Willard Van Orman Quine

Wikipedia
Ohjattu sivulta W. V. O. Quine
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Willard Van Orman Quine

Willard Van Orman Quine (25. kesäkuuta 1908 Akron, Ohio, Yhdysvallat25. joulukuuta 2000 Boston, Massachusetts, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen filosofi. Hän oli 1900-luvun tärkeimpiä filosofeja ja loogikkoja.

W. V. Quinen suurin elämäntyö oli filosofisen naturalismin ja sen mukaisen ontologian ja tietoteorian kehittäminen. Hänen mukaansa tällaisiin kysymyksiin voitiin vastata vain luonnontieteellisen menetelmän antamin vastauksin. Quine oli Wienin piirin vaikutuspiirissä, mutta kuului loogisen empirismin arvostelijoihin. Quinen tunnetuin teksti on artikkeli ”Empirismin kaksi dogmia” (1951), jossa hän arvostelee loogisten empiristien käsitystä verifikaatioperiaatteesta sekä analyyttisuuden ja synteettisuuden erottelua.

Quinen kirjoitusten ansiosta instrumentalismi hyväksyttiin laajasti tieteenfilosofiassa. Myös hänen loogisen empirismin edustaman kokemusperäisen todentamisen arvostelunsa oli tunnettua. Analyyttisuus–synteettisyys-käsittelyn arvostelu ei saanut yksimielisesti hyväksyvää vastaanottoa.

Analyyttisuus–synteettisyys-erottelun hylkääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustellessaan 1930- ja 1940-luvulla Rudolf Carnapin, Nelson Goodmanin ja Alfred Tarskin sekä muiden filosofien kanssa Quine alkoi epäillä analyyttisten ja synteettisten väittämien erottelun pätevyyttä. Analyyttiset väittämät ovat tosia vain sanojensa merkityksen nojalla (esimerkiksi ”kaikki poikamiehet ovat naimattomia”), ja synteettiset väittämät ovat tosia todellisuuden tosiseikkojen nojalla (esimerkiksi ”strutsi ei osaa lentää”). Tämä erottelu oli keskeinen loogiselle empirismille (juuri tällaisesta ”empirismistä” hän kirjoittaa artikkelissaan ”Empirismin kaksi dogmia”). Quinen arvostelu vaikutti loogisen empirismin kannatuksen hupenemiseen, vaikka Quine pysyikin verifikationistina — jopa siinä määrin, että käytti verifikationismia analyyttisuus–synteettisyys-erottelun arvosteluun (verifikationismin mukaan väittämät ovat sananmukaisesti merkityksellisiä, jos ja vain jos ne ovat joko analyyttisesti tai empiirisesti eli kokemusperäisesti verifioitavissa eli todennettavissa).

Kuten muutkin analyyttiset filosofit ennen häntä, Quine hyväksyi sen, että analyyttiset väitteet ovat tosia jo pelkästään merkitystensä nojalla. Toisin kuin muut, Quine kuitenkin piti määritelmää epäkoherenttina. Arkikielen käsittein Quine hyväksyi analyyttisten väitteiden olevan niitä, jotka ovat tosia merkitystensä nojalla, mutta väitti, että tässä yhteydessä käytetty totuuden käsite oli määritelmältään epäkoherentti.

Quinen ajattelu esitetään usein virheellisesti ja hänen väitetään olleen sitä mieltä, että kaikki väittämät ovat kontingentteja (eli sellaisia, jotka voivat olla empiirisesti joko tosia tai epätosia). Esimerkiksi on väitetty, että Quinen mukaan väitteen ”kaikki poikamiehet ovat naimattomia” totuus riippuu kontingentista tosiasiasta, kun Quine todellisuudessa epäili myös välttämättömien ja kontingenttien tosiasioiden erottelua.

Quinen keskeinen vastalause analyyttisuutta vastaan sisältyi hänen arvosteluunsa, joka kohdistui synonyymiuden (merkityksen samuuteen) käsitykseen eli siihen, että väite on analyyttinen vain jos se vastaa merkitykseltään väittämää ”kaikki mustat asiat ovat mustia” tai muuta loogista totuutta. Synonyymiuden torjuminen liittyy käsitteisiin liittyvän empiirisen tiedon eli kollateraalisen tiedon ongelmaan. Intuitiivisesti ajattelemme, että on olemassa eroa väittämien ”kaikki naimattomat miehet ovat poikamiehiä” ja ”on ollut olemassa mustia koiria” välillä, mutta kuka tahansa suomen kielen puhuja hyväksyy molemmat väitteet kaikissa olosuhteissa (paitsi tapaukset, joissa häntä uhataan tai lahjotaan). Tämä johtuu siitä, että suomen kielen puhujat pääsevät käsiksi myös ”kollateraaliseen tietoon” mustien koirien olemassaolosta (menneinä ajanhetkinä).

