Woldemar Freedericksz

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Freedericksz vuonna 1913.

Adolf Andreas Woldemar Freedericksz (ven. Владимир Борисович Фредерикс, Vladimir Borisovitš Frederiks; 28. marraskuuta (J: 16. marraskuuta) 1838 Pietari, Venäjä1. heinäkuuta 1927 Kauniainen, Suomi)[1][2] oli Venäjän armeijassa palvellut ratsuväenkenraali ja kreivi, joka toimi Venäjän viimeisenä hoviministerinä tsaari Nikolai II:n aikana vuosina 1897–1917. Hän oli tsaarin luotettu ystävä. Vallankumouksen jälkeen Freedericksz asui viimeiset vuotensa Suomessa.

Tausta ja sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voldemar Freerederickszin vanhemmat olivat jalkaväenkenraali Bernhard (Boris) Freedericksz ja Emma Matilda Helene von Wulff.[1] Freedrickszin aatelissuku polveutui Arkangelissa 1700-luvun alkupuolella asuneesta kauppiaasta, joka oli mahdollisesti kotoisin Hollannista.[3] Voldemarin isoisoisä Johan (Ivan) Freedericksz sai Katariina Suurelta paronin arvon vuonna 1773. Suku oli omistanut vuodesta 1774 Touvilan (Taubilan) lahjoitus­maan Pyhäjärvellä niin sanotun Vanhan Suomen alueella.[4] Bernhard Freederickszin suku naturalisoitiin Suomen ritarihuoneelle vuonna 1853.[3]

Voldemar Freedericksz sai opetuksensa kotona.[5] Hän kirjautui vuonna 1856 standaarijunkkarina Ratsastavaan henkivartioväkeen. Hänet ylennettiin 1858 kornetiksi, 1860 luutnantiksi, 1863 aliratsumestariksi, 1866 ratsumestariksi ja 1869 everstiksi. Vuonna 1871 hänet korotettiin keisarin sivusadjutantiksi ja 1879 kenraalimajuriksi Keisarin seurueessa. Freedericksz toimi vuosina 1875–1881 Ratsastavan henkivartioväen ja 1881–1891 Henkivartioväen 1. ratsuväkidivisioonan 1. prikaatin komentajana. Vuonna 1891 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi, nimitettiin hovitallien johtajaksi ja hänelle myönnettiin hovitallimestarin arvo.[1]

Freedericksz meni 1866 Pietarissa naimisiin eversti Nikolai Zeholevskin lesken, keisarinnan hovineiti Hedvig (Jadviga) Boguševskajan kanssa. Heillä oli kaksi tytärtä, joista molemmista tuli myös keisarinnan hovineitejä.[1] Freedericksz omisti useita kivitaloja Pietarissa sekä maita Suomessa ja Hatšinassa.[5] Hän peri vuonna 1874 kuolleelta isältään muun muassa Siiverskan kartanon Inkerinmaalla.[6]

Hoviministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedericksz toimi vuodesta 1893 hoviministerin apulaisena. Hänet korotettiin 1896 keisarin kenraaliadjutantiksi ja määrättiin seuraavan vuoden kesäkuussa virkaa toimittavaksi hoviministeriksi sekä samassa yhteydessä Venäjän ritarikuntien kansleriksi.[1] Nikolai II oli erottanut edellisen hovimisterin, kreivi Vorontsovin.[7] Freederickszin virka vakinaistettiin 1898. Samana vuonna hänestä tuli muiden tehtäviensä ohella keisarin pääesikunnan päällikkö ja 1899 hänet ylennettiin ratsuväenkenraaliksi. Freedericksz nimitettiin marraskuussa 1905 myös Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi.[1]

Freedericksz (vas.) ja Venäjän pääministeri Pjotr Stolypin (oik.) vuonna 1910.

Freedericksz sai lukuisia venäläisiä ja ulkomaisia korkeita kunniamerkkejä, muun muassa Pyhän Andreaksen, Ruotsin seraafiimiritarikunnan, Preussin Mustan kotkan ritarikunnan, Italian annuciata-ritarikunnan ja Tanskan elefanttiritarikunnan merkit ja suurristit.[1] Nikolai II korotti Freederickszin kreiviksi 6. maaliskuuta 1913 Romanovien hallitsijasuvun 300-vuotisen vallassaolon kunniaksi järjestettyjen juhlallisuuksien yhteydessä.[8][1] Hänet merkittiin kreivinä Venäjän ritarihuoneelle,[1] mutta arvoa ei koskaan naturalisoitu Suomen ritarihuoneelle.[3]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Freedericksz oleskeli tsaarin seurana Mogiljovin päämajakaupungissa. Helmikuun vallankumouksen alettua hänen talonsa Pietarissa ryöstettiin ensimmäisten joukossa.[5] Freedericksz joutui myös virkansa puolesta vahvistamaan nimikirjoituksellaan Nikolai II:n kruunustaluopumisasiakirjan 2. maaliskuuta 1917.[1] Vallankumouksen jälkeen Freedericksz pidätettiin Gomelissa ja häntä pidettiin lyhyen aikaa vangittuna Pietarissa, mutta hänet vapautettiin pian.[5] Hän sai eron sotapalveluksesta huhtikuussa 1917 ja asettui asumaan omistamaansa Touvilan kartanoon, jonka kuitenkin myi seuraavana vuonna Karl Fazerille.[1] Freederickszin vaimo kuoli Pietarissa lokakuussa 1919. Saatuaan luvan neuvostohallitukselta Freedericksz muutti tyttärineen pysyvästi Suomeen vuonna 1924.[5] Hän asettui asumaan Kauniaisiin, jossa kuoli 88-vuotiaana vuonna 1927. Hänen aatelissukunsa sammui Suomessa hänen kuollessaan. Molemmat tyttäret muuttivat myöhemmin Ruotsiin.[1]

Woldemar Freedericksz, luonnos Repinin maalaukseen valtakunnan neuvoston juhlaistunnosta

Freedericksz on haudattu Kauniaisten hautausmaalle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Freedericksz, Adolf Andreas Woldemar Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Фредерикс Владимир Борисович (venäjäksi) Большая советская энциклопедия. Viitattu 17.3.2013.
  3. a b c Friherrliga ätten nr 36 † Freedricksz Suvut ja vaakunat. Suomen Ritarihuone.
  4. Jyrki Paaskoski: Freedericksz, Andrei von (1759–1843) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 18.7.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  5. a b c d e Фредерикс Владимир Борисович Hrono.ru (venäjäksi). Viitattu 17.3.2013.
  6. Усадьба барона Фредерикса (venäjäksi) Viitattu 17.3.2013.
  7. A. A. Mossolov: At the Court of the Last Tsar: Chapter III - The Emperor Nicholas II and his entourage (englanniksi) Viitattu 17.3.2013.
  8. Фредерикс Владимир Борисович (venäjäksi) "Белая Россия". Viitattu 17.3.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ulla Tillander-Godenhielm: The Russian Imperial Award System During the Reign of Nicolas II, 1894-1917

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Woldemar Freedericksz.