We Put Out Records

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

We Put Out Records (WPO) on yhdysvaltalainen on musiikkialan mainostamiseen ja julkistamiseen erikoistunut pienlevy-yhtiö. Yhtiö aloitti toimintansa yhtymänä, jonka tarkoituksena oli saada julkistettua levy-yhtiöttömien yhtyeiden musiikkia. Yhtiö on tuottanut huomattavimmissa määrin indie rockia, hardcorea, punkia, sekä metallimusiikkia.

Yhtiö aloitti toimintansa lähinnä yhtyeiden radiomarkkinointiin panostavana, mutta haarautui myöhemmin myös kenttämarkkinointia ja artistien tuottamista käsittelevään levy-yhtiöön. Liikkeenjohto on ollut yhteistyössä muun muassa Shadows Fallin, Thursdayn (joista molemmat käyneet Yhdysvaltain top-20 listoilla), God Forbidin, Murder by Deathin sekä Strech Arm Strongin kanssa.

WPO julkaisi muutamia levyjä, kunnes piti liiketoiminnassaan muutaman vuoden tauon, jonka aikana se auttoi muita levy-yhtiöitä artistiensa markkinoinnissa. Tehtyään sopimuksen indie-levy-yhtiö Alternative Distributionin kanssa WPO palasi takaisin töihin täyspäiväisenä levy-yhtiönä.

We Put Out Records kuuluu Warner Music Groupiin kuuluvan Eastwest Recordsin levy-yhtiöperheeseen.

Yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]