Vuosaarenhuippu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Huippu Vuosaaren kaatopaikan tien suunnasta lähestyttäessä.
Alueelle kerättyjä kivikasoja odottamassa sijoittelua.
Huippu Niinisaarentieltä.

Vuosaarenhuippu on yli 60 hehtaarin laajuinen ulkoilualue Vuosaaren pohjoisosassa itäisessä Helsingissä. Alueella sijaitsi aiemmin Vuosaaren kaatopaikka ja rakentamisesta yli jääneiden maamassojen sijoituspaikka. Entisestä kaatopaikasta ja maantäyttöalueesta on maisemointityöllä rakennettu Helsingin mittakaavassa poikkeuksellinen ympäristö, jossa elää laaja kirjo kasvi- ja eläinlajeja. Polut yhdistävät Vuosaarenhuipun myös viereiseen Mustavuoren suojelualueeseen.

Kaatopaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaatopaikan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosaaren kaatopaikka oli toimi vuosina 1966–1975 ja 1979–1988. Jälkimmäisinä vuosina se oli yksi ”kolmesta suuresta”. Kaksi muuta olivat Ison-Huopalahden kaatopaikka ja Pasilan kaatopaikka. Se on Ämmässuon kaatopaikan jälkeen toiseksi suurin Pohjoismaissa koskaan sijainnut kaatopaikka. Alueelle vietiin talousjätettä ja teollisuusjätettä ja todennäköisesti myös ongelmajätettä.[1][2]

Lohjan Kalkkitehtaan kaatopaikkana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1960-luvun alue toimi Lohjan Kalkkitehdas Oy:n kaatopaikkana.[1][2] Kalkkitehtaalla oli alueella kalkkikivilouhos, joka sittemmin näkyi maastossa vanhana, vedellä täyttyneenä lampena. Paikan erikoisuus oli lohenpunainen marmori, jota Lohjan Kalkki Oy ja sittemmin Rudus Oy nosti laattoina aina 60 metrin syvyydestä.[3] Nähtävästi alueella toimi myös kivenmurskaamo, jonka synnyttämä pöly johti lähiasukkaiden valituksen seurauksena pölyn määrä todettiin haitalliseksi ja yritys määrättiin korjaamaan tilanne.[4][5] Tarkempia tietoja tästä vaiheesta on vaikea löytää.

Helsingin kaupungin kaatopaikkana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosaaren kaatopaikka kaupungin kaatopaikkana perustettiin Vuosaaren tultua liitetyksi Helsinkiin 1966 ja Vartiokylän kaatopaikan samanaikaisesti tultua täyteen. Alue oli tuolloin syrjäistä seutua Vantaan ja Sipoon rajamailla. Syrjäisestä sijainnista huolimatta lähin asutus sijaitsi vain 400 metrin päässä kaatopaikasta. Kaatopaikka oli aluksi vartioimaton ja puutteellisesti hoidettu ja se vilisi rottia ja lokkeja. Jätteet oli kasattu paikalle hyvin löyhästi, ja tästä syystä jätteiden väliin pääsevä ilma mahdollisti myös lukuisat tulipalot, joiden sankat savut haittasivat lähitalojen asukkaita.[1][2][5]

Vuodesta 1975 lähtien Vuosaaren kaatopaikka jäi neljän vuoden ajan tilapäisesti pois käytöstä, mutta Ison-Huopalahden kaatopaikan jäätyä pois käytöstä jätteitä ryhdyttiin tuomaan uudelleen Vuosaareen. Vuosaaren asukkaiden mielestä kaatopaikka oli otettu uudelleen käyttöön laittomasti, ja he vastustivat sitä voimakkaasti. Kaatopaikan hoitoa syytettiin edelleen huonoksi, olihan se edelleen vartioimaton ja julkisuudessa esitettiin väitteitä, että sinne ajettiin myös ongelmajätteitä, kuten myrkkyjä, öljyjä ja liuottimia. Vuonna 1980 kaupunginosan asuntoyhtiöt valittivat kaatopaikasta terveydenhoitoviranomaisille, Helsingin poliisilaitokselle ja lopulta myös oikeuskanslerille. Myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys vaati kaatopaikan sulkemista. Uudenmaan lääninoikeus kielsikin kaatopaikan täytön, ja kun kaupungin mahdollisuudet jätteidensä hävittämiseen kävivät vähiin, korostui Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen asema kaupungin jätehuollossa. Ilmeisesti kaatopaikan käyttökiellon myötä se muuttui vuonna 1981 valvotuksi alueeksi.[1][2][5]

