William Garwood

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William Garwood
William Garwood
William Garwood
Henkilötiedot
Syntynyt28. huhtikuuta 1884
Springfield (Missouri),  Yhdysvallat
Kuollut28. joulukuuta 1950
Los Angeles,  Yhdysvallat
Ammatti Näyttelijä, ohjaaja
Muut tiedot
Aktiivisena 1909–1919

William Garwood (28. huhtikuuta 188428. joulukuuta 1950) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Hän syntyi Springfieldissä, Missourissa.

Vaikka Garwoodilla oli myös muita lahjoja (varsinkin urheilussa), hän päätti aloittaa uran teatterissa. 1910-luvulla hän oli kuuluisa mykkäelokuvien näyttelijä, ja vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla hän ohjasi useita elokuvia itsekin.

Viimeiseksi työksi jäi Proxy Husband (1919). Garwood sekä ohjasi sen että esiintyi sen pääroolissa Violet Mersereaun kanssa. Hän kuoli Los Angelesissa, Kaliforniassa 66-vuotiaana oltuaan jo pitkään poissa elokuvien parista.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Davis Garwood, Jr. syntyi Springfieldissä, Missourissa.[1] Hän kävi Springfieldissä julkista koulua ennen siirtymistään New Mexicoon 15-vuotiaana. Hän palasi takisin Springfieldiin opiskellakseen Duryn yliopistoon, jossa hänelle myönnettiin palkintoja hänen kyvyistään lukemisessa ja kirjallisuudessa.[1][2] Druryssä Garwood pelasi jalkapallojoukkueessa.lähde?

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garwood aloitti näyttelijäuransa vuonna 1903 Denverin Elitchin puutarhan Lakeside-teatterissa. Hän muutti New Yorkiin vuonna 1905, jossa hän työskenteli Virginia Harnedin kanssa, minkä jälkeen hän liittyi Frohmanin johtoon Mizpahin alkuperäisessä tuotannossa. Myöhemmin hän oli Kyrle Bellewin kanssa Brigadier Girardissa ja S. Miller Kentin kanssa Rafflesissä.

Elokuvat ja ohjaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1909 Garwood liittyi Thanhouser Companyyn New Yorkin New Rochellessa. Ensiesiintymisensä hän teki vuonna 1910 Thanhouserin julkaisemassa elokuvassa.lähde?

30. huhtikuuta 1913 studion osti Majestic Motion Picture Company, johon myös Garwood kiinnittäytyi. Hän esiintyi yhtiön elokuvissa maaliskuuhun 1914 asti, jolloin Garwood jätti studion ja allekirjoitti sopimuksen American Studiosin kanssa.lähde?

Garwood jätti American Studiosin kahdeksan kuukauden kuluttua ja allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen Universal Studiosin kanssa. Jo vuonna 1915 hän esiintyi Universalin julkasemassa elokuvassa On Dangerous Ground, joka nostatti hänet suuren yleisön suosioon. Hän esiintyi tuohon aikaan yksinomaan suositun näyttelijän Violet Mersereaunin kanssa.[3] Seuraavien neljän vuoden ajan hän oli mukana useissa elokuvissa sekä näytelmissä että ohjaajana.lähde?

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garwood oli elinikäinen poikamies eikä hänellä ollut lapsia.

Mielenkiinnonkohteet ja harrastukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garwood omisti useita kiinteistöjä, kuten suuren karjatilan lähellä Los Angelesin merenrantaa. Hän osti myös maatilan Santa Barbarasta.milloin? Vuonna 1914 hän osti kuuden huoneen bungalowin Kalifornian Whittieristä.lähde?

Kiinteistöjen ja puutarhanhoitopalvelujen lisäksi Garwood oli kiinnostunut geologiasta pienestä asti ja hän vietti useita viikonloppuja mineraalien esittelyyn. Hän oli myös innokas moottoriurheilija.lähde?

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

William Garwood kuoli 66-vuotiaana 18. joulukuuta 1950 Los Angelesissa alkoholismista johtuvan maksakirroosin takia.[4][5]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anthony Slide: The Ultimate Directory Of the Silent Screen Performers: A Necrology Of Births and Deaths and Essays On 50 Lost Players, s. 1995. Scarecrow Press, 1995. ISBN 0-810-82958-4.
  2. Robert Grau: The Theatre of Science: A Volume of Progress and Achievement in the Motion Picture Industry, s. 375. Broadway Publishing Company, 1914.
  3. William Garwood Plays Various Roles. Motion Picture, 1917, s. 78. Macfadden-Bartell.
  4. Klepper, Robert K.: Silent Films, 1877-1996: A Critical Guide to 646 Movies, s. 37. McFarland, 1999. ISBN 0-786-40595-3.
  5. Vazzana, Eugene Michael: Silent Film Necrology, s. 190. McFarland & Company Incorporated Pub, 2001. ISBN 0-786-41059-0.