Yöailakki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yöailakki
Silene noctiflora by Homer Edward Price.gif
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Kohokit Silene
Laji: noctiflora
Kaksiosainen nimi
Silene noctiflora
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Yöailakki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Yöailakki Commonsissa

Yöailakki (Silene noctiflora, syn. Melandrium noctiflorum) on yöaikaan kukkiva kohokkikasvi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yöailakki kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796).

Yksi- tai kaksivuotinen yöailakki kasvaa 25–40 cm korkeaksi. Kasvi on haaraton tai vähähaarainen ja yläosastaan tahmeakarvainen. Lehtien muoto vaihtelee soikeista puikeisiin. Kukinto on harvakukkainen tai kukat ovat yksittäin. Sekä kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on karvainen, ulkoteriötön ja ainakin 2 cm pitkä. Vaalessa verhiössä on lisäksi noin 10 matalaa suonta. Teriö on lisäteriöllinen ja väriltään kellertävän valkoinen tai hieman punertava. Terälehtien lapa on syvään kaksiliuskainen, liuskat vaihtelevat muodoltaan tasasoukista pitkulaisiin. Yöailakki kukki Suomessa heinä-syyskuussa. Kukat aukeavat vain öisin, jolloin ne tuoksuvat voimakkaasti. Hedelmä on kuusiliuskaisesti aukeava kota.[1][2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yöailakkia tavataan Euroopassa Ranskasta Länsi- ja Lounais-Venäjälle. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Italiaan, Balkanille, Pohjois-Kreikkaan, Bulgariaan, Etelä-Ukrainaan ja Kaukasuksen alueelle. Pohjoisessa lajia tavataan Britteinsaarille, Fennoskandian keskiosiin ja Luoteis-Venäjälle saakka. Lajia kasvaa harvinaisena myös Islannissa. Aasiassa yöailakki kasvaa satunnaisena Länsi-Siperiassa, Keski-Aasiassa, Turkissa ja Iranissa. Laji on levinnyt ihmisen mukana myös Uuteen Seelantiin sekä Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä kasvaa pääasiassa mantereen itä- ja keskiosissa.[2]

Suomessa yöailakki on uustulokas, jota tavataan Etelä-Lappia myöten. Suurimmassa osassa maata laji on satunnainen, ainoastaan Etelä-Suomessa se on vakiintunut luontoon.[3] Suomeen lajin tiedetään levinneen useilla eri tavoilla: laivojen painolastissa, puutarhasiemenessä, venäläisen viljassa seassa sekä venäläisten junavaunujen mukana.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yöailakki kasvaa Suomessa puutarhoissa, viljelymailla, ratapihoilla ja kaatopaikoilla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 118, 121.
  2. a b Den virtuella floran: Nattglim (myös levinneisyyskartat) Viitattu 3.9.2012. (ruotsiksi)
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 121.
  4. Helsingin kasvit 1998, s. 112.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]