Wiener Zeitung

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Wiener Zeitung on Itävallan pääkaupungissa Wienissä julkaistava päivittäinen sanomalehti. Se perustettiin vuonna 1703 nimellä Wiennerisches Diarium. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 8. elokuuta vuonna 1703, mikä tekee siitä maailman vanhimman edelleen julkaistavan sanomalehden. Nykyistä nimeään se on kantanut vuodesta 1780 asti.

Vuonna 1857 Wiener Zeitungin omistajaksi tuli Itävallan hallitus, vaikkakin lehti oli toiminut hallituksen virallisena äänitorvena jo vuodesta 1812 lähtien. Lehteä painoi vuoteen 1997 asti Itävallan valtio-omisteinen painoyritys. Sanomalehti yksityistettiin vuonna 1998, mutta hallitus toimii edelleen sen julkaisijana ja lehdessä julkaistaan hallituksen virallisia tiedotuksia. Lehti ilmestyy broadsheet-koossa.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty vieraskielisen Wikipedian artikkelista, ja siitä puuttuvat lähdemerkinnät tai lähdemerkinnät tarvitsevat tarkistamista. Voit auttaa Wikipediaa etsimällä sopivat lähteet tai tarkistamalla lähteet.
Henkilökohtaiset työkalut