Vuoden kylä
Wikipedia
- Vuoden itäuusmaalainen kylä (1997–2010)
Suomen valtakunnallinen Vuoden kylä on valittu vuodesta 1985 lähtien. Valinnan suorittaa Suomen Kylätoiminta ry.
Alkuvuosina Vuoden kylä valittiin koko maasta tulleiden ehdotusten joukosta ja kunakin vuonna oli tietty teema. 1990-luvulla valintaa muutettiin siten, että kukin maakunta antaa ehdokkaansa valtakunnalliselle raadille eikä enää ole nimetty hakuvaiheessa teemaa. Lähes kaikki ehdokkaat ovat nykyään oman maakuntansa Vuoden kyliä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Vuoden kylät
[muokkaa] 2010-luku
- 2010 – Vihtijärvi, Vihti[1]
[muokkaa] 2000-luku
- 2009 – Pohjois-Ii, Ii
- 2008 – Siikamäki-Peiposjärvi, Pieksämäki
- 2007 – Rämsöö, Vesilahti
- 2006 – Untamala, Laitila
- 2005 – Kirkonkylä, Heinola (Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry)
- 2004 – Syvänniemi, Karttula
- 2003 – Kankaanpään kylä, Köyliö
- 2002 – Vuonislahti, Lieksa (Vuonislahden kyläseura ry)
- 2001 – Eskola, Kannus
- 2000 – Björkö, Korsholm (Björkö byaråd r.f.)
[muokkaa] 1990-luku
- 1999 – Askankylä, Puolanka (Askan Ahertajat ry)
- 1998 – Jakokoski, Kontiolahti (Jakokosken Kyläyhdistys ry)
- 1997 – Santtio, Pyhäranta (Santtioseura ry)
- 1996 – Juntusranta, Suomussalmi (Ruhtinaansalmen kyläyhdistys ry)
- 1995 – Putkilahti, Korpilahti (Putkilahden kyläseura ry)
- 1994 – Öllölä, Tuupovaara (Öllölän kylätoimikunta)
- 1993 – Kivesjärvi, Paltamo (Kivesjärven kehittämisyhdistys ry)
- 1992 – Putikko, Punkaharju (Putikon kylätoimikunta)
- 1991 – Rannankylä, Muurame (Rannankylän kyläyhdistys ry)
- 1990 – Mutalahti, Ilomantsi (Mutalahden kylätoimikunta)
[muokkaa] 1980-luku
- 1989 – Vähähaara, Äetsä (Vähähaara-seura)
- 1988 – Kaivola, Laitila (Kotiseutuyhdistys Suhina ry)
- 1987 – Suomijärvi, Karvia (Suomijärven kylätoimikunta)
- 1986 – Kelujärvi, Sodankylä (Kelujärven kyläseura ry)
- 1985 – Kuorevaara, Polvijärvi (Kuorevaaran kylätoimikunta)
Sivulta puuttuu