Wrightiläinen työväenliike
Sivulta puuttuu Wrightiläinen työväenliike oli 1800-luvun lopulla Suomessa toiminut sosiaaliliberaali yhteiskunnallinen liike, joka pyrki neutraloimaan työväestön radikalisoitumista pyrkimällä edistämään heidän asemaansa[1] yhteistyöllä työnantajien kanssa[2]. Liike on saanut nimensä perustajansa, Viktor Julius von Wrightin, mukaan. Wrightiläisyys oli Suomen työväenliikkeen varhaisin suuntaus; se tuli Suomeen Ruotsin mallin mukaisena ja kukoisti vuosina 1886–1894. Liike sai enemmän kannatausta sivistyneistön kuin työläisten parissa. Se kuihtuikin pian pois työväestön omaehtoisten työväenyhdistysten ja sosialismin aatteen vallatessa alaa.
Liikkeen perusti Suomessa kuopiolaissyntyinen helsinkiläinen huonekalutehtailija Viktor Julius von Wright, joka toimi perustamansa Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtajana vuoteen 1896 saakka. Vuonna 1895 yhdistys radikalisoitui äänioikeuden laajentamiseen liittyvän kysymyksen ympärillä ja perusti Työmies-sanomalehden.
Wrightiläisten työväenyhdistysten tarkoitus oli edistää työväestön työolosuhteita ja elinoloja. Uudistusten ja työväen ohjailun avulla haluttiin torjua marxilaisten aatteiden ja työväen itsenäisten ammatillisten ja poliittisen liikkeen leviäminen Suomeen. Erityisen tärkeinä pidettiin toimenpiteitä, joiden avulla estettäisiin työntekijöiden ja työnantajien välisten suhteiden kärjistyminen.
Radikalisoituneet työväenyhdistykset perustivat Suomen Työväenpuolueen 1899 Turussa, mikä merkitsi wrightiläisyyden jäämistä syrjään. Puolueelle hyväksyttiin Forssan puoluekokouksessa 1903 puolueohjelma, joka vastasi lähes sellaisenaan Itävallan työväenpuolueen sosialistista Erfurtin ohjelmaa. Tuolloin myös puolueen nimi vaihtui Suomen sosialidemokraattiseksi puolueeksi.
