Wassenaarin järjestely
Wassenaarin järjestely on kansainvälinen vientirajoitusjärjestelmä, jolla valvotaan ja rajoitetaan tavanomaisten aseiden ja sotilasteolliseen käyttöön soveltuvien ns. kaksikäyttötuotteiden vientiä järjestelyn ulkopuolisiin maihin. Järjestelyn perustanut sopimus allekirjoitettin vuonna 1998. Suomi on yksi järjestelyn 33:sta perustajajäsenistä. Helmikuussa 2009 järjestelyssä oli mukana 40 valtiota.
Aseteollisuuden tuotteiden lisäksi tietoteknisesti merkittävää on, että järjestelyyn liittymisen jälkeen kryptografisia ohjelmistotuotteita sai tuoda Yhdysvalloista vapaasti Suomeen. Kuluttajamarkkinoille tarkoitettujen salaustuotteiden kontrolloinnista luovuttiin kokonaan.
Ennen sopimusta Suomeen sai tuoda ainoastaan 40 bitin salausvahvuudella toimivia tuotteita. Kyseiset tuotteet oli siis käytännössä helppo murtaa. Yhdysvaltain vientilainsäädännöt olivat niin tiukat, että käytännössä suomalainen sai kyllä matkustaa Yhdysvaltoihin kannettavan tietokoneen kanssa, johon oli asennettu vahvaa salausta käyttävä ohjelmisto, mutta Yhdysvalloista ei saanut poistua tuotteen kanssa. [1]
Jäsenvaltiot[2] [muokkaa]
-
Argentiina
Australia
Itävalta
Belgia
Bulgaria
Kanada
Kroatia
Tšekki
Tanska
Viro
Suomi
Ranska
Saksa
Kreikka
Unkari
Irlanti
Italia
Japani
Latvia
Liettua
Luxemburg
Malta
Meksiko
Alankomaat
Uusi-Seelanti
Norja
Puola
Portugali
Korean tasavalta
Romania
Venäjä
Slovakia
Slovenia
Etelä-Afrikka
Espanja
Ruotsi
Sveitsi
Turkki
Ukraina
Britannia
Yhdysvallat
- ↑ Ulkoasiainministeriö
- ↑ Participating States The Wassenaar Arrangement
Sivulta puuttuu