Nähtävästi talous- ja teollisuusjätteen vienti Vuosaareen nyt loppui, mutta sen jälkeen sinne vietiin ylijäämämaata, ilmeisesti vuoteen 1988 saakka. Toiset lähteet kuitenkin mainitsevat Vuosaaren kaatopaikan Helsingin pääkaatopaikkana 1980-luvulla.[1][2]

Näin entinen kaatopaikka koostuu kahdesta alueesta, entisestä varsinaisesta kaatopaikasta, jonka koko on 25 hehtaaria, ja täyttömäestä, jonka koko ilmeisesti on 35 hehtaaria.[6]

Vuodesta 1983 lähtien paikasta on vastannut YTV. Viimeisinä vuosina kaatopaikka oli paljon esillä mediassa. Sen sulkeminen lienee johtunut yleisestä mielipiteestä.[1][2][3]

Jätteiden määrä ja laatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueelle on viety yhdyskuntajätteitä 3,4 miljoonaa tonnia ja 150 000 tonnia teollisuusjätteitä. (Toisten tietojen mukaan jätettä olisi vain 1,7 miljoonaa tonnia.) Lisäksi alueelle on viety rakennusjätettä, rikinpoistotuotteita, liuottimia, sairaalajätettä ja kivihiilivoimaloiden tuhkaa sekä erilaisten laitosten jätekaivojen sakkoja ja lietteitä. Jätteen joukossa on PAH- ja [[VOC-päästöt|VOC-yhdisteitä, raskasmetalleja ja rikkiyhdisteitä. Todennäköisesti joukossa on ongelmajätteitä.[1][2][6]

Kunnostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueelle rakennettiin 1990-luvulla kaatopaikkakaasujen talteenottojärjestelmä, joka käsittää 27 imukaivoa, imuputkiston, pumppuaseman, soihtupolttimen ja lämpökeskukseen ohjaavan kaasuputkiston. Alue on rajattu maapadoilla jätetäytön päälle on lakkauttamisen jälkeen sijoitettu huomattava määrä puhtaita ylijäämämaita. Jossain vaiheessa, ennen tai jälkeen kaatopaikkakäytön, alue on rajattu maapadoilla. Kaatopaikka on kaikesta huolimatta luokiteltu riskikaatopaikaksi ja se on jatkuvassa valvonnassa suotovesien eli jätteiden läpi suodattuneen sadeveden ja lumen sulamisveden osalta.[1][2][6]

Maisemoiminen ja maisemanmuokkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisen kaatopaikan maisemointiin päästään vasta, kun sen sisällä muhivat kaatopaikkakaasut poistuvat. Poistumista on tehostettu uudella putkistolla.[6]

Täyttömäelle on kasattu ylijäämämassoja vuosikymmeniä. Täyttömäen pintamaat on tuotu Vuosaaren sataman rakennustyömaalta. Maansiirtokoneet ovat rahdanneet Käärmeniemestä 80 000 kuutiota maata. Massat sijoitettiin innovatiivisesti, niiden alkuperäisessä kerroksellisuusjärjestyksessä, eli metsänpohjan ylin orgaaninen kerros mikrobeineen, siemenpankkeineen ja maaperäeliöineen jäi pintaan ja pääsi näin aloittamaan siirrosta toivuttuaan uuden elämän. Eräitä arvokkaita kasvikasvustoja tuotiin jopa paareilla kuin ambulanssipotilaita. Maamassojen mukana ovat siis tulleet myös maassa olevat siemenet. Näin kasvit, eliöt ja sienirihmastot jatkavat alueella kasvuaan. Alueen maksimikorkeus korkeus on maanläjityksen vuoksi huomattava, jonka takia se näkyy kauas ja sen laelta näkyy suurin osa seudusta.[1][2][3]

