XIII (peli)
Wikipedia
| XIII | |
|---|---|
| Kehittäjä | Ubisoft |
| Julkaisija | Ubisoft |
| Pelimoottori | Unreal Engine 2.0 |
| Julkaistu | 25. marraskuuta 2003 |
| Lajityyppi | FPS |
| Pelimuoto | Yksinpeli Moninpeli |
| Ikäluokitus | ESRB: 17+ PEGI: 11+ |
| Alusta | PC, Macintosh, GameCube, Xbox, PlayStation 2 |
| Tallennusväline | CD, DVD |
XIII (lausutaan thirteen, kolmetoista, suomalaisittain ksiii) on Ubisoftin vuonna 2003 julkaisema ensimmäisen persoonan tietokonepeli. Se on julkaistu PC:lle, Macintoshille, PlayStation 2:lle, Xboxille sekä GameCubelle. Pelin alkuperä on belgialaisessa sarjakuvassa. Peli käyttää sarjakuvamaista toteutustyyliä ja Cel-shading-grafiikkaa, mikä näkyy erityisissä ruuduissa, jotka korostavat esimerkiksi kuolevaa vihollista, hyödyllistä esinettä tai uhkaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Juoni
Pelin juoni keskittyy XIII-nimiseen mieheen, joka herää rannalla muistinsa menettäneenä. Hänen rintaansa on tatuoitu merkki XIII, ja hänellä on avain yhteen New Yorkin maineikkaimmista pankeista. Näiden kahden asian turvin hän päättää lähteä selvittämään menneisyyttään.
Pankin tallelokerosta olevasta passista XIIIlle selviää, että hänen nimensä on Steve Rowland ja että hän on kapteeni Yhdysvaltain armeijassa. Pian tämän löydön jälkeen eversti Amos, FBI:n terrorismin vastaisen yksikön johtaja, pidättää hänet syytettynä Yhdysvaltain 43. presidentin William Sheridanin murhasta. Todistusaineistona murhasta on suurennettu valokuva, jossa XIIIllä on tarkka-ampujan kivääri, ja aseen tähtäin on presidentin juhlakulkueessa. Huolimatta todistusaineista XIII tietää, ettei ole murhannut presidenttiä. Kun joutuu taistelemaan tappajia vastaan, hän huomaa omaavansa kaiken lisäksi kommandon taidot.
Koska koko New Yorkin kaupungin poliisivoimat sekä The Mongoose -niminen ammattitappaja ovat hänen perässään, tuomittuna oleva XIII huomaa olevansa kahden vaihtoehdon välissä: joko vankila tai kuolema. Hänen apunaan on majuri Jones, naispuolinen, nuori sotilas, joka kertoo, että XIII on salainen agentti. Hän työskentelee kenraali Carringtonille, joka parhaillaan on vangittuna eristetyssä armeijan tukikohdassa Appalakkien vuoristossa.
XIII tajuaa, että kenraali Carrington on ainoa, joka voi valaista hänen menneisyyttään. Niinpä hän päättää lähteä Jonesin kanssa etsimään kenraalia.
Peli seuraa sarjakuvaversion viittätoista ensimmäistä osaa, mutta tekijät ovat lisänneet useita itse keksimiään ominaisuuksia juoneen. He tekivät alkuperäiseen juoneen myös pieniä muutoksia, jotta saisivat tarinan muutettua paremmin pelin muotoon. Peli päättyy tismalleen samaan kohtaan kuin sarjakuvien viidestoista osa, ja siten jatko-osalle on mahdollisuus. Pelin lopussa jatko-osan luvataan ilmestyvän, mutta vieläkään ei sellaista ole julkistettu.
[muokkaa] Henkilöt
XIII on pelin päähenkilö ja pelattava hahmo. Hän herää rannalla olkapäässään tatuoituna roomalainen vastine luvulle 13, XIII. Hän saa tietää, että palkkatappaja The Mongoose sekä tämän palkkasoturit ovat hänen perässään. Myös FBI on halukas nappaamaan XIIIn, koska syyttää tätä Yhdysvaltojen presidentin, William Sheridanin murhasta. Pelin aikana XIII taistelee tuodakseen esiin todellisen identiteettinsä sekä salaliittojuonen, johon kuuluu The XX -niminen ryhmä ihmisiä. XIIIlle paljastuu aikanaan, että hänen oikea nimensä on Jason Fly.
Jones on sotilas, joka työskentelee kenraali Carringtonille. Jones tietää, että XIII ei oikeasti murhannut presidentti Sheridania ja päättää auttaa häntä puhdistamaan nimensä. Jones on kova, rohkea ja erittäin hyvä hoitelemaan The Mongoosen alamaisia.
Carrington, sotaveteraani, on toinen XIIIn harvoista liittolaisista. Hänellä on erittäin arvokasta tietoa presidentin kuolemasta ja hän on halukas auttamaan omaa agenttiaan. Ongelma vain on, että Carrington on pidätetty ja viety eristettyyn armeijan tutkikohtaan Appalakeille. XIIIn täytyykin tunkeutua tukikohtaan ja vapauttaa Carrington, jos haluaa tietoa menneisyydestään.
The Mongoose on The XX:n palkkaama, pahamaineinen palkkamurhaaja. Hän on julma ja kylmäverinen tappaja, joka tekee hänelle määrätyt tehtävät innostuneesti ja ilomielin. Hänen määräyksessään on palkkamurhaajien armeija, joka suorittaa osan hänen tehtävistään. XIII kohtaa The Mongoosen useasti pelin aikana, ja pelin lopussa he kohtaavat kasvokkain ratkaisevan lopputaistelun merkeissä.
