World Jump Day

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

World Jump Day oli tapahtuma, jonka tarkoituksena oli saada mahdollisimman monta ihmistä hyppäämään samaan aikaan maapallolla. Suomen aikavyöhykkeellä hyppy tapahtui 20. heinäkuuta 2006 kello 12.39:13 iltapäivällä. Tapahtuman tarkoituksena oli saada muutettua maapallon liikerataa ja estää ilmaston lämpeneminen. Tapahtuman kotisivuilla oli laskuri, joka ilmoitti tarkan ajan sekunnilleen, milloin ihmisten tulisi hypätä. Sivuilla olevassa laskurissa ja aikavyöhykkeittäin mainituissa kellonajoissa oli sekaannusta, eli vielä 19. heinäkuuta laskuri ja hypyn ajankohta näytti väärää aikaa.

Tapahtuma sai skeptikkojen piirissä julkisuutta Internet-huumorina tai eräänlaisena taideinstallaationa. Tosin monet ihmiset innostuivat tästä ideasta huumorimielellä ja kertoivat hypänneensä kyseisenä ajankohtana. Tapahtuman kotisivun mukaan rekisteröityneitä hyppääjiä olisi jo yli 600 miljoonaa.[1] Internet World Statsin tilaston mukaan tämä olisi yli puolet Internetin käyttäjistä koko maailmassa.[2] Todellisen rekisteröityneiden käyttäjien määrän arvioidaan olevan noin 250 000.

Myös kaikkien kiinalaisten yhtäaikaisesta hyppäämisestä on esitetty vastaava ajatusleikki.

Idean mahdottomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Radan muuttaminen ehdotetulla tavalla ei ole mahdollista. Maapallon liikeradan muuttaminen maasta itsestään löytyvällä massalla (hyppäävillä ihmisillä) ilman, että tämä massa poistuisi maasta pois, on mahdotonta. Maan liikerata voisi teoriassa muuttua sen lyhyen ajan, kun hyppääjät ovat ilmassa, mutta palautuisi takaisin heti kun hyppy on ohi. (Kts. mekaniikan III peruslaki.)
  • Vaikka vastaava massa putoaisikin ulkoavaruudesta, vastaisi se silti vain noin kahta prosenttia nykyaikaisen ydinaseen vapauttamasta energiamäärästä. Näin ollen maapallon liikerata voisi muuttua vain atomin halkaisijan murto-osan verran.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. World Jump Day World Jump Day. www.worldjumpday.org. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  2. Internet Usage by World Region Internet World Stats. www.internetworldstats.com. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)
  3. World Jump Day Debunked Mad Physics. www.madphysics.com. Viitattu 22.1.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta World Jump Day.
  • Tapahtuman viralliset kotisivut (englanniksi)
  • Vastatapahtuman kotisivut (englanniksi)
  • [www.tiede.fi/kysy_asiantuntijalta/kysymys/444/_mita_tapahtuisi_jos_kaikki_kiinalaiset_hyppaisiva Mitä tapahtuisi, jos kaikki kiinalaiset hyppäisivät yhtä aikaa ilmaan ja tulisivat yhtä aikaa alas? - Tiede (9/2005)] (suomeksi)