Whig-historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Whig-historia on nimitys brittiläistä historiankirjoitusta 1800-luvulla hallinneelle suuntaukselle, joka painotti ja ylikorosti liberaalin yhteiskuntajärjestyksen kehittymisen merkitystä Englannin historiassa. Tämä tulkinta myötäili liberaalin whig-puolueen näkemyksiä. Whig-historian näkökulmasta keskeistä maan historiassa oli vuosien 1688–1689 mainiosta vallankumouksesta käynnistynyt liberaali kehitys ja parlamentin aseman vahvistuminen. Whig-historioitsijat korostivat yleensä myös anglosaksisten kansojen kehittyneisyyttä muuhun maailmaan nähden. Tunnettuja whig-historioitsijoita olivat muun muassa Henry Hallam ja Thomas Macaulay, joista varsinkin Macaulay näki Englannin historian ”edistyksen historiana”. Myöhemmin whig-tulkinnan hallitsevuuden on katsottu vääristäneen brittiläistä historiankirjoitusta ja tuottaneen tieteellisen historiantutkimuksen näkökulmasta kyseenalaisia tuloksia. Tuon ajan merkittävimmät brittiläiset historioitsijat olivat akateemisen maailman ja yliopistojen ulkopuolella toimineita harrastelijoita, usein virkamiehiä, poliitikkoja, sotilaita, oikeusoppineita tai pappeja.[1]

Whig-historiaa arvosteli voimakkaasti Herbert Butterfield vuonna 1931 julkaisemassaan esseessä The Whig Interpretation of History. Hänen mukaansa sen keskeinen virhe oli pyrkimys tiivistää pitkien kehitysjaksojen merkitys ylhäältäpäin tarkastellen ja nykyhetken kautta tulkittuna.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eino Lyytinen: Englannin 1800-luvun historiankirjoitus, s. 114–117, 123. Teoksessa Historiankirjoituksen historia (toim. Päivi Setälä, Pekka Suvanto & Matti Viikari). Gaudeamus, Helsinki 1983.
  2. Eino Lyytinen: Englannin 1900-luvun historiankirjoitus, s. 156. Teoksessa Historiankirjoituksen historia.