Wappinger-intiaanit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wappingerit
Väkiluku 1630-luvulla noin 8 000
Merkittävät asuinalueet
Flag of New York.svg New York
Flag of Connecticut.svg Connecticut
Kielet Algonkin-kielet
Uskonnot Perinteiset intiaaniuskonnot
Sukulaiskansat delawaret, mahicanit
Huomautukset
¹Wappingerit yhdistyivät muihin heimoihin ja heidän nimensä katosi

Wappinger-intiaanit ovat eräs Yhdysvaltain kadonneista alkuperäiskansoista. Heidän määränsä oli alun perin yli 8 000 henkeä ja he edustivat algonkinien kieliryhmää. Heihin kuului varsinaisten wappingerien lisäksi seitsemän itsenäistä heimoa.[1]

Eurooppalaisten maihinnousun aikaan wappingerit asuivat nykyisessä New Yorkin osavaltiossa Bronxin ja Rhinebeckin välillä Hudson-joen itäpuolella. Asuinalueet ylsivät Tanatonic-vuorille liki Connecticutin ja New Yorkin rajaa.[1] 1600-luvun sodat ja sairausepidemiat tuhosivat suurimman osan kansasta. 1700-luvulla viimeisaet wappingerit jättivät perinteiset asuinalueensa ja siirtyivät Massachusettsiin Stockbridgen mahicanien ja Pennsylvanian delawarein luo.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaisten tulo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verrazanon laivareitit

Italialainen Ranskan palveluksessa oleva tutkimusmatkailija Giovanni da Verrazzano purjehti Hudson-joelle 1524 ja poikkesi wappingerien kylässä. Ensitapaaminen sujui ystävällisissä merkeissä, mutta ennen lähtöään Verrazano miehistöineen yritti siepata mukaansa muutaman intiaanin. [2]

Tämän jälkeen kului yli 80 vuotta, kunnes Englantilainen merikapteeni Henry Hudson vuonna 1609 purjehti nykyisen Manhattanin pohjoisille rannoille. Miehistö lähtiessä sumuisena aamuna veneillä tutkimaan lähialueita eksyi eräs veneistä muusta seurueesta. Sumun hälvetessä eksynyt venekunta näki lähestyvän kanootin, jossa oli wappingerejä. Merimiehet avasivat tulen, johon intiaanit vastasivat nuolin. Yksi merimiehistä sai välikohtauksessa surmansa. Vaikka tilanne rauhoittui wappingerien päälliköiden saavuttua neuvottelemaan rauhasta ei kumpikaan osapuoli luottanut toisiinsa. [2]

Hollantilainen siirtokunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peter Minuit, Uuden-Amsterdamin perustaja.

Seuraavana vuonna hollantilaisten kauppiaiden ja turkismetsästäjien alukset alkoivat purjehtia Hudson joelle. Wappingerit eivät olleet innostuneita vieraistaan, vaan ohjasivat hollantilaiset kaupankäyntiin pohjoisten naapuriensa mahicanien maille. Hollantilaiset perustivat ensimmäisen kauppa-asemansa Fort Nassaun nykyisen eteläisen Albanyn seuduille ja aloittivat turkiskaupan mahicanien kanssa. Omalla tahollaan ranskalaisten kanssa kauppasuhteissaan epäonnistuneet irokeesit lähettivät liittokuntansa mohawkit tunnustelemaan mahdollisuuksiaan päästä mukaan Fort Nassaussa käytävään turkiskauppaan. Tilanne johti mahicanien ja mohawkien vanhojen erimielisyyksien muuttumiseen avoimeksi sodaksi vuonna 1617. Sotatilan pelästyttämät hollantilaiset jättivät kauppa-asemansa. He siirtyivät wappingerien maille ja rakensivat sinne uudisrakennuksia ja pieniä kyliä.

Vuonna 1621 Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania (Dutch West Indian company) sai erikoisluvan perustaa Uusien-alankomaiden siirtokunnan. Vuonna 1626 siirtokunnan johtaja Peter Minuit osti Manhattanin saaren paikallisilta intiaaneilta rihkamalla, jonka arvoksi on mainittu noin 24 dollaria. [3] Samoihin aikoihin laivat kuljettivat kymmeniä sukuja Hollannista ja heidän asutuksensa levisivät Hudsonlaakson alimpiin osiin. Uusi-Amsterdam houkutteli siirtolaisia myös muualta kuin kotimaastaan ja uudisasutukseen liittyi skandinaaveja, ja afrikkalaisia.[4]

