Waffen-SS

Waffen-SS
Waffen-SS:n riimumerkit.
Toiminnassa	1935–1945
Valtio	Saksa
Aselajit	Heer (maavoimat)
Osa joukkoa	Schutzstaffel (SS)
Koko	yli 950 000
Motto	Uskollisuus on kunniani
Värit	musta, harmaa / vihreä
Sodat ja taistelut	toinen maailmansota (itärintama, länsirintama)
Komentajat
Tunnettuja komentajia	SS-Obergruppenführer Josef Dietrich SS-Obergruppenführer Felix Steiner SS-Obergruppenführer Theodor Eicke SS-Brigadeführer Wilhelm Monhke SS-Brigadeführer Otto Kumm SS-Brigadeführer Fritz Freitag SS-Brigadeführer Léon Degrelle
Infobox OK

Waffen-SS (suomeksi myös Ase-SS) oli natsi-Saksan Schutzstaffel-joukkojen (SS) aseistettu siipi. Sen juuret olivat erilaisissa radikaaleissa oikeistolaisissa maanpuolustusjärjestöissä kuten Freikorps ja Sturmabteilung (SA). Nämä järjestöt käytännössä sulautettiin vuonna 1934 SS-Verfügungstruppeksi (SS-VT) eli taistelutukijoukoiksi. Tämä yhdessä Adolf Hitlerin henkivartiokaartin Leibstandarte Adolf Hitlerin (LAH) kanssa olivat suoria Waffen-SS:n edeltäjiä. Waffen-SS:n tehtävä oli toimia Saksan eliittinä, ja saikin mainetta tehokkaana eliittisotilasjärjestönä. Waffen-SS sai hyvän aseistuksen, ja sen sotilaallinen johto oli komennettu Wehrmachtista. Waffen-SS oli myös ensimmäinen maastopukuja laajassa mittakaavassa käyttänyt sotilasorganisaatio.

Waffen-SS:n taisteluorganisaatio kasvoi sodan aikana 38 divisioonan vahvuiseksi ja käsitti yli 950 000 miestä.

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alussa Waffen-SS-joukkoja halveksuttiin Wehrmachtin osalta ja monet Wehrmachtin vanhoista komentajista mielsivät Waffen-SS:n samanlaisiksi katutappelijoiksi Sturmabteilungin (SA) kanssa. Vaikka SS-upseereilta puuttuikin sotilaallista kokemusta sodan alussa, niin myöhemmin Waffen-SS:n miesten kovan kunnon ja kurin kautta he alkoivat saada Wehrmachtin hyväksynnän ja Waffen-SS liitettiin vuonna 1940 Wehrmachtin neljänneksi päähaaraksi. Tämä tarkoitti sitä, että Wehrmachtin ohjesäännöt alkoivat koskea myös Waffen-SS-miehiä, vaikkakin joukon poliittisten juurien takia sille annettiin erikoisoikeudeksi käyttää tervehdyksessä natsitervehdystä eikä SS-miesten tarvinnut osallistua sotilaskirkkoon.

Suuri Waffen-SS-sotilaiden armeija taisteli muun muassa Kurskin ja Ardennien taisteluissa. Jotkin Waffen-SS-osastot syyllistyivät sotarikoksiin, pahimmat tapaukset olivat Oradourissa ja Marzabuttossa, sekä Malmedyn verilöyly.

Ulkomaalaiset vapaaehtoiset

Wehrmacht ei halunnut SS:stä kilpailijaa, joten varsinaisia Saksan kansalaisia ei voitu ottaa asevelvollisina SS:ään. Valloitussotien alettua Waffen-SS värväsi paljon ulkomaiden kansalaisia, koska sitä ei tämä rajoitus koskenut. Alkuvaiheessa SS värväsi lähinnä etnisiä saksalaisia (Volksdeutsche). Sodan laajentuessa ja SS:n vallan kasvaessa nämä etniset kriteerit vähitellen hävisivät ja Waffen-SS:ään päätyi lopulta lähes kaikkien valloitettujen ja liittolaismaiden kansalaisia. Virossa SS:ään pakotettiin jopa pakko-otettuja virolaisasevelvollisia.