Quinen mukaan ei ole mahdollista erottaa yleisesti tiedettyä kollateraalista tietoa ja käsitteellistä (analyyttista) totuutta. Analyyttiset väitteet voidaan synonyymeja vaihtamalla muuntaa muodollisiksi totuuksiksi. Quine pitää ongelmallisena sitä, millä perustein voimme tietää jotkin ilmaukset synonyymeiksi. Sanakirjaan vetoaminen ei auta, koska voidaan kysyä, mistä sanankirjan tekijä on tiennyt asian. Emme voi myöskään vedota synonyymiutta selittäessämme siihen, että synonyymit ovat analyyttisia totuuksia, koska tavoitteena on juuri analyyttisen totuuden määrittely, joten tällöin kierrettäisiin kehää. Ei voida myöskään vedota yleiseen kielenkäyttöön, koska tällöin analyyttiset totuudet olisivatkin empiirisiä, synteettisiä totuuksia. Quinen oman filosofian ongelmana on kuitenkin pidetty sitä, että se ei anna mitään vaihtoehtoista vakuuttavaa selitystä sille, miksi jotkin lauseet tuntuvat intuitiivisesti analyyttisilta ja toiset eivät.

Analyyttisuuden ja synonyymiuden arvostelua voidaan lähestyä myös mahdollisuuden käsitteen kautta. Perinteinen wittgensteinilainen merkitys-näkemys väittää, että merkityksellinen lause liittyy mahdollisten maailmojen tilan alueeseen. Quinen mukaan tällainen ajatus mahdollisten maailmojen alueesta on ongelmallinen, koska hänen mukaansa yleisesti ja varmasti uskottujen totuuksien sekä välttämättömien totuuksien välillä ei ole eroa.

Ontologinen suhteellisuus ja holismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeiset periaatteet käännöksen epätäsmällisyyden ja muiden Quinen väitteiden taustalla ovat ontologinen suhteellisuus ja konfirmaatioholismi. Alkuehtona Quinen holismille on, että kaikki teoriat (ja niistä johdetut väitelauseet) ovat empiirisen datan (aistidata, evidenssi) alimääräämiä – eli vaikka monet teoriat eivät ole oikeutettuja, koska ne eivät sovi yhteen tietojemme kanssa tai ovat liian monimutkaisia, on olemassa monia vaihtoehtoisia teorioita jotka ovat yhtä oikeutettuja. Esimerkiksi sen sijaan, että muinaisten kreikkalaisten oletus, että havaitsemattomat Olymposvuoren jumalat ovat olemassa, olisi epätosi, ja meidän sivilisaatiomme oletus niin ikään havaitsemattomista elektromagneettisista aalloista olisi puolestaan tosi, ovat molemmat oikeutettuja vain siksi, että ne selittävät havaintomme.

Quine lopettaa artikkelinsa ”Empirismin kaksi dogmia” seuraavasti:

»Empiristinä ajattelen yhä tieteen käsitteellistä järjästelmää työkaluna, joka viime kädessä ennustaa tulevaisuuden kokemukset menneiden kokemusten valossa. Fyysisiä objekteja ei tuoda käsitteellisesti tilanteisiin käyttökelpoisina välittäjinä niiden kokemuksen antaman määritelmän mukaan, vaan ainoastaan redusoimattomina väitteinä, joita voidaan tietoteoreettisesti verrata Homeroksen eeposten jumaliin; ja pidän sitä tieteellisenä virheenä uskoa toisin. Mutta tietoteoreettisen perustan kannalta fyysiset objektit ja jumalat eroavat vain asemaltaan eivätkä laadultaan. Nämä molemmat entiteetit astuvat näkemyksiimme vain kulttuurisina väittäminä.»