1630-luvun aikana hollantilaisten ja intiaanien välille syntyneet ristiriidat kärjistyivät. Uuden-Hollannin kuvernööri Willem Kieft ei halunnut alkuperäisasukkaiden ystävyyttä, vaan alkoi maksaa näistä "tapporahaa". Ensimmäinen huomattava välikohtaus sattui 1640 Staten Islandilla kun paikallinen wappingerien heimo nousi vastustamaan siirtolaisia, joiden karja tuhosi heidän peltonsa.[5] Vuotta myöhemmin Kieft käytti wappingereja työvoimana linnakkeen rakentamisessa ja lupasi suojella näitä mahdollisilta mohawkien hyökkäyksiltä. Irokeesien hyökätessä wappingerit jäivät kuitenkin vaille suojelusta. Hollantilaiset kauppiaat eivät halunneet myydä heille musketeita koska pelkäsivät aseistautuneiden wappingerien ryhtyvän kapinaan.[6]

Pavonian massamurha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvella 1642–43 Fort Orangen hollantilaisilta kauppiailta musketteja ostanut mahicanien sotapartio hyökkäsi Wecquasgeekiin, joka oli wappingerien suurin kylä.[7] Hyökkääjät surmasivat osan wappinger-sotureista ja ottivat naiset ja lapset vangeiksi. Lähes 500 intiaania pakeni hollantilaisten turviin Manhattanille, jossa vaikutusvaltainen tilanomistaja David Van Vries kieltäytyi tarjoamasta pakolaisille turvapaikkaa.[8] Kaksi viikkoa wappingerit pakoilivat metsissä, kunnes siirtyivät Hudson-joen ylitse ja asettuivat Pavoniaan, ja Corlear's Hookiin.[1]

Kieft valitsi kaksi erikoisryhmää ja antoi käskyn surmata Pavoniaan ja Corlear's Hookiin majoittuneet intiaanisoturit, mutta säästää naiset ja lapset.[1] Hyökkäykset suoritettiin 23. helmikuuta 1643. Toista ryhmää johtava kapteeni Marijn Adriaensen noudatti saamiaan määräyksiä, mutta toinen ryhmä tunkeutui kersantti Rodolffin johdolla keskellä Pavoniaan ja teurasti 80 nukkuvaa intiaania sukupuoleen ja ikään katsomatta. Tämän jälkeen sotilaat toivat surmattujen päät Uuteen-Amsterdamiin, koristelivat ne ja käyttivät niitä jalkapalloina.[9] [10] Verilöylyssä eloonjääneet wappingerit pyrkivät Uuteen Amsterdamiin turvaan, koska eivät olleet nähneet keitä hyökkääjät olivat olleet, vaan uskoivat mahicanien olleen verityön takana. Hollantilaiset ottivat intiaanit vastaan tappamalla heidät kylmäverisesti ja heittämällä ruumiit Hudsonjokeen.[2]

Kuvernööri Kieftin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvan on uskottu esittävän rauhanneuvotteluja kuvernööri Kieftin sodassa.

Kun tieto Pavonian tapahtumista levisi wappingerien eri heimojen kyliin he järjestivät vastahyökkäyksen syrjäisille hollantilaisten asutusalueille ja farmeille. Vaikka kuvernööri Kieft odotti intiaanien taholta kostoa, hän yllättyi sen laajuudesta. Sota laajeni nopeasti ja siihen osallistui wappingerien liittokunnan lisäksi kymmenkunta pientä algonkinkielistä heimoa. Wappinger-sota (engl. Governor Kieft's war) kesti vuodet 1643–45. Useimmat Uuden-Amsterdamin ympärillä olevat eurooppalaisten asutukset tuhottiin ja monet siirtolaiset, heidän joukossaan tilanomistaja Van Vries, palasivat takaisin Hollantiin.[11]

Kieft ja noin 250 siirtolaista linnoittautui Uuden-Amsterdamin linnakkeeseen ja onnistui pitämään puoliaan lähes 1500 soturia vastaan. Välillä solmittu lyhyt rauha rikkoontui wappingerien jatkaessa kostoiskujaan. Pelastaakseen siirtokuntansa rippeet Kieft turvautui liittolaisinaan pitämiensä mohecanien ja mohawkien apuun. Kummatkaan eivät osallistuneet sotaan, mutta onnistuivat pitämään monet heimot erossa wappingerien sotaliitosta. Kieftin lähettämät viestinviejät onnistuivat keväällä 1644 palkkaamaan 150 vapaa-ehtoista brittisiirtolaista Connecticutista estämään intiaanikapinan leviämisen.[2] Monien taistelujen jälkeen kirjoitettiin rauhansopimus Fort Orangessa elokuussa 1645. Yli 1600 wappingeria oli tapettu, mutta myös vastapuolen menetykset olivat suuret.[9]

Kadonnut kansa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1655 alkaneessa sodassa wappingerit tukivat delawareja hollantilaisia vastaan. Yhteenoton jatkuivat vuoteen 1664, jolloin Uuden-Amsterdamin kuvernööri Peter Stuyvesant sai solmittua rauhan uhkaamalla myydä hollantilaisten vangitsemia intiaaninaisia Karibianmeren saarille orjiksi.[12] [10]