Sitten suunnitelmat muotoutuivat vielä kerran uudelleen. Erään kommenttaattorin mukaan[3]

lopulta täyttömäen laatijat suorastaan innostuvat: kukkulasta päätetään tehdä erityinen. Mielikuvituksellista pseudoperiferiaa. Postmoderni design-joutomaa. Tunturi. Ihan kuin Lapissa keloineen ja kuruineen.


Helsingin rakennusviraston maisemointi, etenkin työpajapäällikkö Jukka Toivonen, saa kehuja Suomen luonnonsuojeluliitolta ja Countdown-kunniapalkinnon Maailman luonnonsuojeluliiton Suomen komitealta. Edellä siteeratun kommentaattorin mukaan[3]

ei syyttä. Kyy on noussut aurinkoiselle mäelle, tunturikiuru hyväksynyt sen talvikodikseen, isokultasiipi laskenut siihen uhanalaiset munansa. Putkilokasveja lasketaan neljäsataa lajia. Täyttömäestä on tullut turvapaikka itsestään leviäville lajeille ja, kuten luvataan, myös nykyisten ja tulevien tuhokohteiden evakkosiirrokkaille.


Maisemointia suunniteltaessa mallimaisemina ja innoittajina ovat olleet ulkosaariston luontotyypit, harjujen paahderinteet, harvinaistuneet lehtotyypit sekä Someron Häntälän notkojen laidunnettu perinnemaisema.lähde?

Kesällä 2014 alueelle on siirretty maamassoja Kruunuvuorenrannan tulevan asuinalueen alta. Maisemoijat odottelevat innolla sitä, millaisia kasveja mullan siemenpankista nousee.[7]

Alue nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Helsingin kaupunki aloitti maisemoinnin vasta vuonna 2003, on alueelta löydetty jo nyt yli 400 kasvilajia ja monia harvinaisia tai uhanalaisia eläinlajeja.[8] Merkittävä osa entisen maantäyttöalueen kasvillisuudesta on peräisin pintamaiksi valikoitujen maamassojen mukana kulkeutuneista kasvilajeista ja maiden sisältämistä siemenistä. Vuosaarenhuipun alue on myös eräänlainen reservaatti, jonne voidaan siirtää kaupungin rakentamisen alle jääviä harvinaisia, alueellisia kasvilajeja.

Entisen kaatopaikan korkeus on maanläjityksen vuoksi huomattava, jonka takia se näkyy kauas ja sen laelta näkyy suurin osa seudusta.[1][2] Vuosaarenhuipun korkeimmalla kohdalla, 65 metrin korkeudessa, on näköalapaikka, josta avautuu näkymä muun muassa läheiseen Vuosaaren satamaan.

Vuosaarenhuipun pohjoiskautta kulkee esteetön reitti aivan mäen korkeimmalle kohdalle asti. Esteetön reitti alkaa Niinisaarentien kupeessa olevalta parkkipaikalta, virallista kulkureittiä pitkin. Tie kulkee vanhan kaatopaikan ja Porvarinlahden ruovikon välistä Vuosaarenhuipun luoteisreunalle. Sieltä tie kiertää rinnettä pitkin huipun laen pohjoiskärkeen.

