Williamsonin eetterisynteesi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Williamsonin eetterisynteesi on alkyyli- tai aryylihalogenidin ja alkoksidin tai fenoksidin välinen reaktio, jossa reaktion tuotteena muodostuu eetteri. Reaktio on nimetty kehittäjänsä Alexander William Williamsonin mukaan, joka löysi reaktion vuonna 1850. Williamsonin eetterisynteesi on yksi käytetyimpiä tapoja valmistaa eettereitä synteettisesti teollisuudessa.[1][2][3][4]

Reagenssit ja mekanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Williamsonin eetteri on monipuolinen tapa valmistaa eettereitä, koska sopivan alkyylihalogenidin ja alkoksidin tai fenoksidin valinna voidaan valmistaa joko symmetrisiä tai asymmetrisiä eettereitä. Alkoksidin muodostamiseen vaaditaan erittäin vahva emäs esimerkiksi natriumhydridi ja fenoksidien muodsotamiseen riitttää heikompikin emäs kuten natriumhydroksidi tai hopeaoksidi. Alkyyli- tai aryylihalogenidin tulee olla primäärinen tai sekundäärinen. Käsiteltäessä tertiäärisiä halogeeniyhdisteitä näissä olosuhteissa tapahtuu pääasiassa eliminaatioreaktioita, joiden tuotteina muodostuu alkeeni. Aromaattiset halodit reagoivat vain vähäisessä määrin fenoksidi-ionien kanssa ellei halogenidissa ole myös jotain elektroneja puoleensävetävää ryhmää, kuten nitroryhmää. Aromaattisilla yhdisteillä voi tapahtua sivureaktioina alkyloitumisreaktioita aromaattiseen renkaaseen.[1][2][3][4]

Williamsonin eetterisynteesi on nukleofiilinen substituutioreaktio ja tapahtuu S2N-reaktiomekanismilla. Mekanismissa nukelofiilinen alkoksidi- tai fenoksidi-ioni reagoi elektrofiilisen alkyylihalogenidin hiiliatomin kanssa. Reaktiossa muodostuu viisiatominen siirtymätila ja parempi lähtävä ryhmä halogenidi irtoaa, jolloin tuotteena muodostuu eetteri ja halogenidi-ioni.[1][2]

Sintesis de williamson.JPG

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jonathan Clayden, Nick Greeves, Stuart Warren: Organic Chemistry, s. 340. Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-927029-3. (englanniksi)
  2. a b c Michael B. Smith & Jerry March: March's Advanced Organic Chemistry, s. 529-531. John Wiley & Sons, 2007. ISBN 978-0-471-72091-1. (englanniksi)
  3. a b Lawrence Karas & W. J. Piel:Ethers, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 15.5.2014
  4. a b Michael Sakuth, Thomas Mensing, Joachim Schuler, Wilhelm Heitmann, Günther Strehlke & Dieter Mayer: Ethers, Aliphatic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2010. Viitattu 16.5.2014