Wulfila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wulfilan Raamattu

Piispa Wulfila (myös Ulfila tai kreik. Ulfilas) (noin 311383 Konstantinopoli) oli areiolainen visigoottien hengellinen johtaja. Piispa Wulfila oli areiolaiseksi luokiteltu lähetyssaarnaaja. 300-luvun puolivälin paikkeilla Piispa Wulfila käänsi koko Raamatun goottien puhumalle itägermaaniselle kielelle. Hän kehitti sitä varten goottilaisen aakkoston.

Lapsuus ja nuoruus [muokkaa]

Wulfilan vanhemmat olivat kappadokialaisia, jotka gootit olivat ottaneet sotavangiksi. Heistä tuli siten goottilaisten orjia. Wulfila kasvoi Kappadokian uskovaisten keskuudessa nykyisen Turkin sisäosissa.

Piispantyö [muokkaa]

Vuonna 341 Eusebius Nikomedialainen vihki Wulfilan kristittyjen goottien piispaksi. Hänet lähetettiin Tonavan pohjoispuolelle goottien keskuuteen. Uskonvainojen ajamana gootit joutuivat siirtymään Tonavan eteläpuolelle. Wulfila käänsi monia germaaneja areiolaiseen kristinuskoon.

Gootit omaksuivat Wulfilan opit hyvin. Kun hunnit ajoivat heidät länteen Mustanmeren pohjoispuolelta, gootit katsoivat itsensä kristityiksi.

Kun vuonna 381 areiolaisuus julistettiin harhaopiksi eli kerettiläisyydeksi, lähti piispa Wulfila neuvottelemaan Konstantinopoliin. Kaksi vuotta myöhemmin (383) hän kuoli Konstantinopolissa.

Lähteet [muokkaa]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.