Walter Sheridan on murhatun presidentin, William Sheridanin, veli. Walter Sheridan lupasi suorittaa loppuun työn, jonka William-veli aloitti. Walter auttaa XIIItä, kun tämä yrittää lopettaa The XX:n suunnitelmat lähellä pelin loppua. Silti peli päättyy cliffhangeriin, kun Walter Sheridan paljastuukin salaliiton päätekijäksi.
Colonel Amos on viisas ja vanha mies. Hän on töissä FBI:ssa ja presidentin murhan tutkimusten johdossa. Hän uskoo XIIIn olevan syyllinen ja yrittää saada tämän oikeuden eteen. XIII joutuukin osoittamaan Amokselle syyttömyytensä, jotta saavuttaisi everstin luottamuksen.
Number I on johtaja salaliitossa, joka tunnetaan nimellä The XX. Number I on salaperäinen hahmo, joka suunnitteli keinon ottaa koko Yhdysvallat haltuun. Ainoastaan Number II tietää I:n henkilöllisyyden. Pelin lopussa kuitenkin paljastuu, että Walter Sheridan – murhatun presidentin veli – on Number I.
Kim Rowland on kuolleen Steve Rowlandin vaimo, ja he molemmat olivat salaliiton jäseniä. Kim oli jäsen numero XVII ja Steve numero XIII. Vaikka huhut kertovat, että The Mongoose murhasi Number XIIIn, Kim uskoo, että hänen miehensä on yhä elossa. Kun päähahmo-XIII löytää Kimin, tämä yrittää selittää mysteeriä XIIIn henkilöllisyyden ympärillä.
William Standwell on amerikkalainen kenraali, jolla on tulinen temperamentti. Hänet valittiin kenraali Carringtonin sijaiseksi. Standwellillä on mysteerisiä ja hämäriä yhteyksiä The XX -järjestöön.
Seymour MacCall on karkea, käheä-ääninen vanha eversti, jonka hallinnassa on armeijan tukikohta Meksikossa. Hän on Standwellin oikea käsi ja noudattaa aina tämän käskyjä. Myös MacCallin epäillään olevan tekemisissä The XX:n kanssa.
[muokkaa] Aseet
- Veitsi
- 9 millimetrin pistooli
- Kranaatti
- Sokaisukranaatti (vain moninpeliversiossa)
- .44 Special -revolveri
- Varsijousi
- Metsästyshaulikko
- Pumppuhaulikko
- Harppuuna
- Mini Gun
- Kalašnikov eli AK-47
- Rynnäkkökivääri
- Konekivääri
- Sinko
- Tarkkuuskivääri
- Tuoleja, pulloja, harjoja, tiiliä, lasinpalasia ynnä muita sellaisia voi myös käyttää aseina
[muokkaa] Moninpeliversio
XIIItä voi pelata Internetissä muita pelaajia vastaan. Tämä onnistuu PC:llä Ubi.com-palvelussa, konsoleilla käytetään Xbox Live, PS2 Online tai System Link -palvelua konsolista riippuen. Tarjolla on myös mahdollisuus pelata LANina tai tietokoneen ohjaamia botteja vastaan.
XIII-pelissä tarjotaan neljä erilaista pelimuotoa:
- Team Deathmatch
- Deathmatch
- Lipunryöstö
- Sabotaasi – Sabotage, kukin tiimi koostuu vähintään kahdesta pelaajasta, ja kullakin pelaajalla on jokin erikoistaito. Hyökkäävän tiimin täytyy räjäyttää puolustavan tiimin kolme pommilla varustettua pistettä. Peli päättyy, kun joko 10 minuutin aika on kulunut loppuun tai kun kaikki kolme pistettä on räjäytetty.
Kutakin pelimuotoa pelataan tietyssä mapissa, kentässä, ja kullakin mapilla on maksimipelaajamäärä. Määrät vaihtelevat 4:stä 8:aan. Tosin aktiiviset pelaajat ovat luoneet itse modeja, jotka mahdollistavat suuremmat pelaajamäärät.
[muokkaa] Ääninäyttelijät
- XIII - David Duchovny
- Major Jones - Eve
- General Carrington - Adam West
- Mongoose, Colonel Amos - Ken Starcevic
- Walter Sheridan, Muu miesääni #1 - Eddie Crew
- Kim, Salaliiton jäsen #4, Sairaanhoitaja/Muu naisääni #1 - Jodie Forrest
- Pam, Sairaanhoitaja/Muu naisääni #2 - Adriana Anderson
- Pacha, Salaliiton jäsen #8 - Gary Cowan
- Galbrain, Johnansson, Salaliiton jäsen #2 - Christian Erickson
- Standwell, Salaliiton jäsen #9 - Mike Morris
- Willard, Muu miesääni #2, Salaliiton jäsen #1 - David Gasman
- Winslow - Joe Sheridan
- Mac Call, Muu miesääni #3, Salaliiton jäsen #3 - Jerry Di Giacomo
- Spads #1, Salaliiton jäsen #6 - Peter Thias
- Spads #2, Salaliiton jäsen #7 - Andy Chase
- Spads #3 - Dominic Gould
- Matt Geczy - Matthew Geczy

