Vuodeosasto
Vuodeosastoilla sairaaloissa ja terveyskeskuksissa hoidetaan potilaita, jotka jäävät vähintään yön yli hoidettaviksi tai tarkkailtaviksi. Vuodeosastoille voidaan ottaa potilaita esimerkiksi ensiavun kautta, leikkausten jälkeen tai toisista sairaaloista lähetettyinä. Varsinkin suurissa sairaaloissa vuodeosastot on jaettu erikoisalojen tai osaston käyttötarkoituksen mukaan: sairaalassa voi olla esimerkiksi sisätautien, keuhkotautien ja lastentautien osastot, kirurginen vuodeosasto ja kuntoutusosastoja. Erikoistuneita vuodeosastoja ovat myös teho-osastot.
Vuodeosastoilla on yleensä jatkuvasti paikalla terveydenhuollon ammattihenkilöitä, tavallisimmin sairaanhoitajia tai lähihoitajia, sekä etenkin arkipäivisin lääkäreitä ja muita vuodeosaston käyttötarkoituksen mukaan määräytyviä ammattilaisia. Vuodeosastolla voidaan esimerkiksi tehdä erilaisia laboratorio- ja röntgentutkimuksia, järjestää kuntoutusta, fysioterapiaa ja toimintaterapiaa, valmistella potilas leikkaukseen tai muuhun toimenpiteeseen ja järjestää saattohoitoa.
Lapsilla ja aikuisilla on yleensä erilliset vuodeosastot. Vuodeosastoilla on vierailuajat.
Vuodeosastojen resurssit [muokkaa]
Vuodeosastojen henkilöresurssit pitää mitoittaa potilasmäärän mukaan, jotta hoito onnistuisi tarkoituksenmukaisesti. Vuodeosastojen ylikuormittuneisuus lisää potilashaittoja ja vähentää potilastyytyväisyyttä. Samalla se kasvattaa työntekijöiden masennuksen riskiä ja lisää hoitohenkilöstön masennuslääkkeiden käyttöä. Lääkkeiden käytön on todettu kasvavan, kun potilaiden määrä ylittää selvästi osaston kapasiteetin. [1]
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id98124.html Suuri potilasmäärä on haitaksi hoitohenkilöstön mielenterveydelle
Sivulta puuttuu