Vuokko (kylä)
Wikipedia
Vuokko on Juuan suurimpia kyliä kunnan pohjoisosassa Pielisen ja valtatie 6:n välissä Vuokonjärven rantamilla.
Elinkeinorakenteeltaan maa- ja metsätalouspainotteisen Vuokon asukasluku on noin 500. Vuokonjärvi jakaa kylän viiteen osa-alueeseen, jotka ovat Vihtasuo, Etelä-, Keski-, Länsi- ja Pohjois-Vuokko. Itä-Vuokko puuttuu, koska sen paikalla on Pielinen. Kylän asutus keskittyy nauhamaiseksi molemmin puolin Vuokonjärveä.
Kylän koulu on Vihtasuon koulu, joka on kolmiopettajainen 50 oppilaan kyläkoulu. Kylässä toimii aktiivinen 4H-kerho.
Kylätoimikuntia on kaksi: pohjoisosassa Vuokon Kylätoimikunta ja eteläosassa Vuokon eteläinen Kyläseura ry.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tsasounat
Vihtasuon Kojonniemessä toimi venäjän vanhauskoisten luostari 1840-luvun lopulta 1880-luvulle. Luostarin kiviaidatulla hautausmaalla on Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan 1980-luvulla rakentama Pyötikön tsasouna.
Keski-Vuokossa on kalastajatsasouna, joka valmistui Niemelän tilalle 2002 samalle paikalle, jossa oli tsasouna edellisvuosisatoina.
[muokkaa] Vuokonjoen silta ja kallioleikkaus
Vuokonjoen silta on luonnonkivistä 1930-luvulla rakennettu kaariholvisilta, joka ylittää Vuokonjärven laskuissa kaivetun kalliokanjonin. Silta on museosilta.
[muokkaa] Kiviaidat ja Keski-Vuokon kulttuurimaisemahanke
Keski-Vuokon kulttuurimaisemahankkeessa kunnostetaan vanhat asutuksia ympäröivät kiviaidat ja jokivarsi sekä rakennetaan pisteaitoja. Tulevaisuuden suunnitelmissa on vuokkolaisen savupirtin siirtäminen takaisin alueelle.
Kiviaidat ovat Nekkosenniemellä, jossa ne ympäröivät lehmien ja lampaiden laitumia. Kiviaitojen verkostoa on kunnostettu 2000-luvulla. Kauniita kiviaitoja on alueella yli kaksi kilometriä.
[muokkaa] Kesäteatteri
Vuokonjärven kesäteatteri tarjoaa kesänäytelmiä kauniissa pohjoiskarjalaisessa maisemassa, veden äärellä. Teatteri on toiminut vuodesta 1987 lähtien.

