Warsow

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Warsow on ilmainen, monelle käyttöjärjestelmälle suunnattu verkkomoninpeli, joka lukeutuu first-person shooter -genreen. Peli julkaistiin ensimmäisen kerran julkiseen levitykseen 8.6.2005, ja sitä kehittää aktiivisesti joukko freelance -ohjelmoijia ja -graafikoita. Warsowin lähdekoodi on vapaata, ja sitä levitetään GNU GPL -lisenssin termien mukaisesti. Peli on kehitetty Qfusion -pelimoottorin pohjalle, joka on kehittynyt versio Quake II pelimoottorista. Pelin grafiikan sekä muu median käyttöä ja levittämistä on kuitenkin rajoitettu niin, että oikeus niihin säilyvät sisällön alkuperäisillä tuottajilla. Tämän vuoksi Warsow lukeutuukin freeware peliksi, eikä sitä voida pitää vapaana ohjelmistona.

Pelin visuaalinen ilme on saanut rutkasti huomiota pelaajien keskuudessa, sillä se eroaa monista muista peleistä kirkkaan, yksinkertaisen ja selkeän graafisen ulkoasunsa ansioista. Tähän ratkaisuun päädyttiin, sillä nopeatempoisessa ja kilpailuhenkisessä pelissä on tärkeää, että visuaalinen ulkoasu on mahdollisimman selkeä.

Pelattavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olennainen osa Warsowin pelattavuutta on sen vahva painotus liikkumisen taitoon sekä erilaisiin temppuihin, jotka juontavat juurensa Quakeen ja Unreal Tournamentiin. Tämä luo peliin täysin uuden ulottuvuuden, sillä liikkumisesta itsestään on tehty hyvin pitkälle hiottava taito. Warsowissa on myös uniikki, muista peleistä poikkeava lisätehojärjestelmä aseille. Tavallisten ammusten lisäksi pelikentiltä löytyy myös vahvoja ammuksia, jotka lisäävät aseiden tehoa entisestään.

Kilpapelaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Warsow on yhä beta-vaiheessa oleva peli, ovat monet merkittävät esport-järjestöt tunnustaneet sen täysin kykeneväksi kilpapeliksi. Näihin järjestöihin kuuluvat muun muassa Electronic Sports League, ClanBase ja Electronic Sports World Cup. Peliä varten on myös järjestetty lukuisia LAN-turnauksia, kuten Crossfire Devotii Challenge 3.

Warsow muualla netissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]