Samana vuonna brittijoukot valtasivat Uuden-Amsterdamin ja wappingerit siirtyivät tukemaan englantilaisia. Alankomaiden rooli Pohjois-Amerikassa päättyi. Hollantilaiset siirtolaiset saivat pitää kuitenkin asutuksensa. Connecticutista saapui nopeasti kasvavia määriä englantilaisia uudisasukkaita ja wappingerien liittokunnan sekä delawarein paikalliset heimot joutuivat vetäytymään näiden tieltä. Uusi-Amsterdam muuttui New Yorkiksi.[10]

Eurooppalaisten mukanaan tuoma isorokko vähensi wappingereiden määriä vuosina 1636, 1656 ja 1692. Vuonna 1683 wappingerit myivät maistaan 85 000 eekkeriä Hudsonlaakson eteläisistä osista. He saivat vastineeksi wambumeita, aseita, ruutia, tupakkaa, vaatteita, rommia ja olutta. Wappingerit eivät kaupankäynnin yhteydessä ymmärtäneet kaikkia sopimusten ehtoja ja luopuivat maistaan käsittämättä, että olivat menettäneet ne lopullisesti. Asian oikea tila valkeni heille myöhemmin. Suurin osa hajaantui ja yhdistyi toisiin kansoihin. Wappingerien liittokunta oli hajonnut. Englantilaiset värväsivät maattomia wappingereja joukkoonsa puolustamaan New Yorkia Uutta-Ranskaa vastaan. Yli puolet näistä wappingereista sai surmansa sotiessaan brittien puolella, jotka olivat anastaneet heidän maansa.

1700-luvun alkupuolella malaria koetteli wappingerien harvennutta väestöä. Taudista selvinneet liittyivät Stockbridgen mahicaneihin sekä New Jerseyn ja Pennsylvanian delawareihin. Vuosisadan puoleenväliin ehdittäessä wappingerien määrä oli pudonnut muutamaan sataan. Historiantutkijat eivät ole kyenneet jäljittämään heidän vaiheitaan kovinkaan tarkasti 1600-luvun puolivälistä eteenpäin, mutta yleisesti on todettu, että he vain "katosivat pois".[2]

Ranskalais- ja intiaanisodissa 1754-1763 wappingerit tukivat Britanniaa.[12] Amerikan vallankumouksessa 1775-1783 wappingerit julistivat lojaalisuuttaan George Washingtonille sotien tämän joukoissa Englantia vastaan. [13]

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Jerseyssa asuu nykyään pieni kansanryhmä, joka sanoo olevansa juuriltaan wappingereista lähtöisin. Heidät tunnetaan nimellä "Ramapo Mountain people".[14]

New Yorkin osavaltiossa Hudson-joen itärannalla Poughkeepsien kaupungin eteläpuolella on Wappinger-niminen kaupunki ja Wappingers Falls -niminen kylä sekä Wappinger-järvi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bellesiles, Michael: Lethal Imagination: Violence and Brutality in American History, New York University Press, 1999. ISBN 978-0814712962 (englanniksi)
  • Boyer, Paul& Clark, Clifford, Kett, Joseph, Salisbury, Neal & Halttunen, Karen: Cengage Advantage Books: the Enduring Vision, Wardworth Publishing Co In, 2011. ISBN 978-111134155-8
  • Henriksson, Markus: Alkuperäiset amerikkalaiset Gummerus, 1986, ISBN 951-662-385-9
  • Tucker, Spencer T: The Encyclopedia of North American Indian Wars, 1607-1890: A Political, Social, and Military History ABC CLIO, 2011. ISBN 978-1851096978
  • Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)
  • Waldman, Carl: Encyclopedia of Native American Tribes, Checkmark Books, 2006, ISBN 978-0816062744 (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Who Where The Wappinger Indians?
  2. a b c d e Wappinger History dickshovel.com. Viitattu 10.04.2008. (englanniksi)
  3. Peter Minuit
  4. Boyer 2011 s. 77
  5. Waldman 2006. s. 312.
  6. Henriksson 1985 s. 34.
  7. Bellesiles 1999. s. 26.
  8. Peck, Sanderson: English, French, and Dutch Colonies 1643-1664 Viitattu 14.02.2013. (englanniksi)
  9. a b Delaware History tolatsga.org. Viitattu 10.04.2008. (englanniksi)
  10. a b c Waldman 1985 s. 96.
  11. Belleslies 1999 s. 31.
  12. a b Tucker 2009 s. 826.
  13. Wappinger Indians
  14. NyBrooklyn L archives rootsweb.ancestry.com. Viitattu 15.2.2013. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]