Woven Hand

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Woven Hand
Laulaja David Eugene Edwards
Laulaja David Eugene Edwards
Tiedot
Toiminnassa 2001–
Tyylilaji folk rock, alternative country
Kotipaikka Denver, Colorado, Yhdysvallat
Jäsenet

David Eugene Edwards

Levy-yhtiö

Glitterhouse Records
Sounds Familyre, 2008–

Aiheesta muualla
www.wovenhand.com

Woven Hand (tai Wovenhand) on yhdysvaltalainen, Denveristä, Coloradosta kotoisin oleva yhtye, jonka entinen 16 Horsepower -yhtyeen laulaja David Eugene Edwards perusti vuonna 2001. Woven Handin musiikissa on vaikutteita alternative countrysta, post-rockista, punkista, industrialista, folk rockista, vanhanajan musiikista, Amerikan alkuperäiskansan musiikista ja romanimusiikista. Allmusic kuvailee yhtyeen musiikkia synkeäksi, aavemaiseksi, unenomaiseksi, orgaaniseksi ja tunnelmalliseksi.[1]

Yhtyeellä on maailmanlaajuinen levytyssopimus Glitterhouse Recordsin ja Sounds Familyren kanssa, ja viime vuosina Woven Hand on tehnyt Yhdysvaltojen lisäksi kiertueita Keski- ja Pohjois-Euroopassa. David Eugene Edwards on konsertoinut muiden muassa Nick Caven, Shane McGowanin, ja Morphinen kanssa. Mosaic-levyn myötä yhtyeen sanottiin nousseen yhdeksi nykypäivän merkittävimmistä vaihtoehtorock-yhtyeistä.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edwards aloitti Wovenhandin sooloprojektina vuonna 2001, kun hänen pääasiallinen yhtyeensä 16 Horsepower piti taukoa toiminnastaan. Wovenhandin ensimmäisissä konserteissa esiintyivät Edwards ja Daniel McMahon, joka vastasi useista eri soittimista. Yhtyeen esikoisalbumi Woven Hand julkaistiin vuonna 2002 Glitterhouse Recordsilla. Kiertueella esiintyivät kokoonpanossa Edwards, McMahon, rumpali Ordy Garrison ja sellisti Paul Fonfara.[3] Vuonna 2003 julkaistiin erään tanssiesityksen soitintana käytetty albumi Blush Music, joka sisältää lähinnä uudelleensovitettua materiaalia esikoisalbumilta. Kiertueella Shane Trost soitti Fonfaran sijasta.[4]

Vuonna 2004 Consider the Birds julkaistiin Sounds Familyrellä, joka julkaisi myös uudelleen yhtyeen edellisen albumin. Edwards soitti useita instrumentteja studiossa: hän ja Garrison tekivät kiertueen kahdestaan.[5]

Vuonna 2005 16 Horsepower lopetti, ja Wovenhandiin liittyi belgialainen kitaristi Peter van Laerhoven. McMahon ja Trost eivät olleet enää aktiivisia yhtyeessä. Garrison and van Laerhoven soittivat joitain osuuksia vuoden 2006 Mosaic-albumilla, joka oli kuitenkin pääasiassa Edwards soolojulkaisu. Kiertueella soitti Pascal Humbert, 16 Horsepowerin perustaja ja basisti. Edward teki myös soolokiertueita Wovenhandin nimellä.[6]

Vuoden 2008 Ten Stones oli yhtyeen ensimmäinen albumi, jonka yhtye äänitti yhdessä kaikkien jäsentensä kanssa. Wovenhand oli nyt virallisesti yhtye, joskin Edwards on yhä selkeästi keulahahmo. Vuonna 2009 yhtye toimi kolmihenkisenä, ilman van Laerhovenia.[7]

Vuonna 2010 yhtye julkaisi albumin The Threshing Floor.

Decibel-lehden mukaan yhtye on huomattavasti suositumpi Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.[8]

Yhtye teki keväällä 2010 kaksi konserttia Suomessa, Tampereella Klubilla 30. toukokuuta ja Helsingissä Tavastialla 31. toukokuuta.[2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Woven Hand  (2002)
  • Blush Music  (2003)
  • Blush (Original Score)  (2003)
  • Consider the Birds  (2004)
  • Puur  (2005)
  • Mosaic  (2006)
  • Ten Stones  (2008)
  • The Threshing Floor  (2010)
  • Refractory Obdurate  (2014)
  • Star Treatment  (2016)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hage, Erik: Woven Hand Allmusic. Viitattu 1. maaliskuuta 2010.
  2. a b Kallio, Tero: Vaihtoehtorockari Woven Hand Suomeen Sue. Viitattu 4. maaliskuuta 2010.
  3. Nickson, Chris: Woven Hand - Woven Hand Allmusic. Viitattu 1. maaliskuuta 2010.
  4. Nickey, Jason: Woven Hand - Blush Music Allmusic. Viitattu 1. maaliskuuta 2010.
  5. McIntosh, Gregory: Woven Hand - Consider the Birds Allmusic. Viitattu 1. maaliskuuta 2010.
  6. Raggett, Ned: Woven Hand - Mosaic Allmusic. Viitattu 1. maaliskuuta 2010.
  7. Unterberger, Richie: Woven Hand - Ten Stones Allmusic. Viitattu 1. maaliskuuta 2010.
  8. Bartkevicz, Anthony. Decibel, lokakuu 2007[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Woven Hand.