Wally Wood

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Woodin omakuva.

Wallace Allan (Wally) Wood (17. kesäkuuta 19272. marraskuuta 1981) oli yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, -käsikirjoittaja ja omakustantaja, joka tunnetaan parhaiten scifitarinoistaan EC Comicsin kanssa ja huumorisarjoistaan Madissä. Suurin osa hänen aikaisimmista piirroksistaan on signeerattu nimellä Wallace Wood, mutta hän tuli paremmin tunnetuksi nimellä Wally Wood. Sarjakuvatyön lisäksi Wood kuvitti myös kirjoja ja lehtiä, julisteita, levynkansia, keräilykortteja sekä toimi mainospiirtäjänä.

Varhainen elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wood syntyi Menahgassa, Minnesotassa. Woodilla oli suomalaisia sukujuuria, hänen äitinsä oli Amerikkaan siirtolaiseksi lähteneiden Jaakko Lallin ja Kaisa Siliamaan tytär Alma Lalli. Isä, Max Wood oli skottilais-irlantilais-englantilais-saksalaista sukua. Ilpo Lagerstedtin Amerikansuomalaisia sarjakuvataiteilijoita -kirjassa kerrotaan, että Wally kasvoi veljensä kanssa amerikan-suomalaisiksi, vaikka isä kielsi suomen puhumisen kotona.[1]

Wood alkoi piirtää sarjakuvia jo pienenä. Hän otti vaikutteita muun muassa Alex Raymondin, Will Eisnerin, Milton Caniffin, Hal Fosterin ja Roy Cranen töistä. Hän valmistui yliopistosta 1944 ja lähti armeijaan 1946. Palattuaan kotiin hän tarjosi töitään lukuisille julkaisijoille Manhattanilla, muttei saanut niitä kaupaksi. Tavattuaan sarjakuvataiteilija John Severinin kustantajan odotushuoneessa. Severin kutsui Woodin studiolleen. Studiolla hän tapasi mm. Harvey Kurtzmanin ja sai kuulla Will Eisnerin etsivän apulaispiirtäjää sarjalleen The Spirit. Wood vieraili Eisnerin luona ja sai välittömästi paikan.

Wood aloitti EC Comicsissa Harry Harrisonin kanssa 1950-luvun alussa luonnostelemalla kaksi Harrisonin tarinaa.

50-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wood työskenteli Manhattanilla. Hänen yksityiskohtaiset ja mielikuvitukselliset sci-fi-tarinansa alkoi herättää kiinnostusta. Hän piirsi monia erilaisia tarinoita; seikkailu-, romanssi-, sota- ja kauhutarinoita ja lopulta satiirisia juttuja toimittaja Harvey Kurtzmanille Mad-lehteen. Hän piirsi monia EC Comicsin sci-fi-tarinoita, joista monia pidetään klassikoina. Wood myös teki kaksi kuukautta sanomalehteen Will Eisnerin The Spirit-sarjaa.

Vuosien 1957 ja 1967 välissä Wood kuvitti paljon science fiction -kirjojen kansia. Kirjailijoita, joita hän kuvitti olivat muun muassa Isaac Asimov, Philip K. Dick, Jack Finney, C. M. Kornbluth, Frederik Pohl, Robert Silverberg, Robert Sheckley, Clifford D. Simak ja Jack Vance.

Wood oli naimisissa kolmasti. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli saksalaissyntyinen Tatjana Wood, joka tuli myöhemmin tunnetuksi sarjakuvien värittäjänä.

Wally Wood kävi kerran Suomessa ja tapasi muun muassa Kari Suomalaisen.

Kustantajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1966 Wood perusti oman sarjakuvalehtensä witzend. Hän kuitenkin lopetti päätoimittajan ja kustantajan työt neljän numeron jälkeen. Hänen jälkeensä lehteä johti Bill Pearson 1970-luvulta 1980-luvulle.

Woodin Sally Forth -sarja julkaistiin strippeinä sotilaslehdissä 1960- ja 1970-luvuilla. Pearson keräsi 1990-luvun alussa stripit yhteen ja ne julkaistiin vuonna 1998 160-sivuisena teoksena. Vuonna 1969 Wood perusti uuden lehden, Heroes, Inc.'in, joka oli tarkoitettu Sally Forthin lukijoille. Pääasiassa lehteen piirsivät Steve Ditko ja Ralph Reese ja sitä käsikirjoitti Ron Whyte.

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimman osan aikuisiästään Wood kärsi selittämättömistä päänsäryistä. 1970-luvulla hän kärsi munuaishäiriöistä alkoholismin takia. Vuonna 1978 halvaus sokeutti hänen toisen silmänsä ja kolme vuotta myöhemmin hän ampui itsensä 54-vuotiaana.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]