tavatessaan Ichigo luki nimilapusta hänen nimensä väärin Chadna, sillä japaniksi kirjoitettuna se voidaan lukea kummallakin tavoin. Tällä lempinimellä häntä sitten usein kutsutaankin.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chad kasvoi isoisänsä kanssa. Isoisä opetti hänelle, että taistella ei saa, paitsi jos suojelee ystävää. Chad lähti isoisän kuoltua kuitenkin opiskelemaan lukioon, missä hän tutustui Ichigoon ja muihin.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sadon suojellessa haamupoikaa (joka oli ottanut papukaijan haltuunsa) ja Ichigon siskoa Karin Kurosakia hollow'lta muuttui hänen kätensä mustaksi, ja hän kykeni nostamaan paloauton ylös yhdellä kädellä. Kun Rukia Kuchiki, viedään Soul Societyyn teloitettavaksi sääntöjen rikkomisesta, alkaa Yoruichi Shihōin kouluttaa Sadoa ja Ichigon ja Sadon luokkatoveri Orihime Inouea pelastusretkeä varten. Ichigo, Orihime, Sado, Yoruichi ja Uryū Ishida lähtevät pelastamaan Rukiaa. Soul Societyssä Sado kohtaa monia heikkoja shinigameja ja Shunsui Kyōrakun, kahdeksannen divisioonan kapteenin. Myöhemmin mangassa Sado pyytää päästä Uraharan oppilaaksi, koska ei pärjännyt alkuunkaan arrancareille. Päästyään Hueco Mundoon ja taistellessaan Gantenbein Mosquedaa vastaan, hänen kätensä muuttaa kokonaan muotoa. Tämän suuren kouran nimi on "Brazo Derecho Del Gigante", joka on espanjaa ja tarkoittaa "jättiläisen oikeaa kättä". Se on tarkoitettu etupäässä puolustukseen, sillä kädestä tulee hyvin leveä, kuin kilpi. Kädessä piirtyvät juovat ja viivat muuttuvat yksityiskohtaisemmiksi ja mutkikkaammiksi, ja sen keskelle piirtyy hollowin hampaita muistuttava kuvio. Sado kertookin, että hänen voimansa eivät muistuta shinigamien tai Quincien voimia, vaan enemmänkin hollowien voimia. Miltei heti perään Sadon vasen käsi saa oman voimansa. Tätä kättä kutsutaan puolestaan nimellä "Brazo Izquiedo Del Diablo", joka tarkoittaa "paholaisen vasenta kättä". Tämä käsi on hyökkäystä varten, se on valkoinen ja sitä pitkin kulkevat purppuran väriset juovat. Vasemman käden vahvin hyökkäys on nimeltään "La Muerte" joka tarkoittaa espanjaksi kuolemaa. La Muerten osuessa kohteeseen kädestä räjähtää sarveikkaan pääkallon muotoinen kuvio. Tämän voiman ansiosta, Sado on paljon voimakkaampi, kuin mitä Privaron Espadat (entiset espadat).

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.