Sama rajoitus koski aseita; sodan alussa Wehrmacht piti SS:ää lähinnä viidennen tason nostoväkenä, ja SS:lle annettiin esimerkiksi tšekkiläisiltä sotasaaliina saatuja kiväärejä. Myöhemmin Waffen-SS sai hankittua yhä enemmän tavallista maavoimien kalustoa, ja sodan lopussa Waffen-SS:llä oli jopa omia panssariyksiköitä. Leibstandarte SS Adolf Hitler oli kuitenkin aina poikkeus: se sai nopeasti haluamansa varustuksen. Lisäksi SS:n riveissä palveli tuntematon määrä vapaaehtoisia Neuvostoliiton alueelta.

Waffen-SS:ssä palveli 1 207 suomalaissotilasta SS-vapaaehtoispataljoona Nordostissa vuosina 1941–1943.

Ulkomaalaisten vapaaehtoisten kokonaismäärät

• Alankomaiden valtakunnankomissariaatti 60 000
• Unkarin kuningaskunta 50 000
• Belgian valtakunnankomissariaatti 43 000
• Ukrainan valtakunnankomissariaatti 40 000
• Latvia (Ostlandin valtakunnankomissariaatti) 32 000
• Itsenäinen Kroatian valtio 25 000
• Ranska 20 000
• Viro (Ostlandin valtakunnankomissariaatti) 20 000
• Italian kuningaskunta 19 000
• Luxemburg 10 211
• Tanskan protektoraatti 9 000
• Norjan valtakunnankomissariaatti 6 000
• Albanian protektoraatti 5 500
• Romanian kuningaskunta 4 000
• Suomi 1 406
• Brittiläinen Intia 1 150
• Sveitsi 800
• Bulgarian kuningaskunta 550
• Espanjan valtio 300
• Ruotsi 180
• Liechtenstein 80
• Yhdistynyt kuningaskunta 75
• Japanin keisarikunta 10
• Yhdysvallat 8
• Thaimaa 3
• Irlanti 2

Sodan jälkeen

Sodan jälkeen Waffen-SS tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynneissä rikollisjärjestöksi, lukuun ottamatta vuodesta 1943 eteenpäin värvättyjä asevelvollisia, joiden katsottiin olleen pakotettuja liittymään. Useissa maissa rivijäsenetkin tuomittiin vuosien vankeusrangaistuksiin.

Waffen-SS aiheuttaa yhä sisä- ja ulkopoliittista keskustelua erityisesti Virossa ja Latviassa, missä neuvostoaikana Waffen-SS:ssä palvelu oli tuomittua. Veteraanien itsensä mielestä he puolustivat maataan yhdessä saksalaisten kanssa loppukesästä 1944 hyökkäävää puna-armeijaa vastaan. Samankaltainen keskustelu koskee Ukrainaa, missä perustettiin galitsialainen Waffen-SS:n yksikkö Saksan jo ollessa häviämässä toisen maailmansodan peräytyessään Neuvostoliitosta.

Katso myös

• Luettelo Waffen-SS:n yksiköistä

Kirjallisuutta

• Guerra, Nicola (2012) I volontari italiani nelle Waffen-SS. Il pensiero politico, la formazione culturale e le motivazioni al volontariato. Una storia orale. Annales Universitatis Turkuensis.*[1]
• Munoz, Antonio J. (1991). Forgotten Legions: Obscure Combat Formations of the Waffen-SS. Axis Europa, Inc. ISBN 0-7394-0817-8.
• Quarrie, Bruce (1983). Hitler's samurai: The Waffen-SS in action. Arco Pub. ISBN 0-668-05805-6.
• Stein, George H. (suom. 2004) Waffen-SS. Hitlerin eliittikaarti sodassa 1939-1945. Ajatus Kirjat. ISBN 978-951-20-7807-3.
• Williamson, Gordon (1995). Loyalty is my Honor.  Motorbooks International. ISBN 0-7603-0012-7.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Waffen-SS Wikimedia Commonsissa

• Axis History Factbook: Waffen-SS
• The German SS/Waffen-SS in WWII