Etelästä käsin sen sijaan esteetöntä pääsyä ei ole. Linnuntietä pitkin suorin ja ilmeisin reitti Niinisarentieltä mäen itärinteelle ei ole yleisölle avoin.[7]

Kaupungin rakennusvirasto kertoo alueesta mm. seuraavaa:[6]

Mäeltä löytyy kaikenlaista omalaatuista, kuten pieni, suomainen lampi, kivinen kuru, ja ”istutettuja” keloja. Alueelle on muodostunut myös oma metsämansikoita kasvava mansikkamaa. Luonnonkasveja on kerätty rannikoilta ja niistä on otettu pistokkaita. Kiviä on kannettu Helsingin eri rakennustyömailta.

Täyttömäellä tavoitellaan tunturinäkymiä. Niinpä alueelle on istutettu matalia, karuissa olosuhteissa eläviä katajia, kanervia sekä ajuruohoja. Lasipalatsin luona kasvaneen vanhan piilipuun kanto toimitettiin Vuosaaren täyttömäelle 2.8.2007. Sinne on myös istutettu muitakin kantoja, ja tehty komea kivimuuri ihan vain ihmisten ihmeteltäväksi. Polut kiemurtelevat alueella ja myöhemmin rakennettava reitistö tulee palvelemaan sekä seudullista, että lähivirkistystarvetta. Osa reiteistä on valaistuja ja alueelle tulee myös ratsastusreitti, pyöräilyrata ja talvella valaistuja hiihtolatuja sekä lumilautailuun ja mäenlaskuun sopivia rinteitä.

Hankkeen isä on Staran luontotarhuri Jukka Toivonen apunaan innostuneet kesätyöntekijät. Toivonen ei halunnut alueesta tavallista puistoa. Siksi täyttömäki on jätetty kuoppaiseksi ja paikoin kiviseksikin. Toivonen uskoo, että kymmenen vuoden kuluttua alue on yksi Helsingin hienoimmista paikoista ja 30 vuoden kuluttua ei ihmisen kädenjälkeä enää lainkaan huomaa.

Täyttömäen ovat jo nyt valinneet kodikseen ketut, hirvet, ja kyykäärmeet. Siellä on nähty jopa ilves. Huipulta avautuu esteetön näkymä kaikkiin ilmansuuntiin, jonka vuoksi paikka soveltuu mainiosti petolintujen muuton havainnointiin. ”Himalajalla” onkin havaittu lukuisia harvinaisuuksia, kuten arohiirihaukka ja käärmekotka. Muista linnuista mainittakoon tikli, vuorihemppo ja tunturikiuru. Täyttömäki on saanut useita palkintoja luonnon monimuotoisuuden edistäjänä.


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Henri Hovi: Vuosaaren kaatopaikka Viitattu 27.07.2014.
  2. a b c d e f g h i j Tanja Toivola: Kaatopaikkojen ympäristövaikutuksia ja Helsingin entisten kaatopaikkojen nykytilanne. Helsinki: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 2001. ISSN 1235-9718.
  3. a b c d e Marko Leppänen: Vuosaaren täyttömäen design-joutomaa Esoteerinen maantiede ja periferiaterapia. 6.7.2009. Viitattu 28.07.2014.
  4. Jukka Hoffrén: Vuosaaren historiaa. Kaatopaikka. 8.3.2007. Viitattu 27.07.2014.
  5. a b c Paula Schönach: Kaupungin savut ja käryt. Helsingin ilmansuojelu 1945–1982. Akateeminen väitöskirja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnassa (pdf) 2008. Helsinki: Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitos. Viitattu 27.07.2014.
  6. a b c d e Jukka Toivonen: Vuosaaren täyttömäki – Lappi vai Himalaja? Vihreät sylit. 2012. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Viitattu 28.07.2014.
  7. a b Jukka Toivonen: Vuosaarenhuippu (blogi) http://vuosaarenhuippu.blogspot.fi/. 14.07.2014. Viitattu 28.07.2014.
  8. Saga/Niittykulma: Niittykulma (blogi) 28.03.2014. Viitattu 28.07.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Koordinaatit: 60°13′37″N, 025°09′46″E