World Slavery Tour
| World Slavery Tour | ||
|---|---|---|
| Iron Maiden | ||
| Albumi | Powerslave (1984) | |
| Alkoi | 9. elokuuta 1984 | |
| Päättyi | 5. heinäkuuta 1985 | |
| Esitykset | 187 (5 esitystä peruttiin) | |
| Iron Maidenin muut kiertueet | ||
| World Piece Tour 1983 |
World Slavery Tour 1984-1985 |
Somewhere on Tour (1988-1987) |
World Slavery Tour oli brittiläisen heavy metal-yhtye Iron Maidenin Powerslave-studioalbumia tukenut konserttikiertue, joka alkoi 9. elokuuta 1984 Puolasta, Varsovan kaupungista ja päättyi 5. heinäkuuta 1985 Kalifornian osavaltiossa sijaitsevaan Irvinen kaupunkiin Yhdysvaltoihin.
Kiertue on edelleenkin Iron Maidenin historian pitkäkestoisin konserttikiertue, sillä yhtye kiersi 331 päivän aikana 24 eri maata esittäen 193 konserttia. Uuvuttavan kiertueen päätyttyä heinäkuussa 1985 yhtye vetäytyi tauolle ennen kuin aloittaisi seuraavan studioalbuminsa nauhoitukset.
Kiertueella käytettiin hyvin paljon erilaista rekvisiittaa, joista osa on nykyään nähtävillä Portugalissa sijaitsevassa Iron Maiden-teemaisessa Eddie’s Bar-pubissa. Kiertueen lavasteet olivat Powerslave-albumin teeman mukaisesti egyptiläisaiheiset. Lisäksi kiertueella käytettiin paljon pyrotekniikkaa. Iron Maidenin vuosina 2008-2009 kestänyt Somewhere Back in Time World Tour-maailmankiertue oli lavarakennelmaltaan hyvin samankaltainen kuin World Slavery Tour-maailmankiertue.
Iron Maidenin ensimmäinen täysmittainen livealbumi, Live After Death nauhoitettiin kiertueella, yhtyeen neljän Lontoossa sijainneen Hammersmith Odeon-konserttisalin esiintymisen aikana. Samanniminen videotallenne kiertueelta nauhoitettiin Kaliforniassa, Long Beachilla. Lisäksi Itä-Euroopassa kuvattua konserttimateriaalia kasattiin videojulkaisulle Behind the Iron Curtain. Virallisten tallenteiden lisäksi kiertueelta on julkaistu ainakin 29 epävirallista konserttitallennetta eli bootlegia.
World Slavery Tour poikkesi Suomessa 5. marraskuuta 1984, jolloin Iron Maiden esiintyi Helsingin jäähallissa.
Sisällysluettelo |
Kokoonpano[muokkaa]
- Bruce Dickinson - laulu
- Steve Harris - bassokitara
- Adrian Smith - kitara
- Dave Murray- kitara
- Nicko McBrain - rummut
Lämmittelyesiintyjät[muokkaa]
- Accept
- Rock Goddess
- Twisted Sister
- Mötley Crüe
- Queensrÿche
- Ratt
- Paul Samson's Empire
- Bad News
- Warrior
- Pokolgép
- P-Box
- Mama's Boys
Settilista[muokkaa]
- Intro: Churchill's Speech
- Aces High (albumilta Powerslave)
- 2 Minutes to Midnight (albumilta Powerslave)
- The Trooper (albumilta Piece of Mind)
- Revelations (albumilta Piece of Mind)
- Flight of Icarus (albumilta Piece of Mind)
- Rime of the Ancient Mariner (albumilta Powerslave)
- Powerslave (albumilta Powerslave)
- The Number of the Beast (albumilta The Number of the Beast)
- Hallowed Be Thy Name (albumilta The Number of the Beast)
- Iron Maiden (albumilta Iron Maiden)
- Run to the Hills (albumilta The Number of the Beast)
- Running Free (albumilta Iron Maiden)
- Sanctuary
Kappaleet, joita soitettiin vain muutamissa konserteissa[muokkaa]
- Children of the Damned (albumilta The Number of the Beast)
- 22 Acacia Avenue (albumilta The Number of the Beast)
- Die With Your Boots On (albumilta Piece of Mind)
- Wrathchild (albumilta Killers)
- Murders in the Rue Morgue (albumilta Killers)
- Phantom of the Opera (albumilta Iron Maiden)
- Losfer Words (Big 'Orra) (albumilta Powerslave)
Sivulta puuttuu