Woldemar Freedericksz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Woldemar Freedericksz
Venäjän hoviministeri
Monarkki Nikolai II
Edeltäjä Illarion Vorontsov-Daškov
Seuraaja virka lakkautettu
Henkilötiedot
Syntynyt28. marraskuuta 1838
Pietari, Venäjä
Kuollut1. heinäkuuta 1927 (88 vuotta)
Kauniainen, Suomi

Adolf Andreas Woldemar Freedericksz (ven. Владимир Борисович Фредерикс, Vladimir Borisovitš Frederiks; 28. marraskuuta (J: 16. marraskuuta) 1838 Pietari, Venäjä1. heinäkuuta 1927 Kauniainen, Suomi)[1][2] oli Venäjän armeijassa palvellut ratsuväenkenraali ja kreivi, joka toimi Venäjän viimeisenä hoviministerinä keisari Nikolai II:n aikana vuosina 1897–1917.

Hän oli keisarin luotettu ystävä ja ainoa keisarillisen hovin sisäpiiriin pitkäaikaisesti kuulunut suomalaissyntyinen kenraali. Vallankumouksen jälkeen Freedericksz asui viimeiset vuotensa Suomessa.

Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woldemar Freerederickszin vanhemmat olivat jalkaväenkenraali Bernhard (Boris) Freedericksz ja liivinmaalaiseen aateliin kuulunut Emma Matilda Helene von Wulff (1817-1852).[1]

Freedrickszin aatelissuku polveutui Arkangelissa 1700-luvun alkupuolella asuneesta kauppiaasta, joka oli mahdollisesti kotoisin Hollannista.[3] Woldemarin isoisoisä Johan (Ivan) Freedericksz sai keisarinna Katariina Suurelta paronin arvon vuonna 1773.

Suku oli omistanut vuodesta 1774 Touvilan (Taubilan) lahjoitus­maan Pyhäjärvellä niin sanotun Vanhan Suomen alueella.[4] Bernhard Freederickszin suku naturalisoitiin Suomen ritarihuoneelle vuonna 1853.[3]

Sotilasura ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woldemar Freedericksz sai opetuksensa kotona.[5] Hän kirjautui vuonna 1856 standaarijunkkarina Ratsastavaan henkivartioväkeen. Hänet ylennettiin 1858 kornetiksi, 1860 luutnantiksi, 1863 aliratsumestariksi, 1866 ratsumestariksi ja 1869 everstiksi. Vuonna 1871 hänet korotettiin keisarin sivusadjutantiksi ja 1879 kenraalimajuriksi Keisarin seurueessa. Freedericksz toimi vuosina 1875–1881 Ratsastavan henkivartioväen ja 1881–1891 Henkivartioväen 1. ratsuväkidivisioonan 1. prikaatin komentajana. Vuonna 1891 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi, nimitettiin hovitallien johtajaksi ja hänelle myönnettiin hovitallimestarin arvo.[1]

Freedericksz meni vuonna 1866 Pietarissa naimisiin eversti Nikolai Zeholevskin lesken, keisarinnan hovineiti Hedvig (Jadviga) Johanna Alexandrina Boguševskajan (ven. Богушевской), insinööri ja salaneuvos Alois Boguševskin tyttären (1838–1919) kanssa. Heillä oli kaksi tytärtä, Eugenie (Nina) Valeria Josefina Freedericksz (1867–1950) ja Emma Helena Sofia Freedericksz (1869–1945).[1]

Hedvig Freederickzs 1600-luvun naamiaisasussa 1903.
Emma Freedericksz 1600-luvun naamiaisasussa 1903.

Eugenie (Nina) Valeria Josefinasta tuli keisarinnan hovineiti vuonna 1890 ja vuonna 1894 hän meni naimisiin kenraalimajuri, palatsin komentaja Vladimir Nikolajevitš Voeikovin (ven. Влади́мир Никола́евич Вое́йков) (1868–1947) kanssa. 1918 vallankumouksen aikana Voeikov pakeni ensin Krimille, sitten Romaniaan ja lopuksi Suomeen. Hänen kirjoitti muistelmat "Tsaarin kanssa ja ilman tsaaria: Keisari Nikolai II:n viimeisen palatsin komentajan muistelmat" (ven. С царём и без царя: Воспоминания последнего дворцового коменданта государя императора Николая II), joka julkaistiin Helsingissä 1936. He asuivat ensin Terijoella ja sitten Helsingissä vuodesta 1939 lähtien. Eugenie muutti Ruotsiin miehensä kanssa vuonna 1946 ja kuoli Danderydissävuonna 1950.

Emma Helena Sofiasta tuli keisarinnan hovineiti vuonna 1893. Hänet ja hänen sisarensa Eugenie internoitiin Moskovan lähelle Ivanovskin luostarin vankileirille vuonna 1919. Hän sai vuonna 1924 luvan muuttaa Neuvostoliitosta Suomeen isänsä kanssa ja he saapuivat Suomeen 1925. Vuonna 1944 Emma muutti Tukholmaan, missä hän kuoli tasan vuotta myöhemmin.

Woldemar Freedericksz omisti useita kivitaloja Pietarissa sekä maita Suomessa ja Hatsinassa.[5] Hän peri vuonna 1874 kuolleelta isältään muun muassa Siiverskan kartanon Inkerinmaalla.[6]

Eugenie (Nina) Freedericksz hovineidin univormussa, 1890-1894

Hoviministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedericksz (vas.) ja Venäjän pääministeri Pjotr Stolypin (oik.) vuonna 1910 keisarillisella Standart-huvijahdilla.
Woldemar Freedericksz, luonnos Ilja Repinin maalaukseen valtakunnan neuvoston juhlaistunnosta 1902.