Quinen ontologinen relativismi sai hänet yhtymään Pierre Duhemiin siinä, että mille tahansa empiiristen havaintojen joukolle on aina olemassa useampia teorioita, jotka voivat selittää sen. Duhemin holismi oli kuitenkin paljon rajoitetumpaa kuin Quinen. Duhemille alimääräytyneisyys pätee vain fysiikkaan tai ehkä luonnontieteisiin, kun taas Quinelle se päti kaikkeen ihmisen tietoon kokonaisuutena. Näin ollen, vaikka on mahdollista verifioida tai falsifioida kokonaisia teorioita, on silti mahdotonta verifioida tai falsifioida yksittäisiä väittämiä. Melkein mikä tahansa yksittäinen väittämä voidaan Quinen mukaan ”pelastaa”, jos olemme valmiit tekemään (mahdollisesti hyvin suuria) muutoksia käsillä olevan teorian muissa kohdissa. Quinelle tieteellinen ajattelu muodostaa yhtenäisen verkon, jonka mitä tahansa osaa voidaan muuttaa empiirisen evidenssin valossa, ja jonka mitä tahansa yksittäistä kohtia voidaan puolustaa mitä tahansa empiiristä evidenssiä vastaan.

Loogisten empiristien verifikaatioperiaatteen ongelmana Quine piti sitä, että siinä ulkoista todellisuutta koskevat väitteet pitäisi palauttaa välittömiksi elämyksiä koskeviksi väitteiksi. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt tällaiseen, ja Quine oli sitä mieltä, että siihen ei pystytä jatkossakaan. Sen takia Quine hylkääkin ajatuksen yksittäisten kokemuksesta irrotettujen väitteiden verifikaation (ja falsifikaation) ja ehdottaa, että totuus kokonaisuudessaan arvioitaisiin aina koko tietomäärää koskevana yksittäisten lauseiden sijaan.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Quinen tärkeimpiä esseitä on koottu teoksiin From a logical point of view. Cambridge, MA: Harvard University Press.1963. sekä The Ways of Paradox and Other Essays. Cambridge, MA: Harvard University Press. 1966, 1976 (revised and enlarged edition). Sisältää muun muassa artikkelin ”On What There Is”.
  • Quinen kypsän ajattelun pääteos on Word and object. Cambridge, MA: M.I.T. 1960.
  • Quine, Willard Van Orman & Ullian, J. S.: The web of belief. 2. laitos (1. laitos 1970). New York: Random House, 1978. ISBN 0-394-32179-0.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Quine, W. V. O.: "Empirismin kaksi dogmia" ja "Käännös ja merkitys". Teoksessa Raatikainen, Panu (toim.): Ajattelu, Kieli, Merkitys: Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia. Helsinki: Gaudeamus, 1997.
  • Quine, W. V. O.: Naturalisoitu epistemologia. (Epistemology Naturalized, 1969. Suomentanut Ville Lähde) Niin & näin, 2011, nro 3, s. 23-30.

Haastattelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hintikka, Jaakko: Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta. Toimittaneet Janne Hiipakka ja Risto Vilkko. Helsinki: Art House, 2001. ISBN 951-884-302-3.
  • Koskinen, Heikki J.: From a metaphilosophical point of view: A study of W. V. Quine’s naturalism. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Acta philosophica Fennica vol. 74. Helsinki: Societas Philosophica Fennica, 2004. ISBN 951-9264-51-5.
  • Niiniluoto, Ilkka & Koskinen, Heikki J. (toim.): Wienin piiri. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-866-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli on osa Nykyaikaiset filosofit -sarjaa
Analyyttiset filosofit:
William Alston | Simon Blackburn | Ned Block | J. Budziszewski | David Chalmers | Patricia Churchland | Paul Churchland | Donald Davidson | Daniel Dennett | Jerry Fodor | Susan Haack | Jaakko Hintikka | Jaegwon Kim | Saul Kripke | Thomas Kuhn | Bryan Magee | Ruth Barcan Marcus | Colin McGinn | Bradley Monton | Thomas Nagel | Robert Nozick | Martha Nussbaum | Alvin Plantinga | Karl Popper | Hilary Putnam | W. V. Quine | John Rawls | Richard Rorty | Roger Scruton | John Searle | Peter Singer | David Stove | Eleonore Stump | Charles Taylor | Nicholas Wolterstorff | Georg Henrik von Wright
Mannermaiset filosofit:
Louis Althusser | Giorgio Agamben | Roland Barthes | Jean Baudrillard | Isaiah Berlin | Maurice Blanchot | Pierre Bourdieu | Hélène Cixous | Guy Debord | Gilles Deleuze | Jacques Derrida | Herman Dooyeweerd | Michel Foucault | Hans-Georg Gadamer | Jürgen Habermas | Werner Hamacher | Luce Irigaray | Julia Kristeva | Henri Lefebvre | Claude Lévi-Strauss | Emmanuel Lévinas | Jean-François Lyotard | Paul de Man | Jean-Luc Nancy | Antonio Negri | Paul Ricoeur | Michel Serres | Paul Virilio | Slavoj Žižek