Freedericksz toimi vuodesta 1893 hoviministerin apulaisena. Hänet korotettiin 1896 keisarin kenraaliadjutantiksi ja määrättiin seuraavan vuoden kesäkuussa virkaa toimittavaksi hoviministeriksi sekä samassa yhteydessä Venäjän ritarikuntien kansleriksi.[1] Nikolai II oli erottanut edellisen hovimisterin, kreivi Vorontsovin.[7] Freederickszin virka vakinaistettiin vuonna 1898. Samana vuonna hänestä tuli muiden tehtäviensä ohella keisarin pääesikunnan päällikkö ja vuonna 1899 hänet ylennettiin ratsuväenkenraaliksi. Freedericksz nimitettiin marraskuussa 1905 myös Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi.[1]

Woldemar Freedericksz sai lukuisia venäläisiä ja ulkomaisia korkeita kunniamerkkejä, muun muassa Pyhän Andreaksen, Ruotsin seraafiimiritarikunnan, Preussin Mustan kotkan ritarikunnan, Italian annuciata-ritarikunnan ja Tanskan elefanttiritarikunnan merkit ja suurristit.[1] Nikolai II korotti Freederickszin kreiviksi 6. maaliskuuta 1913 Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisen vallassaolon kunniaksi järjestettyjen juhlallisuuksien yhteydessä.[8][1] Hänet merkittiin kreivinä Venäjän ritarihuoneelle,[1] mutta arvoa ei koskaan naturalisoitu Suomen ritarihuoneelle.[3]

Freedericksz seisoi pääministeri Pjotr Stolypinin vierellä, kun tämä salamurhattiin Kiovan teatteritalossa syyskuussa 1911.[9]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Freedericksz oleskeli keisarin seurana Mogiljovin päämajakaupungissa. Helmikuun vallankumouksen alettua hänen talonsa Pietarissa Pochtamtskaja-kadulla ryöstettiin ja poltettiin ensimmäisten joukossa 27.-28. helmikuuta 1917.[5] Woldemar Freedericksz joutui virkansa puolesta varmentamaan allekirjoituksellaan Nikolai II:n kruunustaluopumisasiakirjan Pihkovassa 15. (2.) maaliskuuta 1917.[1]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouksen jälkeen Freedericksz pidätettiin 5. maaliskuuta 1917 Gomelissa, virkaesineet (ministerin sinetti, aseita, päiväkirjoja ja erilaisia ​​asiakirjoja) takavarikoitiin ja häntä pidettiin lyhyen aikaa vangittuna Pietarissa Tauriden palatsissa, mutta hänet vapautettiin pian[5] ja hän sai luvan asua sen aikaisessa Petrogradissa eli Pietarissa.

Katsottiin että hänellä ei ollut vaikutusta keisariin, vaikka hän nautti tämän täydestä luottamuksesta. Freedericksz ei osallistunut valtiollisiin asioihin, hän hallitsi Nikolai II:n omaisuutta keisarillisen tuomioistuimen ministeriön toimiston päällikön kanssa.

Hän sai eron sotapalveluksesta 79-vuotiaana huhtikuussa 1917 ja asettui asumaan omistamaansa Touvilan kartanoon, jonka kuitenkin myi seuraavana vuonna Karl Fazerille.[1] Freederickszin vaimo Hedvig kuoli keuhkokuumeeseen Pietarissa lokakuussa 1919.

Saatuaan vuonna 1924 luvan neuvostohallitukselta Freedericksz muutti tyttärineen pysyvästi Suomeen vuonna 1925.[5] Hän asettui asumaan Kauniaisiin, jossa kuoli 88-vuotiaana vuonna 1927. Hänen aatelissukunsa sammui Suomessa hänen kuollessaan ilman miespuolista perijää. Tyttäret Eugenie (Nina) Valeria Josefina Freedericksz Voeikova (1867–1950) ja Emma Helena Sofia Freedericksz (1869–1945) muuttivat vuonna 1944 ja 1946 Ruotsiin.[1]

Woldemar Freedericksz on haudattu Kauniaisten hautausmaalle. Samaan hautaan on siirretty Ruotsista tytär Eugenian ja hänen miehensä Vladimir Voeikovin jäännökset.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Freedericksz, Adolf Andreas Woldemar Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Фредерикс Владимир Борисович (venäjäksi) Большая советская энциклопедия. Viitattu 17.3.2013.
  3. a b c Freedricksz. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.
  4. Jyrki Paaskoski: Freedericksz, Andrei von (1759–1843) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 18.7.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. a b c d e Фредерикс Владимир Борисович Hrono.ru (venäjäksi). Viitattu 17.3.2013.
  6. Усадьба барона Фредерикса (venäjäksi) Viitattu 17.3.2013.
  7. A. A. Mossolov: At the Court of the Last Tsar: Chapter III - The Emperor Nicholas II and his entourage (englanniksi) Viitattu 17.3.2013.
  8. Фредерикс Владимир Борисович (venäjäksi) "Белая Россия". Viitattu 17.3.2013.
  9. Richard Pipes: The Russian Revolution 1899–1919, s. 187. The Harvill Press 1990.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ulla Tillander-Godenhielm: The Russian Imperial Award System During the Reign of Nicolas II, 1894-1917

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Woldemar Freedericksz.